Pako Lontoon Citystä on jo täydessä vauhdissa: pankeilla ei ole aikaa odottaa brexit-neuvotteluiden lopputulosta
Euroopan pankkiviranomainen kehottaa pankkeja varautumaan siihen, että Britannia irtoaa EU:sta ilman erosopimusta.
Eurooppalaisten pankkien on syytä varautua nykyistä vakavammin tilanteeseen, jossa Britannia irtoaa EU:sta ilman erosopimusta ja siirtymäkautta. Näin varoitti Euroopan pankkiviranomainen EBA 25. kesäkuuta 2018.
EBA:n puheenjohtajan Andrea Enrian mukaan finanssilaitokset eivät voi pitää varmana sitä, että ne voisivat jatkaa toimintaansa nykyisellään ja luottaa poliittisiin sopimuksiin tai julkiseen väliintuloon.
Varoitukset oli ilmeisesti kohdistettu erityisesti pankeille, jotka toimivat jo nyt Euroopan unionin jäävän 27 jäsenmaan alueella.
Brexit-rajan toisella puolella Lontoon Cityssä pankkien pako EU-alueelle on nimittäin jo täydessä vauhdissa.
Tähän mennessä muun muassa JP Morgan, Lloyds, HSBC ja Goldman Sachs ovat perustaneet tytäryhtiöt tai siirtäneet osan kansainvälisistä toiminnoistaan Lontoosta Pariisiin, Amsterdamiin, Dubliniin tai Frankfurtiin.
Hallintopalveluja Lontoon Cityn pankeille tuottavan City of London Corporationin entinen hallituksen puheenjohtaja Mark Boleat totesi the Guardianissa, ettei suurilla pankeilla ole aikaa odottaa brexit-neuvotteluiden mahdollista lopputulosta.
Erityisesti viranomaislupien hankkiminen uusissa toimipaikoissa ottaa aikansa.
Lisäksi pankkien on huolehdittava muun muassa paikalliseen toimintaympäristöön mukautettujen tietokonejärjestelmien suunnittelusta ja sisäänajosta, uuden henkilöstön rekrytoinnista sekä muuttavan henkilöstön ja heidän perheidensä asumisen järjestelyistä.
Jos toimintoja aletaan siirtää vasta kun brexitin lopputulema on selvillä, on jo auttamatta liian myöhäistä.
Huntin mielestä liike-elämän tulisi pysyä hiljaa ja tyytyä seuraamaan, mitä Mayn hallitus saa neuvoteltua.
Ainakaan toistaiseksi Cityn pankit eivät kuitenkaan ole siirtämässä kaikkia toimintojaan muihin EU-maihin. Siirtolistalla ovat vasta ne toiminnot, joihin brexitin pelätään iskevän pahiten.
Eri arvioiden mukaan luvassa on useiden vuosien siirtymävaihe, jonka lopputulema määräytyy sen mukaan, mitä brexit-neuvotteluissa lopulta saadaan sovittua Britannian palvelukaupan tulevaisuudesta.
Oliver Wyman -konsulttiyhtiö on arvioinut, että mikäli EU ja Britannia saavat sovittua laajasti finanssipalvelujen kaupan jatkosta, Lontoon City menettäisi vain noin 3 000 – 4 000 työpaikkaa.
Jos taas Britannia eroaa EU:sta ilman mitään sopimusta ja erityisasemaa, Citystä siirtyisi muihin EU-maihin noin 31 000 – 35 000 työpaikkaa.
Jo aloitettua toimintojen siirtoa Cityn pankit tuskin peruvat, vaikka brexit-neuvotteluissa päädyttäisiinkin finanssialan kannalta myönteiseen lopputulokseen.
Kovan linjan brexitin kannattajat Britannian hallituksessa ovat moittineet äänekkäästi sekä Cityn pankkeja että Britanniasta lähdöllä uhkaavia Airbusin ja BMW:n kaltaisia kansainvälisiä jättiyrityksiä.
He syyttävät yrityksiä paniikin lietsomisesta sekä herkässä vaiheessa olevien brexit-neuvottelujen häiritsemisestä.
Terveysministeri Jeremy Hunt sanoi BBC:n haastattelussa 24. kesäkuuta, että yritysmaailman kasvava painostus sopimuksen aikaansaamiseksi nopeasti ja varoitukset kovan brexitin katastrofaalisista seurauksista ovat täysin sopimattomia.
Huntin mielestä liike-elämän tulisi pysyä hiljaa ja tyytyä seuraamaan sivusta, mitä Mayn hallitus saa neuvoteltua.