SK näki kohutun Magnitski-elokuvan ennakkoon: Liian moni asia jää kesken Nekrasovin todistusketjussa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Bill Browder on käynyt väsymätöntä yhden miehen sotaa Kremliä vastaan lähes kymmenen vuotta. Hän on kiertänyt maailmaa puhumassa Venäjän mädännäisyydestä ja kirjoittanut suurta huomiota herättäneen kirjan tilintarkastajansa Sergei Magnitskin murhasta (Red Notice, WSOY 2015).

Investointipankkiirina uraa luonut Browder lähti sijoittajaksi Venäjälle 1990-luvulla. Hänen yhtiönsä Hermitage Capital Management aloitti vaatimattomalla 25 miljoonan dollarin pääomalla, mutta vuonna 2005 sijoitusten arvo kohosi jo 4,5 miljardiin dollariin.

Browder oli silloin suurin yksittäinen sijoittaja Venäjän osakemarkkinoilla. Menestys pantiin merkille, ja viranomaiset alkoivat tutkia Hermitagen toimintaa. He epäilivät yhtiötä veronkierrosta.

Browder pidätettiin Moskovan Šeremetjevon lentokentällä marraskuussa 2005 ja karkotettiin maasta suuren kohun saattelemana. Hermitage jatkoi toimintaansa, mutta kesällä 2007 yhtiöön tehtiin ratsia, jossa takavarikoitiin yhtiön tietokoneita, papereita ja leimasimia.

Magnitski pidätettiin marraskuussa 2008. Hän kuoli 11 kuukautta myöhemmin epäselvissä olosuhteissa moskovalaisessa vankilassa.

Hänet tuomittiin veropetoksesta vajaat neljä vuotta kuolemansa jälkeen. Browder tuomittiin samoilla perusteilla poissaolevana yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Venäjä on jättänyt hänestä Interpolille kansainvälisen pidätysmääräyksen, mutta se on torjuttu poliittisena.

 

Magnitskin tarina kiinnosti alusta alkaen lännessä asuvaa venäläisohjaajaa Andrei Nekrasovia, joka tunnetaan presidentti Vladimir Putinin hallinnon ärhäkkänä kriitikkona. Hän on ohjannut useita palkittuja dokumenttielokuvia ja toiminut käsikirjoittajana sekä teatteriohjaajana.

Nekrasovin tunnetuin elokuva Ystäväni Saša kertoo Aleksandr Litvinenkosta, entisestä Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n agentista, joka kuoli Lontoossa poloniummyrkytykseen 2006.

Hänen uusimman elokuvansa nimi The Magnitsky Act viittaa Yhdysvalloissa vuonna 2012 säädettyyn lakiin, joka kielsi maahantulon Magnitskin tapaukseen sekaantuneilta venäläisviranomaisilta. Euroopan parlamentti asetti myöhemmin samasta syystä 32 venäläistä pakotelistalle.

Nekrasovin elokuvaa ei ole esitetty vielä julkisesti missään. Suomen Kuvalehti näki lähes kaksi tuntia kestävän The Magnitsky Actin ennakkoon. Kopio siitä oli nähtävissä netin Vimeo-videopalvelussa salaisten linkkien ja eri kautta lähetettyjen päivittäin vaihtuvien salasanojen takana.

Nekrasov aloitti kuvaukset elokuussa 2014. Hän päätti rakentaa puolidokumentaarisen tarinansa Bill Browderin kertomuksen varaan.

”Luotin häneen täydellisesti”, Nekrasov sanoo. ”Ajatukseni oli, että hän olisi kertoja, ainoa todellinen päähenkilö. Muut olisivat näyttelijöitä.”

Browder ja Nekrasov keskustelivat tuntikausia ja tarkistivat yksityiskohtia. Browder kertoi palkanneensa karkotuksensa jälkeen Magnitskin selvittämään yhtiöidensä tilannetta. Hänen mukaansa Magnitskille valkeni pikkuhiljaa, että kolme Hermitagen omistamaa yritystä oli rekisteröity kaikessa hiljaisuudessa uudelleen ratsiassa takavarikoitujen dokumenttien ja leimojen avulla.

Kyseessä oli rikostutkijoiden taitavasti junailema veropetos. He väärensivät yritysten kirjanpitoa ja saivat ne näyttämään tappiollisilta. Sen jälkeen he vaativat tappioiden perusteella valtiota palauttamaan viisi miljardia ruplaa maksettuja veroja. Summa vastasi silloisella kurssilla noin kahtasataa miljoonaa euroa.

