1,5 asteen tavoite karkaa
Nykyisellä vauhdilla Suomi lämpenee jopa viisi astetta vuoteen 2085 mennessä.
Aplodit kestivät minuutteja.
Oli vuosi 2015, ja YK:n ilmastokokous COP21 oli juuri hyväksynyt Pariisin sopimuksen. Siinä maailman maat sopivat pitävänsä maapallon keskilämpötilan nousun selvästi alle kahdessa asteessa ja pyrkivänsä rajaamaan sen 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna.
Sopimus oli iso edistysaskel, sillä maailma oli matkalla kohti neljän asteen lämpenemistä. Se olisi katastrofi, sillä jo 1,5 asteen ylittyessä ilmastonmuutoksen riskit kasvaisivat merkittävästi: sään ääri-ilmiöt, sukupuutot ja ruoanpuute, esimerkiksi. 1,5 astetta olisi ikävä skenaario, 2 astetta vielä pahempi – neljästä nyt puhumattakaan.
Kahdeksan vuotta Pariisin jälkeen maapallo oli lämpimämpi kuin koskaan mittaushistoriassa. Lähes puolet vuodesta 2023 keskilämpötila oli 1,5 astetta esiteollista aikaa korkeampi. Parina päivänä meni rikki jo kahden asteen raja.
Tämä ei vielä tarkoita Pariisin tavoitteiden karkaamista, sillä ilmaston muuttumista mitataan vuosikymmenien keskiarvoilla. Maailma on nyt lämmennyt 1,1 astetta. 1,5 asteen raja ylittynee 2030-luvun alussa.
Pariisissa oli sovittu, että tavoitteissa edistymistä arvioitaisiin maailmanlaajuisissa tilannekatsauksissa. Sellainen oli käsillä ensi kertaa, kun maat kokoontuivat COP28-ilmastokokoukseen Dubaihin marraskuussa 2023.
Katsauksen viesti oli karu. Jos maat täyttäisivät ilmastolupauksensa, ilmasto lämpenisi vuosisadan loppuun mennessä 2,4–2,8 astetta. Tai 2,1–2,3 astetta, jos maat toteuttaisivat myös lupaukset, joihin sisältyi ehtoja esimerkiksi rahoituksen suhteen.
Nykyisillä ilmastotoimilla maapallo lämpenisi vuosisadan loppuun mennessä kolme astetta ja sen jälkeen vielä lisää.
Pariisin jälkeen oli siis edistytty, mutta tavoitteisiin ei oltu pääsemässä. Piti korjata kurssia.
Maat sopivat siirtyvänsä pois fossiilisista polttoaineista. Päätös oli historiallinen, sillä aiemmin oli saatu sovittua vain hiilivoiman vähentämisestä.
Täysistunto aplodeerasi taas pitkän kaavan kautta.
Suomen pääneuvottelijana toiminut Marjo Nummelin on Pariisin sopimuksen tilannekatsaukseen eli ”stressitestiin” tyytyväinen.
”Odotukset eivät olleet kauhean korkealla”, Nummelin sanoo. Hän viittaa suurvaltojen välisiin jännitteisiin ja siihen, että kokous järjestettiin öljyntuottajamaa Arabiemiraateissa.
Nummelinin mukaan fossiilikirjaus kertoo, että fossiilisten lopun alku on nyt käsillä. Hyvää oli myös sopu ilmastotuhoja koskevasta rahastosta.
Monet päätöslauselman toimenpiteet jäivät kuitenkin vaille selkeitä aikarajoja. Tahti ei riitä 1,5 asteen tavoitteeseen.
”Kyllähän se on tämän kokouksen jälkeenkin aika hauraalla pohjalla.”
Yksi oljenkorsi on silti jäljellä. Pariisin sopimuksessa osapuolten on pitänyt asettaa itselleen ilmastotavoitteet, joita pitää kiristää tasaisin väliajoin, seuraavan kerran ensi vuonna. Se on stressitestin viimeinen vaihe. Uudet tavoitteet pitäisi asettaa niin, että ne pitävät 1,5 asteen tavoitteen mahdollisena.
Nykyisissä ilmastolupauksissa on kaksi ongelmaa: ne eivät ole riittäviä ja kaikki maat eivät toimi niiden mukaisesti. Jotta lämpeneminen voitaisiin edes teoriassa rajata 1,5 asteeseen, globaalien päästöjen pitäisi kääntyä laskuun ensi vuonna ja vähentyä paljon nykysuunnitelmia nopeammin.
1,5 asteessa pysyminen on jo optimistisimmissakin skenaarioissa melko epätodennäköistä.
Millaiseen lämpenemiseen Suomessa sitten pitäisi varautua?
Nummelin vastaa, että maailma on matkalla kohti 2,7–2,8 astetta. Hän sanoo myös, ettei 1,5 asteen tavoite ole teknisesti mahdoton.
”Mutta toimien lisäämisen ja kunnianhimon kasvun pitäisi olla hyvinkin mittavaa ja nopeaa.”
Varsinkin suurten talouksien, kuten G20-maiden, tulisi hänen mukaansa kiristää tavoitteitaan. Erityismaininnan saa Kiina.
EU:ssa tavoitteiden kiristäminen tarkoittaa ainakin uuden ilmastotavoitteen asettamista vuodelle 2040. Nyt EU on luvannut olla ilmastoneutraali vuonna 2050 ja vähentää vuoteen 2030 mennessä päästöjä 55 prosentilla.
Suomi kuumenee muuta maailmaa nopeammin. Jos maapallo lämpenisi 2,7 astetta, kuten Nummelin varoitti, Suomessa olisi 2080-luvulle tultaessa lämmennyt jo 4–5 astetta. Se tarkoittaisi keskieurooppalaista ilmastoa: lyhyitä talvia, lisää sateita ja helteitä, paikoittain tulviakin.
Helsingin Sanomat kertoi hiljattain, että jo kahden asteen globaali lämpeneminen hävittäisi Suomesta lähes kaikki puuttomat tunturihuiput.
Eikä Suomi ole yksin. Yli kolme miljardia ihmistä asuu alueilla, jotka ovat erityisen haavoittuvia ilmastonmuutokselle. Jokainen asteen kymmenesosan lämpeneminen lisää esimerkiksi ilmastopakolaisten määrää.
EU:n jäsenmailla on Pariisin sopimuksessa yhteiset tavoitteet. Suomen pitäisi hoitaa oma osuutensa: vähentää päästöjä niin sanotulla taakanjakosektorilla eli liikenteessä, maataloudessa ja lämmityksessä, ja pitää yllä riittävää hiilinielua maankäyttösektorilla eli esimerkiksi metsissä.
Asiantuntijoiden mukaan Petteri Orpon (kok) hallituksen päätökset, kuten liikenteen jakeluvelvoitteen nostojen pienentäminen, vaarantavat taakanjakosektorin tavoitteet. Nieluvelvoitteistakin Suomi on pahasti jäljessä. Korjaavia politiikkatoimia ei ole näköpiirissä.
Pääministeri Orpo matkusti joulukuussa Dubaihin pitämään Suomen puheenvuoron. Orpo kehui Suomen hiilineutraaliustavoitetta ja peräänkuulutti osapuolilta ilmastotekoja.
”Meidän on näytettävä maailmalle, että seisomme Pariisissa tekemiemme sitoumusten takana”, hän sanoi.
Ja sai aplodit.