Uusi perustuslaki kaatui

Chilen perustuslain uudistaminen kaatui kansanäänestyksessä. Uuden lain oli tarkoitus korvata diktaattori Augusto Pinochetin vallan aikana luotu perustuslaki. Laki olisi muun muassa parantanut julkisia palveluja ja muokannut hallintojärjestelmää. Uutta lakia kritisoitiin esimerkiksi talouden heikentämisestä. Noin 62 prosenttia äänestäneistä vastusti ja 38 prosenttia puolusti lakia.

”Keskeistä on turvata Suomen sähkömarkkinoiden toiminta kaikissa tilanteissa.”

Pääministeri Sanna Marin (sd) hallituksen tiedotustilaisuudessa 4.9.

”Ei ole todennäköistä, että tähän tarvitsisi turvautua.”

LUT-yliopiston professori Samuli Honkapuro arvioi, tukeutuvatko energiayhtiöt valtion hätärahoitukseen. Yle, 4.9.

”Tämän pitää olla aidosti kallis näille sähköyhtiöille.”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen energiayhtiöiden laina- ja takausohjelman ehdoista. Yle, 4.9.

Kymmenen kuoli puukotuksissa

Kanadassa tehdyissä puukotuksissa kuoli 10 ihmistä ja ainakin 18 haavoittui. Kanadan poliisi epäilee puukotuksista kahta veljestä. Toinen epäillyistä löytyi myöhemmin kuolleena. Poliisi ei kommentoinut kuolinsyytä. Puukotusten jälkeen poliisi jatkoi kateissa olevan toisen epäillyn etsimistä. Poliisi uskoo osan puukotuksista olleen suunniteltuja.

© Heywood Yu / PA Images / MVPhotos

Finnair palaa maakuntakentille

Finnair voitti liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kilpailutuksen kotimaan reittilennoille. Finnair­ lentää lokakuun lopussa alkavan sopimuksen ajan Helsingistä Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen ja Kemi-Tornioon. Valtio tukee kotimaan lentoja 13,7 miljoonalla eurolla. Lentomäärää on vähennetty polttoaineen hinnan takia.

© Emmi Korhonen / LK

Lento-onnettomuus Itämerellä

Latvian edustalle Itämereen putosi lentokone. Yksityiskoneen piti lentää Espanjasta Saksaan, mutta se jatkoi kohti Ruotsia. Koneen lähelle lentäneet hävittäjät eivät nähneet ohjaamossa ketään. Todennäköisesti onnettomuus johtui paineistushäiriöstä. Mediatietojen mukaan konetta ohjasi saksalainen yritysjohtaja Peter Griesemann. Koneessa oli hänen lisäkseen kolme matkustajaa.

Vaarallinen tietojärjestelmä

Yli 600 lääkäriä allekirjoitti Apotti-järjestelmää koskevan kantelun. Kantelu toimitettiin syyskuun alussa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviraan. Kantelussa potilastietojärjestelmää syytetään vakavista potilasturvallisuutta vaarantavista ominaisuuksista. Allekirjoittaneista enemmistö luopuisi järjestelmästä, jota käytetään useissa Uudenmaan kunnissa ja Husissa.

© Martti Kainulainen / LK

Harkimo väisti pakotteet

Yhdysvallat suunnitteli Liike Nytin Harry Harkimon asettamista pakotelistalle vuonna 2015, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehdelle asiasta kertoi suurlähettiläs Daniel Fried. Pakotteet eivät toteutuneet, koska Suomen hallinnosta viestittiin Friedille, että se hankaloittaisi Jokereiden toimintaa. Samasta syystä Hartwall-areena välttyi pakotteilta.

© Roni Rekomaa / LK

Gorbatšov haudattiin

Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gor­batšov haudattiin Moskovassa. Hän kuoli 91-vuotiaana. Presidentti Vladimir Putin ei osallistunut hautajaisiin. Lännessä Gorbatšov muistetaan tärkeästä roolista kylmän sodan päättymisessä. Myöhemmin Gorbatšov kannatti Krimin miehitystä. Venäjällä Gorbatšovia rasitti maine suurvallan tuhoajana.