Anna Erikssonin malli
Keskuudessamme on myös toisenlainen ongelma. Se, että puhutaan mutta ei sanota yhtään mitään, kirjoittaa Reetta Räty.
Entinen iskelmätähti, nykyinen taitelija Anna Eriksson puhui Helsingin Sanomien haastattelussa taiteesta (HS 19.6.).
”Biennaali tuo (- -) vierailijoille toivoa, iloa ja valoa. Toivoa, iloa ja valoa! Tuo voisi olla Osuuspankin mainos!… Miten kaikki taidekentällä on niin kertakaikkisen mitäänsanomatonta? Jos on fiilis, että ihan sama mennäkö Kiasmaan vai Linnanmäelle, menen Linnanmäelle….
En ole mikään yhteistyöihminen… Taiteilijoilta puuttuu kerta kaikkiaan uskallus. En tajua, miksei ihmisistä löydy enää pätkääkään sadismia ja masokismia!”
Puhuessaan Eriksson huutaa ja hakkaa pöytää, toimittaja kertoo jutussa. Mistä on kyse, kun tällainen mesoaminen tuntuu virkistävältä?