Iran vastaan iranilaiset

Iranin johto menetti yhden vuorokauden aikana koko kansan tuen taistelussa amerikkalaisia vastaan.

Ali Khamenei
Teksti
Hannu Pesonen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Donald Trump onnistui sittenkin horjuttamaan Irania riskialttiilla ohjusmurhalla – tosin sattumalta, usean mutkan kautta ja ennen kaikkea iranilaisten itsensä avittamana.

Viikon ajan näytti, että iranilaiskenraali Qassim Suleimanin salamurhasta muodostuisi presidentti Trumpin hallinnon uusi Lähi-idän-politiikan erehdys, joka kääntyisi tekijöitään ja tarkoitustaan vastaan.

Yhdysvallat tappoi Suleimanin ohjuksilla, jotka miehittämätön lennokki ampui 3. tammikuuta aamuyöllä Irakissa lähellä Bagdadin lentokenttää.

Suleimani johti yli 20 vuoden ajan Iranin vaikutusvaltaisen vallankumouskaartin Quds-joukkoja, jotka toteuttavat ulkomaisia sotilasoperaatioita. Häntä pidettiin Iranin toiseksi tärkeimpänä vallankäyttäjänä heti ajatollah Ali Khamenein jälkeen.

Yhdysvallat perusteli Suleimanin tappamista sillä, että useita Lähi-idän amerikkalaiskohteita uhkasi välitön vaara. Trumpin hallinto ei ole esittänyt todisteita väitteilleen.

Suru ja raivo yhdistivät kansan amerikkalaisia vastaan. Sitten Iran teki kaksi karkeaa virhettä.

Iran kamppailee talouspakotteiden puristuksessa, ja salamurha kääntyi tuoreeltaan vallanpitäjien eduksi. Suru ja raivo Suleimanin teloituksesta yhdistivät kansan amerikkalaisia vastaan.

Iranilaiset alkoivat tukea johtajiaan, joita vastaan he olivat osoittaneet viime kuukausina rajusti mieltään. Se ei ollut Trumpin alkuperäinen tavoite.

Kansan tuki tuntui vain vahvistuvan, kun Iran ampui 8. tammikuuta aamuyöllä maaperältään parikymmentä keskimatkan ballistista ohjusta kahteen Yhdysvaltain joukkojen tukikohtaan Irakissa.

Iran oli päättänyt kostaa näyttävästi suoraan amerikkalaisia vastaan mutta rajata vahingot mahdollisimman pieniksi välttääkseen kriisin kärjistymisen sodaksi.

Taktiikka toimi.

Trump saattoi jättää uhkaamatta Irania uusilla kostoiskuilla, koska Iran oli toimittanut välikäsien kautta ennakkovaroituksen iskustaan eikä amerikkalaissotilaita kuollut. Yhdysvaltain presidenttikään ei halunnut sotaa.

Kansalaisten tuki Iranin johdolle tuntui vankkumattomalta. Se kuitenkin hukkasi kannatuksensa kahteen karkeaan virheeseen vain vuorokaudessa.

 

Ensimmäinen virhe tapahtui jo Iranin kostoiskua edeltävänä päivänä 7. tammikuuta.

Yli 50 ihmistä tallautui hengiltä ja sadat loukkaantuivat Suleimanin hautajaisissa Kermanissa, kun huonot järjestelyt loivat valtavan tungoksen kapeille kaduille.

Vielä tuhoisampi virhe seurasi alle viisi tuntia Iranin iskun jälkeen. Vallankumouskaartin ilmavoimat ampui Teheranin lentokentän liepeillä alas Ukrainan lentoyhtiön matkustajakoneen, joka oli ehtinyt lentää vain seitsemän minuuttia kohti Kiovaa.

Kaikki koneen 176 matkustajaa ja miehistön jäsentä kuolivat. Heistä 147 oli joko iranilaisia tai iranilaissyntyisiä Kanadan kansalaisia.

