Annex
Al-Hol on pieni kylä itäisessä Syyriassa. Kolmekymmentä vuotta sitten sen eteläpuolelle perustettiin telttaleiri.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Ehkä nainen on leiponut kuppikakun itse. Ostanut jauhot ja sokerin al-Holin leirin markkinoilta, paistanut teltassaan ja pursottanut päälle valkoisen kuorrutteen.
Hän on julkaissut siitä kuvan Instagramissa.
Tai sitten hän on ostanut kuppikakun joltain siskoista. Niin leirin naiset toisiaan kutsuvat, siskoiksi. Monella heistä on pientä liiketoimintaa.
Yksi laittaa muiden tukkaa, tekee lettejä.
Toinen ostaa markkinoilta kangasta, josta ompelee vaatteita.
Kolmas myy alkoholittomia piña colada -drinkkejä ja mainostaa venäjänkielisten Whatsapp-ryhmässä:
”Sinun ei tarvitse ylittää valtamerta saadaksesi lasin tai kaksi piña coladaa. Tule iltapäivällä ulkomaalaisten basaarin päätyyn nauttimaan Karibian mauista!”
Ulkomaalaisten osan markkinat ovat pienet, paljon pienemmät kuin al-Holin pääleirissä aidan toisella puolen.
Ulkomaalaisten osassa on vain jokunen tiilistä rakennettu myyntipiste. Voi ostaa omenoita, noin 30 senttiä kilo, tai sixpackin paikallista alkoholitonta mallasjuomaa, barbicania, noin kolme euroa.
Instagram-kuvassa kuppikakku on aseteltu pinkille sydämenmuotoiselle astialle.
Se ei ole mainos leirin siskoille vaan vetoomus veljille ulkopuolella.
”Odotan täällä kuppikakkuni kanssa valkoisia hevosia, jotka veisivät minut mukanaan”, kuvan alla lukee. Tekstin perässä on musta lippu.
Presidentti Bašar al-Assad on määritellyt, missä on hyödyllinen Syyria. Se on lännessä, rannikolla, suurten kaupunkien liepeillä. Sellaisten kuin Damaskos, Homs, Hama tai Latakia.
Al-Hol on pieni ja idässä, viisitoista kilometriä Irakin rajasta.
Sitä hallitsevat nyt kurdit. He ovat liittäneet sen omaan autonomiseen alueeseensa, Rojavaan, ja presidentti Assad on antanut asian olla. Ei hyväksynyt, mutta ei puuttunutkaan.
Keväisin al-Holissa on kaunista, kun hiekkaiset tasangot vihertävät ja tulppaanit kukkivat. Tulppaani on näiltä seuduilta kotoisin.
Al-Holin kylässä asuu muutama tuhat ihmistä. On huoltamo, marketti, ravintola ja koulu.
Tietäisikö kukaan kylää, ellei sen eteläpuolelle olisi kolmekymmentä vuotta sitten perustettu telttaleiri?
Silloin sodittiin Persianlahdella. Irakilaisia pakeni rajan yli Syyriaan, ja YK:n pakolaisjärjestö majoitti heitä telttoihin al-Holiin. 15 000 ihmistä. Vuosikymmen myöhemmin Irakissa sodittiin jälleen. Taas al-Holiin vaelsi pakolaisia.
Pikkuhiljaa heitä sijoitettiin muualle, ja vuonna 2010 YK sulki leirin.
Hetken aikaa al-Holissa asuivat vain kyläläiset.
Mutta pian alkoivat sekasortoiset vuodet. Kansannousu ja Assadin vastaisku, Isisin nousu ja kalifaatti.
Leiri avattiin uudelleen keväällä 2016. Sinne sijoitettiin syyrialaisia ja irakilaisia, joiden kaupungit Isis oli vallannut. Ihmisiä, jotka olivat jääneet koteihinsa, työskennelleet kalifaatille. Olivatko he Isisin kannattajia? Jotkut ehkä. Tai sitten heillä ei ollut vaihtoehtoja.
Heitä oli leirissä lopulta lähes 60 000.
Heidän lisäkseen oli ”ulkomaalaisia”. Ranskalaisia, brittejä, trinidadilaisia, ruotsalaisia, suomalaisia. Isisiin liittyneiden vierastaistelijoiden vaimoja ja lapsia yli viidestäkymmenestä maasta.
