Paavi lainasi joulupukin kylkiluun Venäjälle – Putin painoi otsansa arkulle ja teki kolme ristinmerkkiä
Pyhä Nikolaus on suosittu pyhimys. Hänen luunsa toimivat politiikan välineinäkin.
Katolisen ja ortodoksisen maailman suosituimpiin pyhimyksiin kuulunut Pyhä Nikolaus on joulupukin kantaisä. Hänen kotiosoitteensa on kuitenkin jo yli 900 vuoden ajan ollut Largo Abate Elia 13, Bari, Italia, eikä Korvatunturi.
Osoitteessa sijaitsee mahtava katedraali, jonka kryptassa Pyhän Nikolauksen luut ovat levänneet sen jälkeen, kun barilaiset merimiehet vuonna 1087 tekivät onnistuneen ryöstöretken pyhimyksen kotiseuduille Lounais-Turkkiin.
He kaappasivat luut turvaan Nikolauksen kotikirkosta, joka oli joutunut muslimien nopeasti edenneen maailmanvalloituksen jalkoihin.
Nyt yksi Nikolauksen kylkiluista on paavi Franciscuksen ja Venäjän ortodoksisen patriarkan Kirillin historiallisella sopimuksella lainattu kahdeksi kuukaudeksi Venäjälle. Siellä sen palvonta on yltynyt suoranaiseksi kansanliikkeeksi.
Kymmensenttinen kylkiluun kappale on ainoa osa Nikolauksen jäänteistä, joka on sallittu kuljettaa Italian ulkopuolelle yli 900 vuoteen.
Neuvostoliiton aikana kommunistiset pyhiinvaeltajat jonottivat tuntikausia päästäkseen Vladimir Iljitš Leninin mausoluemiin näkemään Venäjän vallankumouksen isän muumion. Samaan tapaan nykyvenäläiset ovat viime viikkoina pyrkineet palvomaan Nikolauksen kylkiluuta.
Kirkonkellot soivat kaikkialla Moskovassa, kun kylkiluun sisältänyt lasikannella varustettu kullattu arkku saatettiin Kristus Vapahtajan katedraaliin.
Alkuinnostuksen aikana toukokuussa jonot venyivät yli kilometrin mittaisiksi. Heti ensi päivänä pyhäinjäännettä katsomaan tungeksi yli 10 000 pyhiinvaeltajaa. Kävijävirta tuskin tyrehtyy ennen kuin kylkiluu palaa kotiseuduilleen heinäkuun loppupuolella.
Nikolaus on jo kauan ollut Venäjän suosituin pyhimys. Venäjän ortodoksikirkon vaaliman tarinan mukaan hän on pelastanut valtakunnan perikadolta lukuisia kertoja.
Se näkyy myös Barissa. Kun siellä joka kevät juhlitaan kolmen päivän ajan pyhimyksen luiden kaappaamista muslimeilta, Nikolauksen kirkon hautaholviin saapuvista pyhiinvaeltajista huomattava osa tulee entisen Neuvostoliiton alueelta: Venäjältä, Armeniasta ja Georgiasta.
Joulupukki on nyt valjastettu Venäjän ulkopoliittisten tavoitteiden välineeksi.
Franciscus ja Kirill sopivat kylkiluun lainasta viime vuonna Kuubassa sovitellessaan kirkkokuntiensa kiistanaiheita. Sopimukseen sisältyy myös vahva sisäpoliittinen lataus.
Moskovassa palvonta huipentui siihen, että itse presidentti Vladimir Putin painoi näyttävästi otsansa arkun lasivitriinin ja teki kolme kertaa ristinmerkin.
KGB-upseerina Putin vahti kommunistisen Neuvostoliiton ateistisia arvoja. Omalla valtakaudellaan hän on rakentanut vanhoillisen koti, uskonto ja isänmaa-periaatteen perushyveeksi Venäjällä.
Putin on tietoisesti kasvattanut Venäjän ortodoksikirkon vaikutusvaltaa ja taloudellista asemaa. Siten hän on luonut riippuvuussuhteen, jossa kirkko vuorostaan pönkittää hänen valtaansa.
Joulupukki on nyt valjastettu myös Venäjän ulkopoliittisten tavoitteiden välineeksi. Nikolauksen jäänteet pelastettiin islamin miekkalähetystä Lähi-idän aluevaltauksillaan edistäneen kalifi Harun al-Rašidin käsistä.
Viime vuodet Putinin Venäjä on taistellut toista valtaajakalifia, äärijärjestö Isisin johtajaa Abu Bakr al-Bagdadia vastaan.
Pyhimyksen kylkiluun kunnioittaminen Moskovassa muistuttaa Putinin Syyrian-politiikasta ja oikeutuksesta sotia siellä ”ääri-islamilaista terrorismia vastaan”.