Iranin johto torjui aluksi jyrkästi kaikki arviot ohjusiskusta tai asevoimiensa osallisuudesta. Kun ukrainalaiset lentoturmatutkijat löysivät illalla 10. tammikuuta ohjuksen sirpaleita koneen romun joukosta, oli selvää, että alasampuminen paljastuisi.

Iranin johto päätti rajata vahingot kriisiviestinnän perusoppien mukaisesti: tunnustaa, pyytää anteeksi ja luvata parantaa tapansa. Mutta se reagoi liian myöhään.

Erehdyksestä vastuun ottanut vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja, kenraali Amir Ali Hajizadeh oli aiemmin vakuuttanut, että koneen alasampuminen oli ”teknisesti mahdotonta”.

Iranin presidentti Hassan Ruhani kutsui turmaa anteeksiantamattomaksi virheeksi ja esitti Iranin anteeksipyynnön ja surunvalittelut Ukrainan presidentille ja Kanadan pääministerille. Sitä ennen Iran oli kutsunut tuhotun koneen valmistajan, yhdysvaltalaisen Boeing-yhtiön edustajat mukaan lentoturmatutkintaan.

Iran sai tunnustuksellaan jonkin verran sympatiaa ulkomailta, mutta kansalaisten järkytys kääntyi nopeasti vihaksi. Se syveni, kun Hajizadeh vahvisti kertoneensa alasampumisesta jo onnettomuuspäivänä valtiojohdolle, joka silti kiisti teon melkein kolmen päivän ajan.

Kun kansalaisille valkeni, että Iranin ”kostossa amerikkalaisille” oli kuollut yli kaksisataa iranilaista eikä yksikään amerikkalainen ollut saanut naarmuakaan, yhteisen vihollisen herättämä solidaarisuus omaa johtoa kohtaan paisui raivoisiksi mielenosoituksiksi sitä vastaan.

 

Suuttumusta syvensi välinpitämättömyys, jolla sekä poliittinen että uskonnollinen johto kuittasi traagiset onnettomuudet. Ajatollah Khamenei ei useaan päivään osoittanut myötätuntoa hautajaisissa kuoliaaksi murskaantuneiden tai lentoturmassa kuolleiden omaisille. Kansan silmissä se vertautui julmasti Suleimanin marttyyripalvontaan.

”Kuolema Amerikalle” -huudot Teheranin ja muiden kaupunkien kaduilla vaihtuivat iskulauseiksi, joissa vaadittiin valehtelijoiden kuolemaa ja syytettiin Khameneita murhaajaksi. Mielenosoittajat repivät Suleimania ylistäviä muistojulisteita.

Iranin vallankumouskaarti keskittyy nyt suojelemaan islamilaista vallankumousta, joka on pahimmassa pinteessä 40 vuoteen.

Uudistusmielinen media vaati valehdelleiden viranomaisten asettamista syytteeseen. Sitä myötäilivät viralliset uutistoimistot ja sanomalehdet, jotka tavallisesti tukevat hallitusta ja uskonnollista johtoa.

Vuodesta 2011 kotiarestissa ollut vihreiden oppositiopoliitikko ja uskonoppinut Mehdi Karroubi lähetti Khameneille avoimen viestin, jossa hän sanoi, ettei tällä ollut enää moraalisia edellytyksiä toimia ylimpänä johtajana.

Presidentti Ruhani vastasi arvosteluun sovittelevasti 14. tammikuuta. Hän ilmoitti, että kaikki koneturman syylliset joutuvat vastuuseen teosta. Heitä varten perustetaan oma julkinen ja avoin oikeusistuin, jonka istuntoja ”koko maailma seuraa”.

 

Lepyttely-yrityksiä haittasivat heti Iranin tiedotusvälineiden samaan aikaan julkaisemat väitteet, että vallankumouskaarti olisi pidättänyt ohjuksen osuman ukrainalaiskoneeseen videoineen henkilön ja häntä syytettäisiin kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Lontoossa työskentelevä iranilaistoimittaja, joka alun perin julkaisi videon väitti kuitenkin, että hänelle videon lähettänyt henkilö olisi yhä turvassa ja vallankumouskaarti olisi vanginnut väärän epäillyn.