Heidät tuotiin al-Holiin kertarysäyksellä alkuvuonna 2019.
Kukaan ei ehtinyt laskea, kuinka paljon heitä tarkalleen oli. Ehkä 12 000. Noin kolmetuhatta naista ja yhdeksäntuhatta lasta.
Heitä varten leirin laitaan perustettiin oma osa, annex. Niin sitä yleisesti kutsutaan.
Se erotettiin muusta leiristä sinisellä metalliportilla. Portista saavat kulkea vain vartijat ja avustusjärjestöjen työntekijät.
Toisinaan annexissa voi nähdä lapsia, jotka syövät jäätelöä. Siitä tietää, että heidän äideillään on todennäköisesti paljon rahaa teltoissaan. Käteistä, Syyrian puntia. Enimmäkseen niillä leirissä asioidaan.
Kalliita ovat myös saksanpähkinät, makeiset ja mehu.
Jos ei ole rahaa, ei kuole nälkään, mutta ruokavalio on yksipuolinen. Avustusjärjestöt jakavat perusruokaa, leipää ja makaronia. Vettä saa hakea suurista tankeista, joihin kuljetetaan täydennystä säiliöautoilla. Myös saippuaa saa, samoin kerosiinia lämmittimeen.
Kaikki järjestöt eivät haluaisi auttaa annexin asukkaita.
Heihin suhtaudutaan epäillen: Isis-vaimoja.
Kun vankileiri oli vasta perustettu, sinne ei voinut lähettää rahaa. Silloin jotkut siskoista myivät vartijoille seksiä.
Nyt annexin markkinoilla on rahanvälityspiste. Kun sinne menee, on tiedettävä summa, jonka esimerkiksi sukulainen on lähettänyt. Kerrottava, mistä maasta raha on lähetetty ja minkä nimiselle välimiehelle.
Useimmiten välimiehet ovat Turkissa. Sieltä raha liikkuu Syyriaan, al-Holin leirin rahanvälityspisteeseen, jollekin onnekkaalle siskolle.
Kaikki eivät ole onnekkaita. Siksi on letitystä ja piña coladoja, tapoja saada käteistä markkinaostoksia varten. Karvanpoistosalonkikin on nähty. Ja sisko, joka vuokrasi lapsille kahluuallasta, avoinna kahdeksasta neljään, tunti pulikointia noin 20 euroa. Jokainen ylimääräinen puolituntinen viisi euroa. Vesi vaihdetaan jokaista asiakasta varten, sisko mainosti.
Jos sukulaiset eivät lähetä rahaa, sitä voi yrittää saada myös tuntemattomilta. Veljiltä ja siskoilta vapaudesta.
”Kirjoitan al-Holin leiriltä ja pyydän apua, Jumalan mieliksi. Olen ollut täällä puolitoista vuotta. Minulla on kaksi tytärtä, vanhempi 12-vuotias. (Kolmas tyttäreni meni takaisin Jumalan luo viime talvena, koska oli niin kylmä.)”
Näin kirjoitti eräs sisko viestipalvelu Telegramiin ja anoi rahaa.
Toinen, joka halusi rahaa paetakseen leiriltä:
”Muistutus, että olemme siskojanne ja on waajib (pakollista) kaikille teille vapauttaa meidät.”
Toukokuussa 2020, kun leirissä juhlittiin ramadanin päättymistä, nettiin ilmestyi videoita ja valokuvia juhlista. Videoilla laulettiin ylistystä Isisille, mainostettiin Telegramin varainkeruuryhmää. Näkyi pikkupoikia Isis-univormuissa.
Jos tahtoo saada rahaa Isisin kannattajilta, täytyy ainakin esittää olevansa kannattaja itsekin. Silloin voi saada lahjoituksina jopa tuhat dollaria kuukaudessa.
Ei tarvitse juuri kokata itse, voi teettää ateriat muilla siskoilla. Syödä vaikka kebablihaa.
Voit liikkua eri karttojen välillä klikkaamalla nuolia.
Vera Mironova pitää yhteyttä siskoihin päivittäin.
Hän on Lähi-itään erikoistunut tutkija Harvardin yliopistossa, lähtöisin Venäjältä.
Al-Holia tuntevien piirissä Mironovaa arvostetaan. Hän jos kuka tuntee leirin arjen, sanotaan.
Pari vuotta sitten Mironova haastatteli kahtakymmentä annexin naista. Sen jälkeen yhteydenpito on jatkunut ja kontakteja kertynyt lisää.