Nikolaus tuskin olisi mielissään tilanteesta. Häntä kuvailevia luonteenpiirteitä ovat nöyryys, hyväntahtoisuus, vaatimattomuus, anteliaisuus ja huumorintaju – ei laskelmoiva politikointi.
Pyhä Nikolaus on muun muassa merimiesten, kalastajien, apteekkarien, koululaisten, pikkulasten, tynnyrintekijöiden, asianajajien, kauppiaiden, hajuvesituottajien ja oikeusmurhan uhrien suojeluspyhimys.
Hänen elämästään on säilynyt runsaasti sekä tarinoita että historiallisia aineksia.
Nikolaus toimi 300-luvun alkupuolelta lähtien Lounais-Turkin Antalyan alueella sijainneen Myran eli nykyisen Demren piispana. Tähän tehtävään hänet valittiin kansanäänestyksellä.
Vaalivoiton takana oli aikalaislähteiden mukaan se, että hän oli hyvillä teoillaan ja lempeydellään noussut poikkeuksellisen suosituksi.
Se ei keisari Diokletaniusta kiinnostanut, kun hän käynnisti Rooman valtakunnan viimeiset kristittyjen vainot. Nikolaus vangittiin ja myöhemmin karkoitettiin maanpakoon vuonna 305.
Onnenpyörä teki uuden ja paremmin kierroksen, kun keisari Konstantinus I Suuri palautti kristityille heidän aiemmat kansalaisoikeutensa ja armahti myös Nikolauksen vuonna 313.
Nikolaus osallistui myös Konstantinuksen koolle kutsuman Nikean kirkolliskokoukseen, jossa päätettiin Raamatun ”oikeasta” sisällöstä, ja hän vaikutti vahvasti sen muotoiluun.
Joulukuun 6. päivänä lapset kirjoittavat Nikolaukselle kirjeen.
Nikolauksen merkittävästä asemasta kertoo se, että hänen palvontansa pyhimyksenä käynnistyi pian hänen kuolemansa jälkeen.
Hautakirkosta tuli suosittu pyhiinvaelluskohde jo 500-luvulla. Tuolloin hänestä kiersi pitkin Eurooppaa ja Lähi-itää sekä kreikaksi että latinaksi laadittuja legendoja, jotka kertoivat hänen ihmeteoistaan köyhien, petettyjen ja syyttömästi vangittujen hyväksi.
Pohjois-Italiassa Nikolauksen kuolinpäivää 6. joulukuuta on vuosisatojen ajan vietetty siten, että lapset kirjoittavat hänelle kotonaan kirjeen. Seuraavana aamuna kirjeen paikalla on kilteille lapsille hedelmä ja pieni lahja, tuhmille hiilenpaloja.
Tapa pohjautuu legendaan, jossa pyhimys antoi kolmelle köyhälle lapselle kullekin punaisen omenan, joka yön aikana muuttui kullaksi.
Nikolauksen muodonmuutoksen joulupukiksi käynnisti toden teolla protestanttinen uskonpuhdistaja Martti Luther. Hän vastusti ”pakanallista” Nikolauksen palvontaa ja yritti korvata sen kehittelemällä tilalle Jeesus-lapsi- eli Christkind-juhlan. Sitäkin vietetiin joulukuussa, ja sen aikana Jeesus-lapsi toi lahjoja lapsille.
Tapa levisi protestanttiseen maailmaan, mutta käytännölliset hollantilaiset yhdistivät sen Pyhän Nikolauksen eli Sinterklaasin juhlintaan.
Hollantilaisten ja englantilaisten maahanmuuttajien mukana juhliminen siirtyi Pohjois-Amerikkaan, jossa se alkoi kehittyä kohti Santa Clausia, joulupukkia.
Punaiseen asuun valkoisine reunanauhoineen Nikolausen puki amerikkalaiskirjailija Clement C. Moore runossaan A visit from St. Nicholas vuonna 1823 – ja loppu on historiaa.
Nikolauksen aitous todistettiin kuitenkin vasta vuonna 1992.
Siihen asti myös Venetsia oli väittänyt omistaneensa piispan jäännökset, jotka joukko sen sotureita oli käynyt kähveltämässä luunrippeistä, joita kirkkoon oli jäänyt barilaisten ryöstöretken jälkeen.
Vuosisatojen ajan Bari ja Venetsia palvoivat omia palasiaan ainoina oikeina ja kieltäytyivät avaamasta pyhäinjäännösarkkujaan tutkijoille.
Vasta Barin yliopiston anatomian professori Luigi Martino sai luvan tutkia molempia yhtä aikaa.
Hän pystyi lopulta pitkien oikeuslääketieteellisten ja anatomisten tutkimusten sekä lukemattomien röntgen- ja valokuvien perusteella julistamaan, että Barin luuranko ja Venetsian luunsirpaleet kuuluivat samalle henkilölle.