
Naalin pesintä onnistui
Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä on onnistunut jo toista vuotta peräkkäin, kertovat Metsähallituksen tarkastajat. Kesän aikana Suomessa havaittiin kaksi onnistunutta pesintää, joissa syntyi yhteensä ainakin 16 pentua. Pennut tallentuivat riistakameroiden kuviin Utsjoen ja Enontekiön tunturialueilla. Naali pesi Suomessa viime vuonna ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.
”Yhteistyö perussuomalaisten kanssa ja hallituspohja on aika hankala. En sitä vieläkään kannata.”
Kansanedustaja Eva Biaudet (r) äänestettyään hallituksen luottamuksen puolesta. Yle, 8.9.
”Tämä on rikkomus ja uskon, että eduskuntaryhmässä siihen puututaan.”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra Biaudet’n äänestettyä tyhjää PS:n ministerien luottamuksesta. Yle, 8.9.
”En usko, että tämä johtaa nyt mihinkään toimenpiteisiin.”
Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson Biaudet’n äänestyspäätöksistä. Yle, 8.9.
Kiinalla ”kädet täynnä”
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin mukaan Kiinan kohtaamat talousvaikeudet tekevät Taiwaniin kohdistuvan voimankäytön epätodennäköisemmäksi. Bidenin mukaan Kiinan talous hidastuu monesta syystä, minkä vuoksi presidentti Xi Jinpingillä on ”kädet täynnä”, eikä hän ehdi miettiä Taiwanin kysymystä juuri nyt. Biden kommentoi asiaa Vietnamin-vierailullaan.
Vaaliteatteri miehitysmailla
Venäjän järjesti aluevaalit Ukrainassa miehittämillään alueilla Donetskissa, Luhanskissa, Hersonissa ja Zaporižžjassa. Venäjän vaaliviranomaisten mukaan presidentti Vladimir Putinia tukeva Yhtenäinen Venäjä -valtapuolue voitti kaikissa edellä mainituissa yli 70 prosentin ääniosuudella. Ukraina ja sen länsiliittolaiset kuvailivat vaaleja vilpillisiksi ja ”huijauksiksi”.
Säästötoimet käyntiin
Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Kyseessä on Suomen suurin hyvinvointialue, joka työllistää noin 20 000 ihmistä. Arvioitu vähennysmäärä on enintään 500 henkilötyövuotta. Neuvottelujen tavoitteena on vähentää pysyvästi kuluja 42 miljoonaa euroa vuodessa. Osa alueen kunnista voi menettää joitain palveluita.
Tulostinaseilla rotusotaan
Päijät-Hämeen oikeudessa alkoi kolmea suomalaismiestä vastaan nostettujen terrorismirikossyytteiden käsittely. Syyttäjän mukaan yhden syytetyn, 28-vuotiaan miehen tavoitteena on ollut harjoittaa, varustaa ja henkisesti valmistaa itseään ”rotusotaan”. Miehet olivat 3D-tulostaneet konepistoolit ja puhuneet muun muassa pääministeri Sanna Mariniin kohdistuvasta iskusta.
Venäjälle mieluisa viesti
G20-maat kokoustivat Intiassa. Aiheina olivat muun muassa turvallisuuspolitiikka ja ilmastoasiat. Intian pääministeri Narendra Modin johdolla saatiin kasaan julkilausuma, jonka mukaan kasvihuonekaasupäästöjä leikataan ja maiden rajoja kunnioitetaan. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ei julkilausumassa suoraan tuomittu, mikä herätti Venäjällä iloa ja Ukrainassa harmistusta.
Ruotsilta rahaa puolustukseen
Dagens Nyheterin tietojen mukaan Ruotsi kasvattaa puolustusbudjettiaan ensi vuonna yli 20 miljardilla kruunulla eli hieman alle 1,7 miljardilla eurolla. Tänä vuonna Ruotsin puolustusbudjetti on noin 8,1 miljardia euroa. Puolustusbudjettia paisuttamalla Ruotsi täyttää Naton jäsenmaiden tavoitteen, jonka mukaan puolustusmenojen tulee vastata vähintään kahta prosenttia bkt:sta.