
Syötti
Tammikuussa 2019 susi hyppäsi Lieksassa kaksimetrisen aidan yli ja vei suomenpystykorvan. Maaliskuussa 2020 rajavartijat löysivät kaliumsyanidia ja strykniiniä koiran isännän, nyt 83-vuotiaan eläkeläisopettajan pakastimesta. Rikostutkinnassa alkoi paljastua, kuinka laaja ilmiö susien myrkyttäminen Suomessa on.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Tämä juttu on ehdolla vuoden 2022 tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon voittajaksi. Palkinnon voittaja julkistetaan 21. huhtikuuta. Näin raati perusteli valintaansa: Juttu susien myrkytysverkostosta onnistui feature-jutun muodossa avaamaan ryhmän toimintaa sekä motiiveja susivihan taustalla poikkeuksellisen tarkasti. Laajan lähdemateriaalin tarkan läpikäynnin ansiosta juttu avasi verkoston toimintaa konkreettisesti ja yksityiskohtaisesti paljastaen myös sen, miten rinkiin kuuluneet riistavalvonnan luottamustoimissa työskentelevät menettivät ringin kiinni jäämsen myötä tehtävänsä. Juttu toimii erinomaisena esimerkkinä tarinallisen tutkivan journalismin kerronnallisesta voimasta.
Koira oli seitsemänvuotias. Kilpailuissa palkittu suomenpystykorvanarttu. Isäntä suunnitteli käyttävänsä sitä jalostukseen.
Maanantain vastaisena yönä 28. tammikuuta 2019 susi vei koiran kotipihasta Pohjois-Karjalan Lieksassa. Jäljistä päätellen peto oli hypännyt omakotitalon pihassa olevaan aitaukseen ja lähtenyt saaliinsa kanssa.
Sitä, miten susi sai saaliinsa pois aitauksesta, ei tiedetä. Ehkä se heitti pystykorvan aidan yli, ehkä hyppäsi koira suussaan.
Kaksimetrisen aitauksen ovi oli ehjä. Edustalla olevassa lumessa näkyi verivana ja raahausjälkiä. Ne johtivat pihatielle, kohti Pielisen rantaa.