Uhanalainen tunkeilija
Chiliä, moottoriöljyä, lehmänkelloja, muovipulloja. Banaaninviljelijät yrittävät karkottaa norsuja viljelmiltään Zimbabwessa ja Botswanassa. Suojeltuja savanninorsuja alkaa olla eteläisessä Afrikassa jo liikaa.
”Ne palasivat jälleen viime yönä”, Ghamunorwa Chawasarira sanoo.
Savanninorsut.
Chawasarira oli aavistellut pahaa ja mennyt heti aamun sarastaessa banaaniviljelmälleen muutaman kilometrin päähän kotoa.
Eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta. Norsut ovat vyöryneet Chawasariran viljelyksille useita kertoja viime vuosien aikana.
Chawasariralla on ollut onnea. Suurin osa noin parin hehtaarin banaaniviljelmästä on yhä pystyssä. Monet hänen naapureistaan ovat menettäneet koko satonsa.
Istumme Chawasariran, hänen vaimonsa Muchaneta Madzudzon ja perheen lasten kanssa keittiömajassa. He asuvat pienessä kylässä Luoteis-Zimbabvessa Makutin alueella. Ulkona paahtaa aurinko, vaikka kesäkuussa eletään keskitalvea. Majassa on hämärää, ja keskellä pyöreää, olkikattoista rakennusta palaa pieni nuotio. Radiossa soi zimbabwelainen marimba- ja kitaramusiikki.
Tulella kattilassa porisee mutakura, joka on sekoitus maissia sekä mhunga– ja nyimo-papuja. Perhe tarjoaa sitä lounaaksi.
”Kasvatamme papuja omiin tarpeisiimme, kuten myös vihreitä lehtikasviksia, yrttejä ja tomaatteja. Niihin norsut eivät juuri koske”, Madzudzo kertoo.
Makuti sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Karibajärveltä. Se on yksi Zimbabwen alueista, joissa paikalliset ovat eniten kärsineet norsujen aiheuttamista tuhoista.
Chawasariran perheen banaaniviljelmä on töyssyisen hiekkatien takana. Banaanipuiden lomassa kulkiessa näkee vaurioituneita puunrunkoja ja katkennutta lehvästöä. Itse hedelmät ovat kuitenkin koskemattomia; norsut syövät pääasiassa vain vihreät lehdet. Mutta vaurioituneet puut kuolevat. Vie reilut viisi vuotta, kunnes uusi banaanipuu on täysikasvuinen ja kantaa hedelmää. Se on pitkä aika odottaa satoa.
Puurivien välissä maassa on pieniä kasoja, joista kohoaa savu. Chawasarira polttaa kuivattua chiliä ja tupakkaa norsujen karkottamiseksi.
”Yhdistelmä toimii melko hyvin. Ongelma on, että sen täytyy palaa jatkuvasti. Muuten ne tulevat takaisin.”
Chawasarira kulkee puiden välissä ja arvioi banaanien kypsyyttä. Hedelmät ovat perheelle elinehto, he saavat niistä suurimmat tulonsa. Chawasarira on maksanut neljän lapsensa ja myös lastenlasten koulumaksuja viljelmänsä tuotoilla.
”Kuka meitä auttaa, kun menetämme tulojamme norsujen takia?”
Chawasariran kotikylä, India Village, sijaitsee lähellä kansainvälisen IAPF-luonnonsuojelujärjestön leiriä. Järjestö keskittyy muun muassa afrikannorsun suojeluun. Norsuja on tuotu Makutin alueelle Zimbabwen suurimman kansallispuiston Hwangen savannilta. Chawasarira ja muut kyläläiset ovat yrittäneet pyytää järjestöltä apua ja keskustella norsujen aiheuttamista tuhoista koituneista tulonmenetyksistä.
”Itkemme joka vuosi, lisää norsuja. Ja taas lisää norsuja”, Chawasarira sanoo.
Muutaman kilometrin päässä Hotel Village -nimisessä kylässä viljelijät kamppailevat saman ongelman kanssa. Vanhemmat pelkäävät myös lastensa puolesta, jotka aloittavat koulumatkansa aamuvarhain samaan aikaan, kun norsut saapuvat etsimään ruokaa. Jos naarasnorsuilla sattuu olemaan poikasia, ne voivat olla erityisen hyökkääviä.
Toistaiseksi kukaan Hotel Village -kylän asukkaista ei ole loukkaantunut. Mutta pelko kytee maaseudulla. Viranomaisten mukaan vuonna 2021 yli 80 ihmistä kuoli norsukonflikteissa Zimbabwessa.
Eteläisessä Afrikassa norsu voi suojelutyön ansiosta hyvin.
Alueella elää noin 293 000 savanninorsua. Botswanassa on noin 130 000 norsua, Zimbabwessa noin 100 000 yksilöä – kaksinkertainen määrä maan kantokykyyn nähden. Loput elävät pääasiassa Etelä-Afrikassa, Sambiassa, Mosambikissa ja Namibiassa.
Muualla mantereella afrikannorsujen, eli metsänorsujen ja savanninorsujen, määrä on romahtanut 75 vuodessa puolella, arvioi International Union for Conservation of Nature -järjestö IUCN vuonna 2021.