Nyt niitä on ainakin sata, Mironova sanoo, lähinnä annexin venäjänkielisestä yhteisöstä.
Kännykät ovat al-Holissa kiellettyjä. Maaliskuussa vartijat kolusivat telttoja metallinpaljastimilla ja takavarikoivat puhelimia, mutta naisilla on niitä edelleen.
Kun leirissä tapahtuu jotain, Mironova saa tiedon siitä yleensä pian. Naiset lähettävät valokuvia.
Niin kuin esimerkiksi toukokuussa, kun syttyi tulipalo. Kaasuliesi räjähti teltassa, yli kymmenen telttaa oli liekeissä. Vartijat tulivat sammutustöihin.
”Arvaa, mitä sitten tapahtui?” Mironova sanoo puhelimessa.
”Ne eukot alkoivat heittää kivillä vartijoita. Ne olivat radikaaleja naisia, mutta sitten maltillisemmat alkoivat hakata näitä radikaaleja.”
Vartijoilla on aseet, mutta he eivät ammu, koska pelkäävät kansainvälistä huomiota, Mironova sanoo.
”Siis kuvittele! Leiri on tulessa, ja nämä eukot heittävät kiviä ja hakkaavat toisiaan!”
Kun Mironova puhuu annexin naisista, hän käyttää sanaa bitch.
Kuinka sen suomentaisi? Eukko? Tai kenties kova muija.
Kovimpina pidetään tšetšeeninaisia.
Tšetšeenit olivat ankaria taistelijoita, joita arvostettiin kalifaatissa. Niinpä vaimoillakin on al-Holissa katu-uskottavuutta. Heillä on laajat verkostot ja joukkovoimaa, koska he kuuluvat venäjää puhuvien ryhmään. Venäjänkielisiä on leirillä paljon, arviolta 400.
Sen sijaan ne, jotka ovat kääntyneet islaminuskoon aikuisina eivätkä juuri osaa arabiaa, ovat al-Holin hierarkiassa pohjalla. Sellaiset kuin useimmat suomalaiset, tiettävästi noin kaksikymmentä naista.
Kaduttaako?
Brittiläinen televisiojuontaja Stacey Dooley haastatteli naisia al-Holissa kesällä 2019. Hän kysyi, tuntevatko naiset syyllisyyttä siitä, että liittyivät Isisiin.
”Emme me liittyneet siihen”, yksi naisista vastasi.
”Me vain asuimme siellä”, sanoi toinen. Hän tarkoitti kalifaattia.
Toinen oli kotoisin Australiasta, toinen Hollannista.
He istuivat risti-istunnassa teltassa. Pikkutyttö pyöri jaloissa, kieputti käsissään sinistä muovirengasta.
Naiset sanoivat, että kalifaatissa he laittoivat ruokaa ja siivosivat, pysyivät kotona. Elivät, kuten šaria-lain mukaan kuuluu. Miehet kävivät töissä.
Missä töissä? ”En tiedä.”
Myöhemmin Ylen toimittaja Antti Kuronen kysyi leirillä samaa. Hän muotoili hieman toisin: kadutko, että lähdit islamilaiseen valtioon Syyriaan?
”Totta kai sitä katuu”, nainen sanoi. Hän oli suomalainen.
”Mutta niinkun… tosiaan… sä oot nuori, ethän sä paljon ajattele sun tekojen seurausta.”
Ensimmäiset suomalaiset lähtivät Syyriaan ilmeisesti vuonna 2012. Kalifaattia ei silloin vielä ollut, oli sisällissota. Syyriasta lähetettiin kuvia hädästä, väkivallasta, tapetuista lapsista. Näytettiin, mitä presidentti Assad uskonveljille tekee.
Länsimaat tai kukaan muukaan ei tuntunut välittävän.
Osa lähtijöistä meni Syyriaan auttamaan.
Mutta eivät kaikki.
Heinäkuussa 2014 Isis perusti kalifaatin. Se ulottui Irakin Mosulista Syyrian Aleppoon, kuin leveä vyö. ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Jumala, sanansaattaja, Muhammad”, sen mustassa lipussa luki.
Isis julkaisi videon, jossa esiintyi nuori suomalainen mies. Hän kertoi ”terveisiä kalifaatin maasta”, lähetti kutsun uskonsisarille ja -veljille.
