Vasemmisto epäonnistui, nyt nousevat miljonäärit ja sotilasjohtajat – ”Diktaattorien virhe oli, että he kiduttivat eivätkä tappaneet”

Etelä-Amerikan vasemmisto ei onnistunut kukistamaan epätasa-arvoa, korruptiota ja väkivaltaa. Nyt kansa etsii muutosta oikeistolta, ja yhä useampi on valmis uhraamaan demokratian saavuttaakseen vakauden.

Argentiina
Teksti
Matilda Jokinen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

”Brasilian hyvät ihmiset haluavat irrottautua sosialismista. He eivät halua asua samanlaisessa valtiossa kuin Venezuela”, julisti presidenttiehdokas Jair Bolsonaro suorassa lähetyksessä Brasilian presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 7. lokakuuta 2018.

On ilmeistä, ettei kukaan halua asua samanlaisessa valtiossa kuin Venezuela. Inflaatio, väkivalta ja demokratian puute ovat ajaneet Karibianmeren rannalla sijaitsevan maan syvään humanitaariseen kriisiin.

Yksin vuonna 2017 yli 26 600 ihmistä kuoli väkivaltaisesti. Parin viime vuoden aikana lähes miljoona venezuelalaista on paennut kotimaastaan.

Bolsonarolla oli tiedossa myös syyllinen: naapurivaltion ahdinko johtuu vasemmistopolitiikasta.

Retoriikka puri maansa politiikkaan pettyneisiin brasilialaisiin. Oikeistopopulisti voitti presidentinvaalien toisen kierroksen 55 prosentin äänisaaliilla.

Tulos on merkittävä paitsi Brasilialle, koko Etelä-Amerikalle.

Kun Bolsonaro 1. tammikuuta 2019 astuu virkaansa, maanosan johdossa on oikeisto- ja konservatiivivalta, jollaista se ei ole nähnyt vuosikymmeniin.

 

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli Etelä-Amerikassa vasemmiston aikaa. Vuosikymmenen puolivälissä jopa kolme neljäsosaa maanosan väestöstä, noin 350 miljoonaa ihmistä, eli vasemmistojohtoisten hallintojen alaisuudessa.

Vasemmiston nousu alkoi, kun Hugo Chavéz pääsi valtaan Venezuelassa vuonna 1998. Vuonna 2003 Brasiliaa vuosikymmeniä halinnut oikeisto vaihtui työväenpuolueen perustaja Luiz Inácio Lula da Silvaan.

Samana vuonna Argentiina valitsi presidentikseen sosiaalidemokraattista politiikkaa ajaneen Néstor Kirchnerin. Alkoi kirchnerismoksi kutsuttu vasemmistolainen kausi, joka kesti yli vuosikymmenen. Néstor Kirchnerin puoliso Cristina Fernández de Kirchner johti maata vielä kaksi kautta miehensä presidenttikauden jälkeen.

Myös Chile, Uruguay ja Bolivia siirtyivät vasemmistojohtoon. Vasemmistojohtajat vannoivat Etelä-Amerikan valtioiden väliseen taloudelliseen yhteistyöhön ja halusivat loitontua Yhdysvalloista.

Vasemmiston nousu oli osin vastareaktio sotilasdiktatuureille. Lähes jokaista Etelä-Amerikan valtiota johti sotilasdiktaattori jossain vaiheessa 1900-lukua.

Brasiliassa diktatuuri kesti vuodesta 1964 vuoteen 1985, Chilessä vuodesta 1973 vuoteen 1990. Argentiinassa tehtiin vuosina 1930–1976 kuusi vallankaappausta. Maan viimeinen diktatuuri päättyi vuonna 1981.

Sotilasdiktaattorit syyllistyivät lukuisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Ihmisiä katosi ja kuoli, lapsia ryöstettiin.

Diktatuurien terrori on syöpynyt monien aikalaisten mieliin. Oikeiston kannatus pysyi heikkona monissa Etelä-Amerikan maissa koko 2000-luvun ja 2010-luvun alun.

Vasemmistopuolueet sotkeutuivat korruptioon myös itse. 

Vasemmistojohtajilta odotettiin paljon.