Norsuja uhkaavat elinalueiden kutistuminen, kun metsiä raivataan pelloiksi, salametsästys ja ilmastonmuutos, jonka seurauksena sademäärät ovat pienentyneet, jokia on kuivunut ja norsujen ravinto vähentynyt.
Aikuinen norsu juo noin 200 litraa vettä ja syö noin 400 kiloa puiden lehtiä ja kuorta päivässä. Kansallispuistoissa liikkuessa norsujen reitit on helppo havaita; vaurioita puiden kuorissa, katkenneita oksia, syötyä lehvästöä, aukkoja tiiviissä kasvillisuudessa.
Norsut elävät pääasiassa naaraiden ja poikasten muodostamissa noin kymmenen yksilön ryhmissä. Joskus suurryhmään voi kuulua jopa 70 norsua. Urokset elävät pitkälti erakkoina, toisinaan muutaman yksilön ryhmissä.
Norsut liikkuvat eteläisen Afrikan maiden rajojen yli kuivien kausien ja sadekausien mukaan, joten norsukantojen hallinnointi ja suojelu vaatii maiden välistä yhteistyötä.
Zimbabwe järjesti toukokuussa 2022 ensimmäistä kertaa konferenssin, jonka tavoite oli keskustella maanosan norsutilanteesta, suojelutyöstä sekä ihmisten ja villieläinten välisistä konflikteista. Kenia, joka vastustaa niin norsunluun myynnin vapauttamista kuin palkkiometsästystä, ei osallistunut konferenssiin. Burkina Faso, Päiväntasaajan Guinea, Mali ja Senegal suosittelivat norsujen suojelustatuksen tiukennusta.
Norsukannan hallinnointi on polarisoitunut ja politisoitunut aihe. Savanninorsu on määritelty erittäin uhanalaiseksi uhanalaisten eläinten ja niiden osien kauppaa säätelevän, vuonna 1975 voimaan astuneen kansainvälisen Cites-sopimuksen perusteella.
Sopimuksen tavoitteena on tukea olennaisia ekologisia järjestelmiä ja säilyttää geneettinen monimuotoisuus mutta samalla varmistaa kestävä luonnonvarojen hyödyntäminen.
Afrikan metsänorsu määriteltiin äärimmäisen uhanalaiseksi ja Afrikan savanninorsu erittäin uhanalaiseksi vuonna 2021.
Afrikannorsu on niin sanottu avainlaji. Avainlajit ovat ekosysteemin tai eliöyhteisön toiminnan, pysyvyyden tai monimuotoisuuden kannalta muita lajeja keskeisemmässä asemassa. Jos tietyn avainlajin kanta romahtaa, seuraa helposti dominoefekti: koko elinympäristö alkaa vähitellen kärsiä.
Afrikannorsut muokkaavat ympäristöä monin tavoin. Ne muun muassa kaivavat kärsillään kuivuneiden joenuomien pohjaa ja luovat pieniä vesilammikoita, joista muut eläimet voivat juoda. Monet kasvit leviävät siemenistä norsunlannan mukana, ja lannassa viihtyvät hyödylliset lantakuoriaiset. Savanninorsut kitkevät puita juurineen ja syövät taimia – ja tämä auttaa pitämään maiseman avoimena seeproille ja muille savannieläimille.
Zimbabwe ehdotti Panamassa marraskuussa 2022 järjestetyssä Cites-kokouksessa sopimukseen muutosta, joka sallisi tietyin rajoituksin esimerkiksi norsunluun ja -nahan myynnin.
Maassa oleva norsunluu on peräisin savanninorsuista, jotka ovat menehtyneet pääasiassa luonnollisesti, Zimbabwe perustelee. Sen norsunluuvarantojen arvioidaan olevan satojen miljoonien dollarien arvoinen, ja maan viranomaisten mukaan niistä saatava tuotto voitaisiin käyttää norsunsuojelun hyväksi.
Zimbabwen ehdotusta tukivat muun muassa naapurimaat Sambia, Namibia ja Botswana.
Valtaosa muista Citesin allekirjoittaneista valtioista vastusti ehdotusta. Ne arvioivat, että norsunluukaupan salliminen lisäisi salametsästystä.
Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön SADC:n kymmenen maata puolestaan totesivat yhteisessä lausunnossaan, että Cites ei ota huomioon ”tutkimuksin todistettuja ja hyväksi havaittuja luonnonsuojelumalleja” vaan ”suosii ideologiaa, joka perustuu kaikkien luonnonresurssien käytön ja kaupan vastaisuuteen”.
SADC-maiden mukaan Citesin mallit kumpuavat pitkälti sen kokouksissa istuvilta luonnonsuojelujärjestöiltä ja mailta, joilla ei ole kattavaa kokemusta tai vastuuta villieläimistä, kuten norsuista ja sarvikuonoista.
Näiden maiden näkökulmasta huomioon ei myöskään oteta paikallisten maaseudulla asuvien oikeutta hyödyntää luonnonvaroja kestävällä tavalla.
