MH17: Erikoinen löytö tuhotusta lentokoneesta – tutkijoilta karmaiseva selitys

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suuriin tragedioihin liittyy aina mysteerejä, isompia tai pienempiä.

Hollantilaisvetoinen tutkinta selvitti Malaysia Airlines -lentoyhtiön vuoron MH17 alas ampumisen suurimman mysteerin todetessaan yksiselitteisesti, että koneen tuhosi Itä-Ukrainan ilmatilassa heinäkuun 17. päivänä 2014 venäläisvalmisteinen Buk-ilmatorjuntaohjus.

Tämä asia samoin kuin koko turma tutkittiin erittäin perusteellisesti. Viime viikolla julkistettu raportti sisältää liitteineen 908 sivua. Hyvin vähän turmaan liittyneitä kysymyksiä on jäänyt selvittämättä.

Toistaiseksi tuntemattoman joukkomurhaajan, ohjuksen ampujan, uhriksi joutui 298 ihmistä. Kahta lukuun ottamatta kaikkien ruumiit tai edes osia niistä on löytynyt.

Yhden uhrin kaulassa roikkui happinaamari. Tutkinnan pieneksi mysteeriksi jäi, kuinka se voi olla mahdollista.

 

Buk-järjestelmän lavetilta laukaistun 9M38-ohjuksen 70-kiloinen taistelukärki räjähti Boeing 777-200-koneen nokan kohdalla kymmenen kilometrin korkeudessa vain kahden metrin päässä rungon sivulla ja 3,7 metriä sen yläpuolella.

Tuhannet metallisirpaleet tunkeutuivat ohjaamoon ja tappoivat heti kolme lentäjää ja ohjaamossa olleen purserin.

Ohjaamo repeytyi irti ja vei mukanaan bisnesluokan lattian. Jäljelle jäänyt runko hajosi kahteen osaan, jotka putosivat noin puolitoista minuuttia ohjuksen osuman jälkeen 8,5 kilometrin päähän etuosasta.

Olosuhteet matkustamossa olivat osuman jälkeen hirvittävät. Matkustajiin kohdistui välittömästi suuri negatiivinen kiihtyvyys- eli G-voima yli 900 kilometriä tunnisa lentäneen koneen vauhdin hidastuessa rajusti. Sitä seurasi repivä positiivinen G hylyn pudotessa kiihtyvällä vauhdilla kohti maata.

Koneen matkustamo oli paineistettu vastaamaan noin 1600 metrin lentokorkeutta. Paineistus hävisi ja matkustamon ilmassa ollut kosteus tiivistyi paksuksi sumuksi.

Melu oli korvia huumaava ja ilmassa lenteli koneen ja matkatavaroiden kappaleita. Ilmavirta repi vaatteet monien matkustajien päältä. Lämpötila laski humauksessa paristakymmenestä plusasteesta noin 50 miinusasteeseen.

Hengityshapen määrä putosi hetkessä neljäsosaan verrattuna merenpinnan tasoon. Seurauksena oli tajuttomuus alle minuutissa.

Matkustajien happinaamarit putosivat ilmeisesti alas, mutta ne eivät toimineet, koska koneen sähköjärjestelmä tuhoutui heti koneen repeydyttyä kappaleiksi.

Osa matkustajista kuoli ilmeisesti heti ja loputkin ”hyvin lyhyen ajan kuluessa”. Tämän ajan pituutta ei pystytty määrittelemään. Kaikki olivat kuitenkin kuolleita iskeytyessään maahan.

Tutkijoiden mukaan matkustajilla ei ollut mahdollisuuksia tehdä yhtään mitään. Silti yhdellä matkustajalla oli kaulassaan happinaamari.

Ainoaksi mahdolliseksi selitykseksi tarjotaan sitä, että naamari olisi pantu paikoilleen vasta maassa. Sitä makaaberimpaa temppua on vaikea kuvitella.

Matkustajien viimeisten, järkyttävien hetkien kuvailu on harvinaista tällaisissa tutkintaselostuksissa. Yleensä tyydytään toteamaan, oliko turmasta yleensä mahdollisuuksia selvitä hengissä (survivable) vaiko ei (non-survivable).

Nyt tutkijat pitivät tarpeellisena palvella uhrien omaisia mahdollisimman hyvin. Samassa hengessä loppuraportti jaettiin omaisille useita tunteja ennen sen julkaisemista. Tiedon uskotaan vähentävän omaisten tuskaa.

 

MH17:n alasampumisen tutkintaselostus on 15 kuukautta kestäneen, valtavan urakan tulos. Suuri osa työstä oli kuitenkin lähes turhaa. Paljon suppeampikin raportti olisi riittänyt sen jälkeen, kun kävi selväksi, ettei kyseessä ole lento-onnettomuus vaan rikos.

Tutkijat vaivautuivat esimerkiksi selvittämään, olisiko koneen olisi voinut tuhota ilmakehään avaruudesta iskeytynyt meteori. Tällaisen tapahtuman todennäköisyydeksi on arvioitu kerran 59 000–77 000 vuodessa. Siitä ei siis voinut olla kyse.

Rikostutkinnasta vastaa toinen monikansallinen ryhmä, jonka työ valmistunee helmikuun puolivälissä. Lento-onnettomuustutkijat totesivat, että rikos tehtiin.

Esitutkinnassa pitäisi saada selvyys siitä, kuka ja kenen käskystä laukaisi ohjuksen ja murhasi 298 ihmistä.

Toiveet syyllisten löytymisestä saati sitten tuomiolle saamisesta eivät ole korkealla. Tässä tuskin onnistutaan ilman Venäjän myötävaikutusta.

Venäjä on ainakin tähän saakka kiistänyt tutkintaryhmän työn tulokset ja torjunut kaikki aikeet kansainvälisen oikeusprosessin aloittamiseksi. Venäläiset ja Itä-Ukrainan separatistit tuskin kääntävät kelkkaansa ja alkavat suhtautua myönteisesti rikostutkintaan.

Rikoksen selvittäminen ja syyllisten tuomitseminen vähentäisivät nekin omaisten tuskaa. Joukkomurhan tekijät jäänevät kuitenkin pimentoon ja vaille ansaitsemaansa rangaistusta. Toivottavasti he edes lukevat hollantilaistutkijoiden selostuksen uhriensa viimeisistä hetkistä.