 

Kuvaukset olivat loppusuoralla, kun Nekrasov huomasi, että Browderin tarina sisälsi paljon ristiriitaisuuksia. Myös hänen englanniksi käännättämänsä asiakirjat olivat erilaisia kuin Moskovasta hankitut alkuperäiset.

Browder väitti, että Magnitskia kuultiin todistajana sen jälkeen kun hän oli tehnyt rikosilmoituksen yrityskaappauksesta ja veropetoksesta. Hän sanoi Magnitskin kertoneen rikostutkijoille, että kaksi rikostutkijaa, majuri Pavel Karpov ja everstiluutnantti Artjom Kuznetsov, olivat sekaantuneet petokseen.

Nekrasov ei kuitenkaan löytänyt alkuperäisestä kuulustelupöytäkirjasta minkäänlaista viitettä heidän osallisuudestaan. Itse asiassa siinä ei edes mainita heidän nimiään.

”Kuulustelupöytäkirjan perusteella Magnitski käyttäytyi hyvin puolustelevasti ja manipuloivasti, aivan kuin hänen olisi pakko selitellä asioita peittääkseen tapahtumat savuverholla”, Nekrasov sanoo.

Nekrasov matkusti tapaamaan Karpovia, joka suostui yllättäen haastatteluun. Hän leimasi Browderin puheet kauhukertomukseksi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisten tapahtuminen kanssa.

Nekrasovin myöhemmin löytämät asiakirjat tukevat Karpovin puheita. Niiden mukaan Magnitski ei ollut rikoksen paljastaja vaan Browderin avustaja viiden miljardin ruplan veropetoksessa. Sitä paitsi rikosilmoituksen teki alun perin kirjanpitäjä Rimma Starova. Hän otti poliisiin yhteyttä jo kuukausia ennen Magnitskin kuulusteluja.

Nekrasovin mukaan Starova työskenteli noihin aikoihin Browderin yhtiössä nimellisenä johtajana, jolla oli oikeus allekirjoittaa papereita mutta jolla ei ollut todellista päätösvaltaa. Nekrasov uskoo, että hän kääntyi poliisin puoleen ymmärrettyään, että yhtiö oli syyllistynyt vakavaan rikokseen, jonka vuoksi oli surmattu useita ihmisiä.

”Starova pelästyi. Hän oli muodollisesti yhtiön johtaja, mutta hän ei hyötynyt itse mitään petoksesta”, Nekrasov sanoo.

Yhdysvalloissa käydään oikeutta Magnitski-juttuun liittyvästä rahanpesusta. Browderia kuulustelleet lakimiehet ovat kiinnittäneet huomiota hänen puheidensa ristiriitaisuuksiin. Hänet haastettiin todistajaksi, mutta hän vältteli haastemiehiä yli vuoden.

Viime viikolla tarinaan saatiin taas uusi käänne. Niin sanotuista Panaman papereista löytyi tietoja, joiden mukaan osa kavalletuista rahoista olisi päätynyt Brittiläisten Neitsytsaarien kautta presidentti Vladimir Putinin sellistiystävälle Sergei Rolduginille. Nekrasov ei pidä uutista uskottavana.

 

Browder ylistää Magnitskia huippuluokan juristiksi, joka tunsi Venäjän verolait kuin omat taskunsa. Nekrasovin mukaan hän oli tavallinen tilintarkastaja.

Browder väittää, että Magnitski murhattiin moskovalaisessa Matroskaja Tišinan vankilassa, jonne hänet siirrettiin erittäin huonossa kunnossa marraskuussa 2009. Hänet oli suljettu eristysselliin ja kahlittu käsiraudoilla sängynlaitaan, kun vartijat alkoivat hakata häntä kumipampuillaan. Pahoinpitely kesti Browderin mukaan 78 minuuttia.

Myös Nekrasov uskoo, että Magnitskia pidettiin käsiraudoissa, mutta hän ei ole löytänyt todisteita pahoinpitelystä tai kidutuksesta. Kysymys oli pikemminkin törkeästä laiminlyönnistä. Magnitskia vaivasivat sekä sappikivet että haimatulehdus, mutta häntä ei päästetty lääkäriin eikä hänelle annettu lääkkeitä.

Nekrasovin alkuperäinen idea Browderiin nojautuvasta sankaritarinasta romuttuu sitä mukaa kun elokuva etenee. Samalla hän löytää tukea Venäjän viranomaisten näkemyksille tapahtumasarjasta.

Venäjä on yrittänyt asettaa Browderin uskottavuuden kyseenalaiseksi jo vuosia syyttämällä häntä Yhdysvaltain ja Britannian tiedustelupalvelujen agentiksi. Nekrasovin kannalta tilanne oli ristiriitainen. Hän ei luota Venäjän viranomaisiin, mutta kysymyksessä oli hänen uskottavuutensa tutkivana dokumenttiohjaajana.

