Syksyn hittielokuva
Aki Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama Kuolleet lehdet keräsi yli 42 000 katsojaa ensi-iltaviikonloppuna ja ennakkonäytöksissä. Se on eniten katsojia kotimaiselle elokuvalle tänä vuonna avausviikonlopun ja ennakkonäytösten jälkeen. Toistaiseksi parhaiten menestynyt Kaurismäen elokuva on Mies vailla menneisyyttä, joka keräsi hieman yli 176 400 katsojaa.
”Pohjois-Korean johtaja on hyvin kiinnostunut rakettitekniikasta.”
Vladimir Putin tapasi Kim Jong-unin ja kertoi auttavansa Pohjois-Koreaa rakentamaan satelliitteja. Reuters, 13.9.
”Se on varsin huolestuttavaa ja rikkoisi mahdollisesti useita YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia.”
USA:n ulkoministeriön edustaja Matthew Miller Venäjän ja Pohjois-Korean yhteistyöstä. 13.9.
”Kyllähän tämä Putinin kannalta on aika surkea näytös.”
Indopasifisen alueen asiantuntija Teppo Turkki arvioi, että Putinin ja Kim Jong-unin tapaaminen kertoo ennen kaikkea Venäjän heikkoudesta. STT, 13.9.
Objektiivisuus hukassa
Tanskalaislehti Politiken keskeyttää yhteistyönsä palkitun kuvajournalistin Jan Grarupin kanssa. Syynä ovat Grarupin Ukraina-raportoinneista paljastuneet virheet. Kesällä Grarup kertoi menettäneensä objektiivisuutensa Ukrainan suhteen. Aiemmin tänä vuonna Iltalehti teki samankaltaisen päätöksen, kun Ukrainassa toimineen avustajan jutuista löytyi useita virheitä.
Mustanmeren turvareitti
Ukrainan viranomaisten mukaan kaksi viljarahtialusta on päässyt onnistuneesti uutta merireittiä pitkin Tšornomorskin satamaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ukrainaan on saapunut siviilialus sitten heinäkuun, jolloin Venäjä ilmoitti, ettei se aio jatkaa Mustanmeren viljasopimusta. Laivoihin lastatataan 20 000 tonnia vehnää kuljetettavaksi Egyptiin ja Israeliin.
Huijauksen uhrit
Tämän vuoden tammi–kesäkuussa suomalaisilta on huijattu yhteensä 19,8 miljoonaa euroa, kertoo Finanssiala ry. Summa on lähes kaksinkertainen vuodentakaiseen verrattuna. Eniten ovat lisääntyneet sijoitushuijaukset, joilla suomalaisilta on tänä vuonna viety 8,2 miljoonaa euroa. Finanssiala ry:n mukaan etenkin nuoret aikuiset haksahtavat kryptovaluuttahuijauksiin.
Mitta täynnä koiraa
Britannia on päättänyt kieltää pahamaineisen amerikanbully xl -koirarodun. Amerikanbullyt ovat viime vuosina hyökänneet useita kertoja ihmisen kimppuun. Pahimmillaan uhri on kuollut. Britanniassa viimeisin tapaus sattui syyskuussa. Maan pääministeri Rishi Sunakin mukaan rotu kielletään vuoden loppuun mennessä. Aiemmin esimerkiksi Norja on päätynyt samaan.
Olisiko teillä töitä?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa parhaiten kysymällä töitä suoraan työnantajalta. Harva työllistyy te-toimiston tai yksityisen työnvälityksen kautta. Eri kansalaisuuksien välillä havaittiin eroja. Afrikasta Suomeen muuttaneet saavat töitä helpoimmin kysymällä suoraan. Virosta muuttaneet löytävät töitä tuttujen kautta.
Luvaton moskeija paljastui
Helsinkiläisen kerrostalon kerhotilasta on paljastunut luvaton moskeija. Asemakaavassa tila on määritelty päiväkotikäyttöön. Helsingin rakennusvalvonta vaati moskeijatoiminnan lopettamista heinäkuun loppuun mennessä, mutta se jatkuu yhä. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan kerhotilan omistaa säätiö, joka saa rahoitusta liikemiehiltä Saudi-Arabiasta.



