Uusi kirja paljastaa: Facebookin johto määräsi salaamaan tiedot Venäjän vaalivaikuttamisesta

Facebookissa tiedettiin heti alkuvuodesta 2017 Venäjän käyttäneen yhtiön alustaa vaikuttaakseen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Facebook
Teksti
Mika Horelli

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Teknologiayhtiö Facebookin johto tiesi heti tuoreeltaan Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvaltain 2016 presidentinvaaleissa. Se ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään, vaan päinvastoin pyrki vaientamaan vaikuttamiseen liittyvät viittaukset.

Asia käy ilmi yhdysvaltalaisten toimittajien Sheera Frenkelin ja Cecilia Kangin vastikään julkaisemasta An Ugly Thruthkirjasta. Kirjoittajat ovat haastatelleet kirjaa varten yli sataa Facebookin nykyistä ja entistä työntekijää ja johtohenkilöä.

Haastatteluissa Facebookin sisäisen turvallisuustyöryhmän jäsenet totesivat muun muassa tunteneensa, ettei heidän tehtävänsä ollut turvallisuusuhkien esiin kaivaminen vaan niiden aktiivinen peittely.

Ryhmä laati alkuvuodesta 2017 raportin siitä, miten Facebookia oli käytetty poliittiseen vaikuttamiseen edellisen syksyn presidentinvaaleissa.

Raportin alkuperäinen versio sisälsi kokonaisen luvun Venäjän toiminnasta. Venäläisten toimijoiden kerrottiin muun muassa levittäneen Facebookin kautta massiivisesti valeuutisia sekä demokraattien sähköposteista hakkeroituja tietoja.

Facebookin johto poisti kuitenkin lopullisesta raportista koko luvun ja kielsi kaikki maininnat Venäjän toiminnasta. Yhtiön silloisen viestinnästä vastanneen varatoimitusjohtajan Elliot Schragen mukaan olisi ollut poliittisesti epäviisasta, jos Facebook olisi ensimmäisenä teknologiayrityksenä ollut vahvistamassa epäilyksiä Venäjän vaalivaikuttamisesta.

Facebookin operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg totesi myöhemmin Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan kuulemisessa, että oli kongressin eikä Facebookin asia kertoa löydetyistä laittomuuksista.

An Ugly Truth -kirjan kirjoittajien mukaan Facebookin linjaus sopi erittäin hyvin yhteen sen pääomistaja Mark Zuckerbergin julkisestikin hokemaan mantraan; yhtiön etu ennen maan etua.

 

Facebook on vastannut kirjassa esitettyihin syytöksiin toteamalla, että vielä vuonna 2016 yhtiössä ei täysin ymmärretty ulkomaisten hallitusten vaalivaikuttamisen laajuutta ja tehoa. Yhtiön mukaan se on vuoden 2017 jälkeen poistanut alustaltaan yli 150 vaalivaikuttamiseen liittyvää operaatiota, joiden takana on ollut yli 50 eri maata.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset ovat vahvistaneet, että Venäjän sekaantuminen vuoden 2016 vaaleihin oli paitsi laajaa myös ilmeisen tehokasta.

Brittiläisen The Guardian -lehden haltuunsa saamien venäläisten asiakirjojen mukaan myös presidentti Vladimir Putin oli itse päättämässä keinoista, joilla Venäjä pyrki auttamaan Donald Trumpia voittamaan vaalit.