Rauha kyylle

Lyhyesti
Teksti
Pipsa Havula

Kyykäärme rauhoitettiin Suomessa kesäkuun alussa. Jatkossa kyyn tappamiseen täytyy olla perusteltu syy. Kyytä ei myöskään saa ottaa kiinni eikä häiritä sen elämää. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa kyy pitää saada pois pihapiiristä. Jos käärmeen siirtäminen ei onnistu, sen voi tappaa. Suomi on ollut Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa kyytä ei ollut vielä rauhoitettu.


”Hän suhtautui ylipäätään kaikkeen läntiseen yhteistyöhön kriittisesti.”

Ex-puolustusministeri Jussi Niinistö kuvaili HS:lle, ettei presidentti Sauli Niinistö ole ollut ”Nato-kriittinen vaan Nato-vastainen”. HS, 4.6.

”Voi olla, että olin liiankin tarkka, sanotaan näin.”

Sauli Niinistö kiistää suhtautuneensa kriittisesti Yhdysvaltoihin mutta myöntää halunneensa tietää aina tarkalleen, millaisiin sotaharjoituksiin Suomi osallistuu. HS, 4.6.

”Kun aloitamme uuden aikakauden, on hyvä tarkastella lähimenneisyyttä.”

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen sanoo, että Niinistön kauden lähestyessä loppuaan yhteenvedon tekeminen on normaalia. Yle, 4.6.

Kuolemia maailman katolla

Maailman korkeimmalla vuorella Mount Everestillä on tänä vuonna kuollut 12 ihmistä. Se on eniten sitten vuoden 2015, jolloin lumivyöry tappoi 18 ihmistä. Kolme tänä vuonna kuolleista on nepalilaisia sherpoja, loput sairauksiin tai väsymykseen menehtyneitä kiipeilijöitä. Nepalin hallituksen on kerrottu harkitsevan lisäsääntelyä kuoleman­tapausten vähentämiseksi.

© Michel Gounot / Godong / LK

Sitrasta pankkiin

Jyrki Katainen aloittaa Nordean yhteiskuntasuhdejohtajana lokakuussa. Ex-pääministeri Katainen ilmoitti tammikuussa jättävänsä pestinsä Sitran yliasiamiehenä, mutta ei vielä tuolloin paljastanut, minne aikoo siirtyä. Hän on työskennellyt yliasiamiehenä vuodesta 2020. Seuraajaksi Sitraan on valittu Atte Jääskeläinen, joka on toiminut muun muassa vastaavana päätoimittajana Ylessä.

© Mikko Stig / LK

Puolalaiset marssivat kaduilla

Arviolta puoli miljoonaa ihmistä osoitti mieltään oikeistohallitusta ja nationalistista Laki ja oikeus -puoluetta (PiS) vastaan Varsovassa. Puolassa pidetään parlamenttivaalit loppuvuodesta, ja liberaali oppositio toivoo, että PiS ja sen johtaja Jarosław Kaczyński saadaan pois vallasta. Mielenosoitusta on kuvattu yhdeksi maan suurimmista kommunismin kaatumisen jälkeen.

Tuhoisa junaturma

Intiassa lähes 300 ihmistä kuoli ja yli tuhat loukkaantui matkustajajunan ajauduttua väärälle raiteelle ja osuttua toiseen matkustajajunaan. Junissa oli yhteensä noin 2 000 ihmistä. Turman on arvioitu johtuneen inhimillisestä virheestä viestinnässä tai järjestelmän signaalivirheestä. Balasoressa Intian itäosassa sattunut junaonnettomuus on maan tuhoisin tällä vuosituhannella.

© AFP / Lehtikuva

Blinken puhui Venäjälle

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken vieraili Helsingissä tapaamassa valtiojohtoa. Vierailun yhteydessä Blinken piti puheen, jossa hän korosti Venäjän epäonnistumista hyökkäyssodassa. Blinken ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) allekirjoittivat julkilausuman, jonka mukaan Suomi ja Yhdysvallat haluavat tiivistää yhteistyötä 6G:n tutkimuksessa ja kehityksessä.

© Emmi Korhonen / LK

Laskutusjutun käsittely jatkuu

Kittilän kunnan asioiden käsittely jatkuu korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjä sai valitusluvan niin sanotussa Eilavaara-asiassa, jossa selvitetään, saiko pieni joukko kunnan päättäjiä tilata kunnan kustannuksella lainopillista neuvontaa. Neuvontaa oli tilattu, kun kunnanjohtaja Anna Mäkelä erotettiin syksyllä 2014. Hovioikeus kumosi kaikki käräjäoikeuden tuomiot laskuasiassa.

Oikaisu 12.6.2023 klo 9.23: Kunnanjohtaja Anna Mäkelä erotettiin syksyllä 2014. Korjattu myös lyöntivirhe Eilavaara-asiasta.