”Tulkaa tekemään hijra (muuttomatka) teidän perheen kanssa, älkää pelätkö. Täällä on kalifaatti, joka auttaa meitä rahalla, kaikella… Täällä kalifaatti huolehtii sua.”
Kalifaatissa voisi elää puhdasoppisen muslimin elämää, viesti kuului. Ei keskellä vääräuskoisia, kuffar.
Miten elät Euroopassa täysin šarian mukaisesti? Niin, että pääset Paratiisiin ja vältät Helvetin tulen.
”…teemme kaiken rakkaan Jumalan puolesta ja osoitamme kiitollisuutta hänelle seuraamalla hänen sääntöjään, lakejaan ja käskyjään”, luki kahden norjalaisen teinitytön jäähyväisviestissä. He olivat lähteneet Syyriaan vanhemmiltaan salaa.
”Tiedämme, että tämä kuulostaa järjettömältä, mutta se on haqq (oikein) ja meidän on mentävä. Pelkäämme, mitä rakas Jumala sanoo meille tuomiopäivänä.”
Moni Syyriaan lähtenyt oli varsin nuori.
Ja huomattavan moni oli käännynnäinen, suomalaisista joka viides. Yhteensä Suomesta lähti noin sata ihmistä.
Lähtö saattoi olla impulsiivinen, tunteikas. Todelliset tiedot puutteellisia.
Keskusteluryhmissä siskot jakoivat tulijoille ohjeita. Mitä pakata?
Eräs lääkäri, joka oli asunut kalifaatissa jo vuoden, laati listan.
Vedenpitävät, lämpimät kengät (mudan ja sateen varalta).
Hattu ja paksu huivi (sisällä käytettäviksi, uskokaa pois). (Täällä on lämmityslaitteita, kiitos Jumalalle, mutta ei yleensä joka huoneessa.)
Collegehousuja (kahdet), paksuja sukkia (kahdet tai kolmet).
Ja jos olet naimisissa tai aiot mennä, saattaa olla hyvä tuoda vaatteita, joita voit ”pitää yksityisesti”. Laadukkaita alusasuja tai lyhyt mekko.
Kalifaatissa asunut lääkäri neuvoi naimisissa olevia tulijoita: saattaa olla hyvä tuoda laadukkaita alusasuja ja lyhyt mekko.
Kalifaatti pysyi koossa lähes viisi vuotta. Se luhistui maaliskuussa 2019. Viimeiset taistelut käytiin Bāghūzissa, pienessä rajakaupungissa Eufrat-joen rannalla.
Yhdysvaltain liittouma pommitti, kurdijoukkojen sotilaat piirittivät.
Isisistä oli jäljellä enää rippeet.
Naiset ja lapset asuivat autoissa ja teltoissa. Jos niitä ei ollut, maakuopissa.
He olivat viimeisiä, jotka olivat jääneet kalifaattiin. Siksikö, että he olivat uskollisimpia? Vai siksi, että eivät olleet päässeet pakenemaan? Kalifaatista ei ollut lupa lähteä.
Bāghūzissa taisteltiin kuusi viikkoa.
Sen jälkeen miehet vietiin vankiloihin, naiset ja lapset päätyivät autosaattueissa leireille. Al-Holiin oli matkaa 300 kilometriä.
Voisi luulla, että annexissa olisi kova meteli. Siellä on kolmetuhatta telttaa ja lapsia joka puolella.
Silti on pikemminkin hiljaista.
Lapsilla ei ole paljon tekemistä, ehkä joitain leluja. Mutta pikkukiviä on. Niillä heitetään leirissä ajavia autoja.
Mustista roskapusseista askarrellaan leijoja. Tuulisella säällä niitä voi nähdä annexin yllä.
Pitkään annexin ympärillä kulki oja, sillä verkkoaitaa oli rakennettu vain paikoin.
Olisi kuvitellut, että ojassa leikitään. Se oli muutaman metrin syvyinen. Rämäpää olisi ponnistanut yli, varovaisempikin kiivennyt pengertä vastapuolelle, pääleiriin käymään.
Mutta annexin lapset seisoivat omalla puolellaan ja katsoivat.
Avustusjärjestön lääkäri, kanadalainen Reza Eshaghian, kiinnitti tähän huomiota. Miten raja oli heille niin selvä?