Aluksi näytti monessa maassa siltä, että  he pystyvät myös vastaamaan huutoon. Vasemmistojohtajat tuomitsivat diktatuurien aikaiset ihmisoikeusrikkomukset ja monet uhrit kokivat viimein saavansa oikeutta.

Esimerkiksi Argentiinassa Néstor Kirchner kumosi voimassa olleet ”anteeksiannon lait”, jotka suojelivat diktatuurin aikaisista ihmisoikeusrikkomuksista vastuussa olleita ihmisiä. Seurauksena oli useita oikeudenkäyntejä ja tuomioita.

Argentiinan verisintä diktatuuria vuodet 1976-1981 johtanut Jorge Rafael Videla vietti elämänsä viimeiset vuodet vankilassa, jossa hän myös kuoli.

Aiempaa humaanimpi politiikka laajensi naisten, seksuaalivähemmistöjen ja etnisten vähemmistöjen oikeuksia. Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksyttiin Argentiinassa vuonna 2010 ja Brasiliassa vuonna 2013.

Brasiliassa perustettiin myös naisasiavaltuuutetun ja etnistä tasa-arvoa ajavan valtuutetun pestit.

Vasemmiston uudistuksia siivitti voimakas talouskasvu. Raaka-aineiden hinnat nousivat. Useiden Etelä-Amerikan maiden taloudet kasvoivat rytinällä, kun ne kuljettivat maailmalle öljyä, soijaa ja muita vientituotteita.

Taloudellinen menestys saatiin myös jakautumaan aiempaa tasaisemmin. Eri maiden sosialisti- ja työväenpuolueet toteuttivat onnistuneita sosiaalitukiohjelmia, joiden avulla kymmenet miljoonat ihmiset nousivat köyhyydestä. Samalla esimerkiksi koulutustaso parani, sillä monien perheille suunnattujen tukien edellytyksenä oli lapsien laittaminen kouluun.

Vuosina 2002–2014 tuloerot kaventuivat Etelä-Amerikassa, mikä oli päinvastaista muun maailman kehityssuuntaan nähden.

 

Muutokset eivät kuitenkaan olleet riittäviä. Vaikka tulonsiirroilla onnistuttiin kitkemään köyhyyttä, Etelä-Amerikka säilyi epätasa-arvoisena maanosana.

Talouskasvu ei ollut perustunut tuotantorakenteiden muutokseen vaan raaka-aineiden korkeaan hintaan ja paikalliseen kulutukseen. Kun raaka-aineiden hinnat laskivat, myös talous kääntyi laskuun.

Vasemmistopuolueet eivät myöskään onnistuneet korjaamaan valuvikoja instituutioissa, joihin korruptio oli pesiytynyt tiukasti kiinni. Lisäksi he sotkeutuivat korruptioon myös itse. 

Brasilian entinen presidentti Lula da Silva päätyi vankilaan sekavan korruptiovyyhdin vuoksi.

Argentiinassa yli tusina Fernández de Kirchnerin hallituksen jäsentä suljettiin tutkintavankeuteen korruptiosyytteiden takia. Myös Cristina Fernández de Kirchneriä vastaan nostettiin syytteitä, mutta hän on välttynyt tutkintavankeudelta.

Samaan aikaan henkirikosten määrä lisääntyi ja turvallisuus heikentyi monilla alueilla.

Kansalaisten tyytymättömyys kasvoi. Moni koki vasemmiston epäonnistuneen.

Lisäksi moni konservatiivi ja hyvätuloinen tunsi uudistusten horjuttaneen heille suotuisaa ja tuttua yhteiskuntajärjestystä.

Oli jälleen vastareaktion aika. Eri maissa se sai erilaiset kasvot.

 

Brasiliassa ratkaisuksi valikoitui kärjekäs populismi.

Tuleva presidentti Jair Bolsonaro on entinen sotilasjohtaja, joka edustaa arvokonservatiivista, populistista uusoikeistoa. Hän lupaa vastauksia maata riivaavaan köyhyyyteen, korruptioon, talousongelmiin ja väkivaltaisuuteen.

Bolsonaro on hätkähdyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa vihamielisillä lausunnoillaan. Hän lietsoo vihaa vasemmistoa, sosialismia ja Venezuelaa kohtaa. Hän kannattaa kidutusta ja on sanonut, että diktaattorien virhe oli, etteivät he tappaneet tarpeeksi.