Useat Afrikan maat näkevät Cites-sopimuksessa ja luonnonsuojelujärjestöjen toiminnassa siirtomaavalta-ajan kaikuja. Monet eläinten oikeuksia ajavat järjestöt ovat peräisin Euroopasta, Yhdysvalloista ja Australiasta, ja ne ”lobbaavat” Citesin jäsenmaille suojeltavien lajien listauksen laajentamista. Samalla länsimaat kertovat – tai määräävät – miten Afrikan maiden kuuluu hallinnoida omia luonnonresurssejaan.
Cites ja kaupan täyskiellot eivät silti ole pelastaneet lajeja tai estäneet salametsästystä. Usein on käynyt päinvastoin.
Esimerkiksi Kenia kielsi urheilumetsästyksen ja villieläinten metsästyksen kulutustuotteita varten ja aloitti kattavan villieläinten seurantaohjelman vuonna 1977. Tämän jälkeen Kenia on menettänyt 60–70 prosenttia kaikista suurista villieläimistään.
Citesin omat tilastot vahvistavat, että norsujen salametsästys on kiihtynyt vuodesta 2007. Lähes kolmannes savanni- ja metsänorsuista kuoli vuosina 2008–2012 pääasiassa salametsästyksen takia. Tuoreen tutkimuksen mukaan laillisen kaupan rajoittaminen on luonut ihanteelliset olosuhteet salametsästystalouden, poachernomicsin, kukoistukselle.
Kauppakieltoja kannattavat vetoavat siihen, että laillinen kauppa lisää myös laitonta kauppaa.
YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelman Agenda 2030:n mukaan kansainvälinen yhteisö ei ole kyennyt ottamaan käyttöön riittäviä suojaavia toimia laillisen kaupan hallitsemiseksi, vaan norsujen laiton tappaminen, norsunluun salakuljetus ja rahanpesu ovat lisääntyneet.
Huolta norsunluuvarannoista saatavien tulojen oikeudenmukaisesta jakamisesta varjostaa myös useissa Afrikan maissa vellova korruptio.
India Villagen ja Hotel Villagen kylien asukkaat sanovat, että he haluavat elää harmoniassa norsujen ja luonnon kanssa, mutta tarvitsevat siihen apua.
”Jos tarkoitus on, että norsukannan halutaan yhä kasvavan, haluamme ymmärtää, miksi ja miten sitä hallitaan”, Hotel Villagessa asuva viljelijä Mischek Kasunungure sanoo.
”Vuosia sitten juoksimme katsomaan, jos norsuja oli lähettyvillä. Nyt osa haluaa kaataa norsut, koska niitä on liikaa ja ne aiheuttavat meille vahinkoa.”
Myös asiantuntijat arvioivat, että mikäli ongelmaa ei ratkota, ihmisten ja norsujen väliset konfliktit lisääntyvät. Tutkimukset vahvistavat asennemuutoksen; jos paikalliset eivät voi hyötyä villieläinten läheisyydestä, heillä ei ole kimmoketta suojella lajeja, jotka aiheuttavat tuhoja.
Norsujen pääsyä kyliin ja pelloille on yritetty estää monin keinoin. On kokeiltu sähköaitoja, mutta aidat ovat alttiita vandalismille ja varkauksille ja niiden ylläpito vaatii resursseja. Sähkökatkot ovat myös yleisiä.
Tutkijat ovat kuitenkin saaneet lupaavia tuloksia konfliktien ehkäisemiseksi seitsemän vuoden kenttätutkimuksessa Zimbabwessa ja Mosambikissa. Metodia kutsutaan virtuaaliseksi aidaksi, joka on edullinen ja ekologinen malli.
Kuten India Villagessa Ghamunorwa Chawasarira on huomannut, norsut karttavat chilipippurin tuoksua.
Sama vaikutus on vanhalla moottoriöljyllä tai kreosootilla, puunsuojakemikaalilla. Tutkijat levittivät kreosootilla kyllästettyjä kangaspaloja lyhyiden etäisyyksien päähän toisistaan. Norsut välttivät näitä alueita.
Myös muovipullot, metallikappaleet, mehiläiset ja lehmänkellot karkottavat jättiläisiä ja katkaisevat niiden kulkureitit öisille rohmuamisreissuille. Satotuhot vähenivät tutkituilla alueilla jopa 95 prosenttia.
Mischek Kasunungure ei ole vakuuttunut.
”Meidän kylässämme chilistä ei ole enää apua, koska norsut ovat tottuneet sen tuoksuun. Ne tottuvat myös ääniin.”
Lähteet:
Richard Hoare: Lessons From 20 Years of Human – Elephant Conflict Mitigation in Africa. Human Dimensions of Wildlife, 2015.
Michael La Grange, Collen Matema, Bella Nyamukure & Richard Hoare: The Virtual Fence Dynamic: a Breakthrough for Low- Cost and Sustainable Mitigation of Human- Elephant Conflict in Subsistence Agriculture? Frontiers in Conservation Science, 2022.
Andrew Purdon, Michael Austin Mole, Michael John Chase & Rudi Van Aarde: Partial migration in savanna elephant populations distributed across southern Africa. Scientific Reports, 2018.