Harvenevat lumijäljet
Luonnonvarakeskus (Luke) on laskenut pienten riistanisäkkäiden lumijälkiä 35 vuotta. Sinä aikana metsäjäniskanta on taantunut alle puoleen, oravan ja lumikon kolmannekseen ja kärpän peräti kuudennekseen. Luken mukaan lajien haasteita ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, metsämaiseman rakennemuutokset ja eteläisten lajien levittäytyminen pohjoiseen.
”Sääliksi käy Valko-Venäjän kansaa.”
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen kommentoi Vladimir Putinin ilmoitusta, jonka mukaan Venäjä aikoo sijoittaa taktisia ydinaseita Valko-Venäjälle. MTV, 26.3.
”Valko-Venäjä voi yhä estää tämän, se on heidän valintansa.”
EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell vetosi maata kieltäytymään ydinaseista. Twitter, 26.3.
”Valko-Venäjän on pakko vastata vahvistamalla omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään.”
Valko-Venäjän ulkoministeriön mukaan länsimaiden painostus ei jätä sille vaihtoehtoja. AFP, 28.3.
Tuttu umpikuja
Yhdysvalloissa on tänä vuonna ollut noin 130 joukkoampumista, joista 89 kouluissa. Tuoreimmassa kouluampumisessa Nashvillessa kuoli seitsemän ihmistä, joista kolme oli 9-vuotiaita. Presidentti Joe Biden pyysi kongressilta apua aseväkivallan torjumiseksi. Republikaanien mukaan demokraatit hyödyntävät tragediaa poliittisiin tarkoituksiin. Keskustelut asiasta junnaavat.
Äitiyspakkauksia Ukrainaan
Suomi on lähettänyt helmi-maaliskuussa Ukrainaan tuhat äitiyspakkausta. Siviilipuolen materiaaliapuna on lähtenyt alkuvuodesta myös koulubusseja, urheiluvälineitä, muuntajia, sammutusasuja, suoja- ja lääkintätarvikkeita sekä älykäs aurinkosähköjärjestelmä. Helmikuun 2022 jälkeen Suomi on tukenut Ukrainaa yhteensä noin 930 miljoonalla eurolla.
Lähes puoli valtakuntaa
S-ryhmän markkinaosuus päivittäistavarakaupasta on mittaushistorian korkein. Vuonna 2022 se oli peräti 47 prosenttia, kertoo päivittäistavaramyymälärekisteri Nielsen IQ. Kasvua veti vahvimmin Prisma, jonka myynti kasvoi 7,6 prosenttia edellisvuodesta. K-ryhmän markkinaosuus on laskenut 35,2 prosenttiin. Lidl on saavuttanut 9,8 prosentin markkinaosuuden.
Kiista nukesta
Helsingin poliisin päätös takavarikoida mielenosoittajilta Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania esittävä nukke on poikinut ainakin neljä kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle. Nuken takavarikoinnin yhteydessä poliisi kirjasi rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Tapaus on herättänyt keskustelun siitä, rajoittaako poliisi sananvapautta Suomen Nato-prosessin takia.
Vuodeksi Mars-taloon
Neljä vapaaehtoista muuttaa kesäkuussa vuodeksi Marsia simuloivaan elinympäristöön auttaakseen Yhdysvaltain avaruushallintoa Nasaa valmistautumaan Mars-matkalle. 110-neliöisessä hiekkapohjaisessa talossa muun muassa viljellään kasveja ja tehdään simuloituja avaruuskävelyjä. Miehistöä altistetaan stressiä aiheuttaville tekijöille, kuten laitevioille ja vähille resursseille.
Rajapyykki rikki
Suomalaisten keskimääräinen eläke on noussut ensimmäistä kertaa yli 1 800 euron. Se oli viime vuonna 1 845 euroa kuukaudessa. Naisilla keskimääräinen kuukausieläke oli 1 658 euroa, miehillä 2 070 euroa. Eläketurvakeskuksen mukaan sukupuolten välinen ero on kaventunut hitaasti. Keskimäärin suurimmat eläkkeet on Uudellamaalla asuvilla, pienimmät eteläpohjalaisilla.