Työväenpuolueen kongressiedustajaa hän on haukkunut niin rumaksi, ettei nainen ”ansaitse” tulla Bolsonaron raiskaamaksi.

Afrobrasilialaisten orjien jälkeläisiä hän on arvostellut niin laiskoiksi, että he tuskin pystyvät edes lisääntymään.

Oman poikansa Bolsonaro on sanonut toivovansa mieluummin kuolevan onnettomuudessa kuin paljastuvan homoseksuaaliksi.

Bolsonaron kannattajat tanssivat hänen kunniakseen tukimielenosoituksessa 15. lokakuuta 2018. Lähde: Consciência Patriótica/ Youtube

Osa Bolsonaron äänestäjistä kannattaa häntä jyrkistä mielipiteistä huolimatta, osa juuri niiden takia, sanoo Tampereen yliopiston tutkija Leonardo Custódio.

”On paljon ihmisiä, joille ihmisoikeuksia ajava politiikka merkitsee rikollisten suojelua. On myös paljon hyvätuloisia, jotka eivät halua jakaa etuoikeuksiaan laajan ihmisjoukon kanssa. Jotkut valittavat esimerkiksi siitä, että tummaihoisia on yhä enemmän lentokentillä ja kauppakeskuksissa.”

Bolsonaro voitti vaalit 85 prosentissa kunnista, joissa enemmistö on valkoisia. Vastaehdokas, työväenpuolueen Fernando Haddad puolestaan 75 prosentissa kunnista, joissa enemmistö ei ole valkoisia.

Bolsonaro pärjäsi hyvin myös hyvätuloisilla asuinalueilla. Köyhä, sosiaaliturvista riippuvainen väestö sen sijaan pysyi uskollisena työväenpuolueelle. Haddad voitti 90 prosentissa köyhistä kunnista.

Bolsonaro ei kuitenkaan olisi voinut voittaa pelkästään rikkaiden äänillä, Custódio muistuttaa. Oikeistopopulisti onnistui vetoamaan myös nostamalla keskeisiksi vaaliteemoiksi turvallisuuden ja uskonnon.

Bolsonaro on syntynyt katoliseksi, ollut kolme kertaa naimisissa ja saanut lapsia kaikkien kolmen vaimonsa kanssa. Tästä huolimatta Brasiliassa hänet nähdään erityisesti perinteisten perhearvojen puolustajana. Hänen puolellaan ovat myös äärikonservatiiviset evankelistiset kirkot, joiden painoarvo Brasiliassa on suuri.

Custódion mukaan ei ole lopulta yllättävää, että Brasilia on palannut oikeistolaisen sotilasjohtajan valtakauteen. Oikeisto on hallinnut maata suurimman osan sen historiasta.

Onko Bolsonaro uhka demokratialle, riippuu Custódion mukaan siitä, miten demokratian käsittää. Bolsonaro on uhka ihmisoikeuksille, mutta noussut valtaan demokraattisissa vaaleissa.

”Kiinnostavaa on nähdä, miten kansa reagoi, kun käy ilmi, ettei Bolsonaro juuri poikkea aiemmista poliitikoista.”

 

Myös Argentiinassa ja Chilessä pettyneet kansalaiset hylkäsivät vasemmiston. Populistisen äärioikeiston sijaan kansa kuitenkin valitsi miljonäärejä.

Joulukuussa 2015 Argentiinan johtoon nousi oikeistolainen miljonääri Mauricio Macri.

Naapurimaa Chile seurasi perässä. Joulukuussa 2017 presidenttikautensa aloitti maan neljänneksi rikkain mies, multimiljonääri Sebastián Piñera.

Yksinkertaistettuna perusteet miljonäärien valtionjohtotaidoille kuuluivat: maan johtaminen on kuin yrityksen johtamista, eikä rikkaan presidentin tarvitse pelätä syyllistyvän korruptioon, sillä hänellä on jo tarpeeksi rahaa.

Miljonääripresidentti Macri ei kovista odotuksista huolimatta ole onnistunut kääntämään Argentiinan hunningolla olevaa taloutta nousuun.