”Teenkö poliittisesti oikein kyseenalaistamalla länsimaiden Magnitski-tarinan”, hän pohtii elokuvassa. ”Asetunko samalla niiden venäläisten puolelle, jotka eivät kunnioita ihmisoikeuksia?”

Nekrasov yrittää ottaa uudelleen yhteyttä Browderiin, mutta tämä ei vastaa enää hänen puheluihinsa eikä sähköposteihin.

Lopulta miehet tapaavat vielä kerran Lontoossa Browderin toimistossa, mutta keskustelu päättyy lyhyeen: Browder ei suostu vastaamaan kysymyksiin ja syyttää Nekrasovia Venäjän turvallisuuspalvelun kätyriksi.

Hän tulee kuitenkin lipsauttaneeksi kameran edessä, ettei hän muista, kuka paljasti ensimmäisenä viiden miljardin ruplan veropetoksen. Tähän asti hän on väittänyt, että paljastuksen teki nimenomaan Magnitski.

Lopulta Nekrasov huomaa Magnitskin alkuperäisessä todistajalausunnossa viittauksen venäläiseen hämäräliikemieheen Oktay Gasanoviin, joka kuoli Moskovassa 2007. Lausunnon mukaan Gasanov oli esiintynyt Hermitagen edustajana ja rekisteröinyt Browderin yrityksiä uudelleen tämän valtuuttamana.

 

Bill Browder on rummuttanut tarinaansa jo vuosia, ja siitä on tullut länsimaissa yleisesti hyväksytty totuus. Nyt Nekrasov antaa ymmärtää, että hän on patologinen valehtelija, joka onnistui huiputtamaan sekä Yhdysvaltoja että EU:ta.

Nekrasov asettaa kyseenalaiseksi Yhdysvaltain Magnitski-lain sekä Kanadan, Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston päätökset, joissa Venäjä tuomitaan Magnitskin kuolemasta. Hänen mukaansa ne perustuvat Browderin toimittamiin väärennettyihin asiakirjoihin.

Skandaalilla on ollut merkittäviä maailmanpoliittisia seurauksia. Presidentti Putin tuomitsi jyrkästi Magnitski-lain ja kielsi sen vuoksi venäläislasten adoptiot Yhdysvaltoihin. Samalla Venäjä ryhtyi vaikeuttamaan Yhdysvaltain rahoittamien kansalaisjärjestöjen toimintaa Venäjällä.

Nekrasovin todistusketju on vakuuttava, mutta hän jättää monien asioiden käsittelyn puolitiehen. Hänen mukaansa aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkien ristiriitaisuuksien selvittämiseen yhdessä elokuvassa.

The Magnitsky Act herättää kysymyksiä myös Browderin motiiveista. Miksi hän päätti aloittaa uhkarohkean ristiretken Venäjän valtiota vastaan, jos hänen yrityksiään ei kaapattu eikä hänen lakimiestään murhattu?

Nekrasovin mukaan kysymys oli rahasta. Browder rakensi tarinallaan itsestään uhrin suojautuakseen veropetossyytöksiltä, jotka olisivat tuhonneet hänen yrityksensä ja vieneet hänet vankilaan.

Browder kiistää määrätietoisesti kaikki Nekrasovin syytökset Suomen Kuvalehden haastattelussa. Hänen mukaansa elokuva on Venäjän propagandaa, jonka tarkoituksena on tuhota sekä hänen että Magnitskin maine.

”Nekrasov esittää monia vääriä väitteitä”, Browder sanoo. ”Kaksi loukkaavinta ovat, että Sergei Magnitskia ei muka olisi lyöty pidätettynä ja ettei hän olisi ollut ilmiantaja, joka todisti korruptoituneita poliiseja vastaan.”

Browderin asianajajat ovat tehneet kaikkensa estääkseen elokuvan levityksen. He lähestyivät viime viikolla Yleisradiota ja elokuvan muita tuottajia ja esittivät todisteita Browderin puolesta. Samalla he uhkasivat yhtiöitä suurilla vahingonkorvausvaatimuksilla, jos elokuva esitetään.

Juttu julkaistu 6.5. klo 10, juttua muokattu 16.5. klo 11.30: tarkennettu kohtaa Yhdysvalloissa meneillään olevasta oikeudenkäynnistä. Jutussa kerrottiin, että viranomaiset olisivat kiinnittäneet huomiota Browderin puheiden ristiriitaisuuksiin, kyse oli Browderia kuulustelluista lakimiehistä.