Selittämätöntä sensuuria, outoja luokitteluja – Arvaamaton ja kasvoton Facebook saa järjestöt repimään hiuksiaan

Somejätit valvovat järjestöjä paikoin erittäin tiukasti, mutta yksityiset käyttäjät joutuvat harvoin vastuuseen julkaisemastaan kyseenalaisesta sisällöstä.

Facebook
Teksti
Essi Lehto

Useat organisaatiot Suomessa ja maailmalla ovat saaneet viime vuosina huomata, miten arvaamatonta sosiaalisen median palveluiden toiminta voi olla. Etenkin Facebook on tehnyt palveluunsa useita merkittävästi organisaatiokäyttäjiensä toimintaan vaikuttavia muutoksia, usein nopeasti ja ennalta varoittamatta.

Esimerkiksi tammikuussa 2018 Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ilmoitti yhtiön muuttavan alustansa sisältövirtaa siten, että se näyttää enemmän yksityisten käyttäjien kuin organisaatioiden, kuten yritysten ja mediayhtiöiden, tuottamaa sisältöä. Zuckerberg selitti, että tarkoituksena oli keskittyä merkityksellisiin sosiaalisiin kohtaamisiin asiasisällön sijaan.

Tutkimusten mukaan organisaatiot ovat 2010-luvun toisella puolikkaalla tavoittaneet julkaisuillaan vuosi vuodelta vähemmän ihmisiä. Sen sijaan palvelu on kannustanut yrityksiä, uutismedioita ja järjestöjä ostamaan sisällöilleen lisää tavoittavuutta mainostamalla. Samalla mainosten hinnat ovat nousseet.

Suomen Kuvalehti kysyi kuuden organisaation edustajalta, miten sosiaalisen median palveluiden alustamuutokset ovat vaikuttaneet heidän toimintaansa.

Kaikki haastateltavat kertovat huomanneensa, että heidän julkaisunsa tavoittamien ihmisten määrä on vuoden aikana laskenut. Samaan aikaan sisältöjen mainostaminen on käynyt aiempaa vaikeammaksi.