Argentiinan peson arvo laski vuoden 2018 alkupuolella rajusti ja Macri joutui turvautumaan Kansainväliseen valuuttarahasto IMF:iin. Kesäkuussa 2018 IMF myönsi Argentiinalle 50 miljardin dollarin tukipaketin ja vaati maata hillitsemään julkisen talouden velkaantumista.

Macri ajoi ”paluuta maailmalle” ja halusi edistää vapaakauppaa Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin kanssa. Tämä osoittautui kuitenkin odotettua vaikeammaksi aikana, jolloin Yhdysvaltoja johtaa Donald Trump ja EU kamppailee Brexitin kanssa.

Syksyllä 2019 Argentiinassa järjestetään uudet presidentinvaalit. Vaihtoehtoina on muun muassa nykyinen presidentti Macri ja jälleen kerran rouva Kirchner.

Suuri osa argentiinalaisista on pettynyt molempiin. Markkinatutkimusyhtiö Rouvierin lokakuussa 2018 tekemän mielipidemittauksen mukaan Fernández de Kirchner voittaisi Macrin ensimmäisellä kierroksella, mutta häviäisi toisen kierroksen kaksinkamppailussa.

Samanlainen uusien vaihtoehtojen puute näkyy myös Chilessä. Siellä Sebastián Piñera ja vasemmiston Michelle Bachelet ovat vuorotelleet vallassa vuodesta 2006 lähtien. Kunkin hetken istuva presidentti on aina hävinnyt vaalit.

Argentiinan presidentti Mauricio Macri 3. Buenos Airesissa joulukuuta 2018.
Argentiinan presidentti Mauricio Macri 3. Buenos Airesissa joulukuuta 2018. © RICARDO MAZALAN / AP / LEHTIKUVA

Useat Etelä-Amerikan maat ovat kamppailleet samojen ongelmien kanssa vuosikymmeniä riippumatta siitä, mitä ideologista suuntausta vallanpitäjät ovat edustaneet.

Sen paremmin oikeisto kuin vasemmistokaan ei ole onnistunut pääsemään eroon kolonialismin jälkeensä jättämistä vinoumista. Instituutiot ovat korruptoituneita ja talous riippuvainen raaka-ainetuotannosta.

Tuloerot ovat suuret ja sosiaalinen, etninen ja sukupuolten välinen eriarvoisuus elää syvällä.

Vasemmistolta kuitenkin usein odotetaan ongelmien ratkaisussa enemmän kuin oikeistolta, arvioi Helsingin yliopiston alue- ja kulttuuritutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta. Siksi myös pettymys on suurempi, kun muutos ei ole niin suuri kun olisi toivottu.

Esimerkiksi Brasilia on ollut korruptoitunut kauan ennen työväenpuolueen Lulaa. Silti julkisessa keskustelussa korruptio on onnistuttu nostamaan vasemmistopoliitikkojen syyksi.

”Lulaa syyttävät korruptiosta myös monet paljon häntä korruptoituneemmat”, Pakkasvirta huomauttaa.

Etelä-Amerikan politiikka ei myöskään ole niin vakaata kuin vaikka Euroopan tai Yhdysvaltojen. ”Jos presidenttiin ei olla tyytyväisiä, hänestä hankkiudutaan nopeammin eroon.”

On vaikea sanoa, onko nyt käynnissä oleva oikeistopuolueiden voittokulku muutaman vuoden vai seuraavien vuosikymmenten suuntaus.

Nähtäväksi jää myös, tuleeko arvoliberaali tai sosiaalikristillinen perinteinen oikeisto tekemään yhteistyötä Bolsonaron kaltaisen populistisen uusoikeiston kanssa – esimerkiksi siksi, että jakaa samat talousintressit.

Näyttää kuitenkin siltä, että ideologiasta riippumatta eteläamerikkalaisten luottamus demokratiaan ja politiikkaan on laskenut viime vuosina entisestään.

Tutkimusten mukaan yhä useammalle ihmiselle on samantekevää, millainen hallintomuoto heidän maassaan vallitsee. Demokratia on yhä harvemmalle etelä-amerikkalaiselle itseisarvo.

”On iso joukko ihmisiä, jotka valitsevat nyt mieluummin järjestyksen ja turvallisuuden kuin demokratia.”