Velkajarru pohjaan, Suomi
Valtiovarainministeriössä on valmisteltu hyvin kunnianhimoinen lakiehdotus.
5
MIN
Hallitus valmistelee lakia, joka pakottaisi poliitikot noudattamaan erittäin tiukkaa velkakuria. Ehdotus julkistettiin kesäkuun lopussa ja lain pitäisi tulla voimaan vuoden 2026 alussa.
Lakia perustellaan sillä, että kyse on EU:n taloussäännöistä, jotka on kirjattava jäsenmaiden kansallisiin lakeihin. Unionin velkasäännöt koskevat maita, joiden julkinen velka on vähintään 60 prosenttia maan talouden kokoa mittaavasta bruttokansantuotteesta. Suomi haluaa pistää paremmaksi, meillä velkasäännöt astuisivat voimaan jo julkisen velan ylittäessä 40 prosenttia.
”Haluttiin ehdottaa sellaista tasoa, jossa on kansallista turvamarginaalia EU:n 60 prosenttiin”, sanoo finanssineuvos Marketta Henriksson valtiovarainministeriöstä, jossa lakiehdotus on valmisteltu.
Suomen julkinen velka oli alle 40 prosenttia bruttokansantuotteesta viimeksi 16 vuotta sitten. Alkuvuodesta 2025 velkasuhde oli jo vajaa 84 prosenttia.
EU-maiden julkinen velka on keskimäärin 81 prosenttia bruttokansantuotteesta ja alle 40 prosentin velkaan pääsee tällä hetkellä kuusi unionin 27 jäsenmaasta.
Henriksson myöntää, että velan painaminen alle 40 prosenttiin on erittäin pitkän aikavälin tavoite, johon menee suotuisissakin talousoloissa vuosikymmeniä.
Käytännössä siis Suomen julkisen talouden rahankäytössä olisi jatkossa koko ajan velkajarru päällä, riippumatta esimerkiksi siitä, mitkä puolueet käyttävät valtaa hallituksessa.
”Toki se tavoite on hyvin kunnianhimoinen, mutta tätä pidettiin kuitenkin perusteltuna ehdotuksena.”
Myös suomalainen velan vähentämistahti on lakiehdotuksessa määritelty huomattavasti kiperämmäksi kuin EU-säännöissä. Niissä jäsenmaan pitää pystyä vähentämään velkaantumistaan keskimäärin prosenttiyksiköllä vuodessa, kun velkaa on yli 90 prosenttia bkt:sta. Suomessa prosentin alenemisvauhti astuisi voimaan heti 40 prosentin velkatasolla.
Suomi valmistelee jarrulakia tilanteessa, jossa esimerkiksi Saksa on tuskaillut perustuslakiin kirjatun velkajarrunsa kanssa. Maassa on viime vuosikymmenet noudatettu dramaattiselta kuulostavaa mustan nollan periaatetta.
Käytännössä se määräsi, että valtion tulojen on katettava menot, jolloin velkaa ei tarvitse ottaa. Tulkinnanvaraa säännöissä oli hyvin vähän ja päädyttiin tilanteeseen, jossa perustuslakituomioistuin ratkoi, miten valtio voi käyttää rahaa.
Kriitikkojen mukaan jarrun takia esimerkiksi Saksan rautatiet ovat retuperällä. Ylläpitämiseen ei ole ollut rahaa.
Keväällä 2025 perustuslakiin tehtiinkin muutos ja jarrua höllättiin. Säännön ulkopuolelle jätettiin puolustusmenot ja 500 miljardin euron potti esimerkiksi teiden ja rautateiden kohentamista varten.
”Kyllä minä ajattelen ja ekonomistit yleisemmin ajattelevat, että jonkinlaiset esimerkiksi velkaantumista säätelevät finanssipolitiikan säännöt ovat hyödyllisiä”, sanoo makrotaloustieteen professori Niku Määttänen Helsingin yliopistosta.
”Järkevät säännöt johtavat pidemmän päälle parempaan talouspolitiikkaan. Mutta tarkat viitearvot ovat jossain määrin arbitraarisia, eli kirjataanko tavoitteeksi velan rajoittaminen 40, 50 tai vaikka 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta.”
Määttäsen velkajarruajatuksilla on painoa, koska hän on talousprofessorin toimen lisäksi talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja.
Lakimuutos tekisi neuvostosta Suomen velkaantumissääntöjen ylimmän valvojan. Käytännössä jos hallitus ei pääsisi lakiin kirjattuihin velan vähentämistavoitteisiin, se joutuisi antamaan selityksen, miksi näin on. Neuvosto arvioisi, onko selitys pätevä.