The New York Timesin haltuunsa saama uusi turvakameravideo puolestaan osoittaisi, että konetta kohti ammuttiinkin kaksi ohjusta puolen minuutin välein.

Uutiset lisäsivät epävarmuutta siitä, toteuttivatko Iranin hallinto ja vallankumouskaarti valitsemaansa avoimuuslinjaa sittenkin varsin valikoidusti.

Suuri osa Iranin hallinnon ja vallankumouskaartin voimista kääntyy nyt ainakin joksikin aikaa oman vallan varmistamiseen. Yhdysvaltain aseman heikentäminen Lähi-idässä siirtyy väistämättä taka-alalle.

Mellakkapoliisit valvoivat Amir Kabirin teknillisen korkeakoulun eteen kerääntyneitä Iranin johdon vastaisia mielenosoittajia Teheranissa 11. tammikuuta.
Mellakkapoliisit valvoivat Amir Kabirin teknillisen korkeakoulun eteen kerääntyneitä Iranin johdon vastaisia mielenosoittajia Teheranissa 11. tammikuuta. © AFP / LK

Iranin hallinnon vastaisiin mielenosoituksiin osallistui ensi päivinä vain tuhansia, ei satojatuhansia mielenosoittajia. Se ei ole paljon 81 miljoonan asukkaan valtiossa, mutta kukaan ei tiedä, kuinka laajoiksi tai nopeasti ne paisuvat.

Uusi mielenosoitusaalto nousi, kun Iranin johto oli vaivoin tukahduttanut bensiinin hinnankorotuksista 15. marraskuuta alkaneet levottomuudet. Sosiaalisen median ansiosta ne levisivät muutamissa tunneissa yli 20 kaupunkiin ja paisuivat yleiseksi tyytymättömyydeksi, jonka maalina oli koko Iranin johto.

Valtakoneisto vastasi katkaisemalla internet-yhteydet useiksi päiviksi ja komentamalla vallankumouskaartin kaduille. Se surmasi vähintään parisataa, eräiden väitteiden mukaan jopa toistatuhatta mielenosoittajaa.

Jos parin kuukauden takainen vastarinta roihahtaa uudelleen, saattaa Iranin islamilainen vallankumous rimpuilla pahimmassa pinteessä sitten alkuaikojensa.

Iranin nykyisistä johtajista suuri osa oli kaatamassa šaahinvaltaa vuoden 1979 islamilaisessa vallankumouksessa. He muistavat hyvin, miten nopeasti, rajusti ja yllättävästi valta sortui kansanjoukkojen paineessa – ja miten Neuvostoliiton hegemonia suli tyhjiin kymmenen vuotta myöhemmin.

Voiko islamilainen tasavalta romahtaa samaan tapaan? Se on Yhdysvaltain tavoite.

Trumpin ”äärimmäisen painostuksen” strategiana on tehdä Iran mahdottomaksi hallita. Yhdysvallat lisää Iranin kansainvälistä eristystä ja taloussaartoa ja kasvattaa iranilaisten katkeruutta arkensa kurjistumisesta.

Iranilaiset saivat vallanpitäjiltä lupauksia, jotka osoittautuivat nopeasti katteettomiksi. Arki on edelleen selviytymistaistelua.

Siihen Trump on pyrkinyt vetämällä ensin Yhdysvallat pois Iranin kanssa solmimasta ydinsopimuksesta keväällä 2018, palauttamalla voimaan sopimuksen myötä puretut Iranin vastaiset pakotteet ja kiristämällä niitä.

Iran myöntyi ydinsopimukseen vuonna 2015 pitkälti siksi, että se arvioi pakotteiden leikanneen öljytulojaan vuoden 2002 jälkeen yli 130 miljardilla eurolla. Lisäksi iranilaisvaroja lojui jäädytettyinä ulkomaisilla pankkitileillä lähes 100 miljardin euron arvosta.

Ydinsopimuksen kaaduttua iranilaiset saivat vallanpitäjiltä lupauksia, jotka ovat osoittautuneet katteettomiksi: talouskasvu on kääntynyt taas taantumaksi ja arki selviytymistaisteluksi.

