Kello käy, mutta isoin brexit-pulma on yhä levällään: Kukaan ei tiedä, miten Irlannin rajakysymys ratkaistaan

Britannia ei ole vieläkään esittänyt uskottavaa suunnitelmaa rajakysymyksen ratkomiseksi, sanoo Irlannin entinen pääministeri Bertie Ahern.

Bertie Ahern
Teksti
Saarlotta Virri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brexit-neuvotteluiden deadline lähestyy. EU:n ja Britannian erosopimuksen pitäisi olla valmiina lokakuuhun mennessä, jotta se ehditään saada voimaan ajoissa, ennen maaliskuussa 2019 voimaan astuvaa eroa.

Silti neuvottelujen suurin pattitilanne, Irlannin rajakysymys, on edelleen ratkaisematta.

Jollei neuvotteluissa päästä ratkaisuun, brexitin myötä Irlannin saarelle syntyy EU:n ulkoraja. Irlanti jää osaksi EU:ta ja Pohjois-Irlanti lähtee unionista Ison-Britannian mukana – huolimatta siitä, että 56 prosenttia pohjoisirlantilaisista äänesti brexitiä vastaan.

Tilanne on tulenarka. Pahimmillaan brexitin pelätään romuttavan Pohjois-Irlannin rauhanprosessin.