”Hyviin finanssipolitiikan sääntöihin kuuluu, että niistä voidaan tarvittaessa myös poiketa. Muuten sääntö voi joissain tilanteissa estää toteuttamasta järkevää politiikkaa”, Määttänen sanoo.
”Kun lakiin on mahdotonta kirjata kaikkia tilanteita, joissa poikkeamiseen on tarvetta, on usein päädytty tällaiseen noudata tai selitä -malliin.”
Säännöistä poikkeaminen saattaisi olla tarpeen poikkeuksellisessa kriisissä, kuten koronapandemiassa, tai arkisemmassa taloustaantumassa, jos valtio haluaa ottaa velkaa ja elvyttää. Talouskasvun yskiessä rajut leikkaukset tai poliitikkokielellä sopeutukset johtavat taantuman syvenemiseen entisestään.
Määttäsen mukaan velan pitäminen kestävällä tasolla merkitsee liikkumavaraa. Silloin valtion ei tarvitse yhtäkkiä leikata julkisia menoja tai kiristää verotusta esimerkiksi tilanteessa, jossa valtionvelan korot nousevat nopeasti.
”Jaan sen huolen, että Suomessa julkinen velka on sekä kasvu-uralla ja selvästi pohjoismaisen tason yläpuolella. Toki edelleen aika lähellä EU-maiden keskiarvoa. Eikä tilanne näytä tilapäiseltä.”
”Velkajarru on ajatuksena huono, koska se kangistaa talouspolitiikkaa”, arvioi Lauri Holappa, Uuden talousajattelun keskus -ajatuspajan toiminnanjohtaja.
”Pahimmassa tapauksessa jarru johtaa tilanteeseen, jossa taantumassa on pakko tehdä suuria leikkauksia, jotka syventävät taantumaa. Ja vain, koska sääntöihin kirjattu velkaantumisen taso on ylitetty.”
EU:n velkasääntöjen perusominaisuus on tähän asti ollut, etteivät kaikki jäsenmaat noudata niitä. Esimerkiksi Italian julkinen velka oli alle sata prosenttia viimeksi 1980-luvulla.
Holappa ihmettelee, miksi Suomi välttämättä haluaa tiukemman velkajarrun kuin EU-säännöt edellyttävät.
”Joku voisi sanoa, että ei joku velan vähentäminen yhdellä prosenttiyksiköllä nyt niin pahalta kuulosta. Mutta me teimme simulaatioita, joiden mukaan yhdistettynä Suomen hitaaseen kasvuun tuo velan alentamistahti johtaisi pahimmillaan todella rajuihin sopeutustoimiin.”
Perinteisesti Suomessa julkisen velan vähentäminen on onnistunut silloin, kun talous on kasvanut. Velkamaailmassa tärkeää ei ole velan euromäärä vaan velan koko suhteessa velkaa maksavan valtion talouden kokoon. Ripeä talouskasvu pienentää velkasuhdetta ilman leikkaustarvetta.
”Jos talous ei kasva, on velan vähentäminen todella vaikeaa. Ja Suomessa talous ei oikein kasva”, Holappa sanoo. ”No sitten seuraavaksi yleensä sanotaan, että ei me voida määrätä taloutta kasvamaan, että silti velalle pitäisi pystyä tekemään jotakin. Ymmärrän sen pointin, mutta kyllä meillä todellisuudessa olisi käytettävissä keinoja kasvun tukemiseksi.”
Julkinen velka, sen vähentäminen tai edes velan kasvutahdin taittaminen ovat olleet viime vuodet suomalaisen talouskeskustelun ykkösaiheita. Välillä tuntuu siltä, että oikein muusta ei osata puhua.
Lauri Holappa arvioi, että osin velkakeskeisyydessä on kyse epäpoliittisesta kansallisesta traumasta, joka periytyy 1990-luvun lamasta. Silloin uhkana oli, ettei Suomi saa enää lainaa ulkomailta.
Velkapuheella on kuitenkin myös muita tarkoitusperiä.
”On joku poliittinen päämäärä, halutaan esimerkiksi supistaa julkista sektoria. Ei suoraan haeta sille kannatusta, vaan hyödynnetään suomalaisiin iskostunutta velan pelkoa, että ollaan Kreikan tiellä tai IMF:n holhouksessa tai mitä näitä on ollut”, Holappa sanoo.