Ahdinkoa ei helpota Trumpin päätös kiristää Iranin ohjusiskun jälkeen pakotteita entisestään. Kun Iranin hallinto hoippuu äärirajoilla, pientenkin pistojen tuottama kipu kasvaa.

Iranin presidentti Hassan Ruhani (vas.), korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ja Quds-joukkojen uusi komentaja Esmail Ghaani salamurhatun Qassim Suleimanin muistotilaisuudessa 9. tammikuuta.
Iranin presidentti Hassan Ruhani (vas.), korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ja Quds-joukkojen uusi komentaja Esmail Ghaani salamurhatun Qassim Suleimanin muistotilaisuudessa 9. tammikuuta. © AFP / LK

Iranissa viranomaiset alkoivat kritiikin yltyessä korvata Suleimanin muistojulisteita mustilla viireillä, joissa surtiin koneturman uhreja. Turvallisuusjoukot saivat ohjeen välttää massapidätyksiä ja ampumista väkijoukkoa tappavilla luodeilla.

Silti uhreja on jo tullut, sillä Iranin johto on yhtä valmis kuin ennenkin puolustamaan asemiaan hädän hetkellä tylyin ottein. Tilanteen arvaamattomuutta lisää se, että kaduilla aaltoilee paraikaa tavoitteiltaan hyvin erilaisia mielenosoituksia.

Toisin kuin Trumpin hallinto väittää, Iranissa kansalaisilla on enemmän sananvaltaa maansa asioihin ja poliittisten päättäjiensä valintaan kuin useimmilla Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan arabivaltioilla.

Poliittinen kilvoittelu on vilkasta ja puolueita useita. Presidentti ja parlamentin voimasuhteet vaihtuvat vaaleilla tavan takaa – eikä media diktatuurimaissa arvostele pääuutisissaan jyrkästi johtajiaan ja vaadi heitä eromaan kuten Iranissa nyt.

Iranin poliittisen kentän karkea jakolinja kulkee maltillisten ja vanhoillisten välillä.

Poliittista hallintoa johtava presidentti Ruhani valittiin toiselle nelivuotiskaudelleen toukokuun 2017 presidentinvaaleissa maltillisten ja uudistusmielisten äänillä.

Uudistusmielisyys ei silti Iranissa tarkoita välttämättä länsimielisyyttä tai islamilaisen valtion periaatteiden vastustusta vaan usein lähinnä tavoitetta suvaitsevammasta arjesta ja liennytyksestä lännen kanssa.

Ruhani on uskonoppinut ja jyrkän vanhoillisen ajatollah Khamenein luottomiehiä.

Khamenei sanelee viimeisen sanan. Vaikka Iran ei ole yksinvalta, se on teokratia eli pappisvalta. Islamilaisen vallankumouksen perusoppi velayat-e faqih tarkoittaa, että jumala on säätänyt Iranin hengellisen johtajan maan ylimmäksi tuomariksi ja päättäjäksi.

Khameneita kannattavat vanhoilliset, jotka vastustavat kaikkia muutoksia ja yhteistyötä lännen kanssa. Myös hallinnon suojelemiseksi islamilaisen vallankumouksen alkuvaiheissa perustettu vallankumouskaarti on tukevasti vanhoillisten käsissä.

Khamenei joutuu silti käytännössä ottamaan huomioon myös hallituksen, parlamentin ja kansalaisten kannat.

 

Iranin parlamenttivaalit odottavat kuukauden päässä. Suleimanin murhan uskottiin aluksi varmistaneen jyrkän linjan vanhoillisten voiton.

Nyt tilannetta mutkistaa se, että vanhoillisten pitää lietsoa ja ylläpitää kansanjoukkojen tyytymättömyyttä Ruhanin hallintoa vastaan mutta samalla suojella siltä uskonnollista johtoa.

Tasapainoilu ei ole helppoa – ja Yhdysvaltain tarvitsee vain odottaa Iranin johdon seuraavaa virhettä.