Neljäs valtio kuussa
Intialainen luotain onnistui laskeutumaan Kuuhun 23. elokuuta. Intia on neljäs maa, joka on päässyt perille, ja ensimmäinen, joka on laskeutunut Kuun etelänavalle. Aiemmin Kuuhun ovat laskeutuneet Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina. Kuun etelänavalta toivotaan löytyvän vettä. Muutamaa päivää aiemmin samaan paikkaan yrittänyt venäläinen luotain murskautui.
”Miljonäärikansanedustaja lataa suorat sanat tuilla elävistä suomalaisista”
Kansanedustaja Noora Fagerströmin (kok) haastattelun otsikko. IL, 26.8.
”Fagerströmin mies on lähettänyt uhkaavia viestejä ainakin kahdelle hänen vaimoaan kritisoineelle.”
Petteri Fagerström lähetti yksityisviestejä Instagramissa. IL, 28.8.
”Pyydän anteeksi tunne-kuohussa kirjoittamiani asiattomia viestejä.”
Petteri Fagerströmin mukaan ketään ei pidä uhkailla tai kiusata. Instagram, 28.8.
Yllätyksetön ehdokkuus
Kristillisdemokraatit nimitti presidenttiehdokkaaksi puolueensa puheenjohtajan Sari Essayahin. Puoluehallitus oli esittänyt nimitystä jo aiemmin. Puheessaan Essayah korosti presidentin johtavan ulkopolitiikkaa ja arvokeskustelua. Tuoreimmassa gallupissa Essayahia kannatti presidentiksi vain 20 prosenttia kristillisdemokraattien äänestäjistä.
Odotettu kuolema
Venäläistä palkkasotilasarmeijaa Wagneria johtanut Jevgeni Prigožin kuoli 23. elokuuta, kun hänen yksityiskoneensa putosi matkalla Moskovasta Pietariin. Koneessa oli myös Wagnerin kakkosmies Dmitri Utkin. Prigožinin äkillistä menehtymistä on ennakoitu siitä lähtien, kun hän johti juhannuksena kapinaa Venäjän puolustusministeriötä vastaan ja yritti marssia Moskovaan.
Sota leviää Venäjän alueelle
Lennokki-iskut Venäjälle ovat kiihtyneet viime viikkoina. Pienoiskopteri törmäsi asuinrakennukseen Kurskissa 27. elokuuta, muttei vahingoittanut ketään. Venäjän puolustusministeriön mukaan iskuja on tehty ainakin Brjanskiin ja Belgorodiin. Molemmat sijaitsevat Ukrainan rajalla. Venäjän mukaan Moskovan alueella on havaittu parisenkymmentä iskua heinäkuusta lähtien.
Ammuskelu vapaakaupungissa
Kööpenhaminan Christianiassa ammuttiin 26. elokuuta. Yksi ihminen kuoli ja viisi loukkaantui. Uhrilla oli tanskalaislehdistön mukaan moottoripyöräjengitaustaa ja tapauksen oletetaan liittyvän kannabiksen salakuljetukseen. Christianian Pusher Street oli aiemmin kuuluisa kannabiskojuistaan, mutta ne poistettiin vuonna 2016 tapahtuneen ampumavälikohtauksen jälkeen.
Kärysi testissä
Raskaansarjan nyrkkeilijä Robert Helenius antoi positiivisen doping-näytteen vapaaehtoisessa testissä. Helenius oli otellut Lontoossa pari viikkoa aiemmin ja tullut tyrmätyksi. Ylen tietojen mukaan Heleniusta epäillään estrogeeniblokkerin käytöstä. Helenius itse sanoo, ettei ymmärrä, mistä on kysymys ja ettei hän ole käyttänyt mitään kiellettyjä aineita.
Kaikki turkistarhat syyniin
Ruokavirasto aloittaa syyskuun alussa näytteenoton, jolla tutkitaan kaikki suomalaiset turkistarhat lintuinfluenssan varalta. Ensimmäisenä tarkastetaan minkit, sillä niiden tartunnat aiheuttavat ihmisille suuremman vaaran kuin muiden turkiseläinten. Toistaiseksi lintuinfluenssaa on löytynyt 25 tarhalta, mutta tulosten varmistuminen on ollut hidasta.