Eshaghian palasi Syyriasta helmikuussa 2021. Al-Hol ei ollut ensimmäinen leiri, jolla hän on työskennellyt, mutta se oli ”ehdottomasti hämmentävin”.
Paikka on kuin lastenleiri, jossa jokin on mennyt vikaan.
Teini-ikäisiä poikia ei näy käytännössä lainkaan. Kurdiviranomaiset ovat hakeneet heitä pois, kun he ovat täyttäneet kaksitoista. Kalifaatin miehet kuuluvat vankilaan.
Sijoituksista hädin tuskin ilmoitetaan. Äidit eivät tiedä, mihin heidän poikansa viedään.
Kaikki muukin on auki. Kuinka kauan tämä kestää? Tuleeko jokin ratkaisu? Millainen?
Mitä jos sairastuu? Täytyy mennä annexin portille ja anoa vartijaa päästämään pääleiriin klinikalle. Vartija arvioi, onko vaiva tarpeeksi vakava. Yleensä ei ole.
Voiko keneenkään luottaa?
Eräästä siskosta kerrottiin, että hän veljeili vartijoiden kanssa, vakoili muiden tekemisiä ja raportoi. Joukko siskoja pieksi häntä, kunnes vartijat tulivat ja sisko pääsi pakoon. Tämän jälkeen julistettiin, että siskon teltta on ghanima, sotasaalis, ja kaikki saivat ottaa mitä halusivat. Jäljelle ei jäänyt telttaakaan, vain muutama vaatekappale ja YK:n sanko.
Naiset pelkäävät, että tyttöjä raiskataan. Siksi heidät on syytä pitää näköpiirissä koko ajan. Mutta ketkä heitä raiskaavat? Vartijat, pikkupojat?
Pääleirissä puhutaan, että kulkukoirat, joita annexissa makoilee ja joista on tullut melkein lemmikkejä, ovat Isisin lähettämiä. Että koirat kiduttaisivat Isisin hylänneitä naisia.
Jotkut taas väittävät, että koiria pidetään annexissa siksi, että siskot harrastavat niiden kanssa seksiä.
Huhuja liikkuu valtavasti.
Joku saattaa piiloutua säiliöautoon, on paettu myös miesten vaatteissa moottoripyörällä. Lapsia hiljennetään unilääkkeillä.
Silloin tällöin joku katoaa al-Holista. Piiloutuu säiliöautoon, joka on tuonut täydennystä leirin vesitankkeihin, ja häipyy lapset mukanaan. Lapsille saatetaan antaa unilääkkeitä, jotta he pysyisivät rauhallisina ja hiljaa.
On paettu myös moottoripyörällä vartijan kyydissä. Ensin vartija vie lapset, sitten miesten vaatteisiin pukeutuneen äidin. Tuskin kukaan on paennut leiristä omin neuvoin. On maksettava salakuljettajille tai lahjottava vartijat. Kesällä 2020 pako maksoi länsimaalaiselle noin 12 000 dollaria, jopa 15 000.
Hinta vaihtelee kysynnän ja tarjonnan mukaan. Länsimaalaisilta veloitetaan enemmän.
Usein pakenija suuntaa ensin länteen, Idlibin kaupunkiin, jonne on al-Holista noin kahdeksan tunnin ajo. Idlibistä jatketaan Turkkiin.
Suomalaisiakin on paennut al-Holista, ainakin neljä naista ja kymmenen lasta. He kaikki saivat matkustusasiakirjat Turkin lähetystöstä ja palasivat Suomeen. Kolme naista lapsineen palasi toukokuussa 2020, yksi nainen lapsineen elokuussa 2020.
Kuinka moni muu on lähtenyt? Sitä ei tiedä kukaan.
Al-Holissa katoamista ei välttämättä huomata.
Jos vartijat etsivät leiriltä jotakuta, he tuskin löytävät. Ei ole karttaa siitä, missä kukin asuu. Kuin harhailisi 8 500 ihmisen kaupungissa ilman osoitekirjaa. Arviolta sen verran annexissa on nyt asukkaita. Kaikki aikuiset näyttävät identtisiltä, vartalo ja kasvot piilossa mustan kankaan alla.
Sanotaan, että kurdit haluaisivat kieltää niqabit, mutta eivät ole siihen ryhtyneet, koska kurinpito ei kuitenkaan onnistuisi.
Kesällä 2020 kurdit yrittivät laatia henkilörekisterin annexin asukkaista. Listauksen, jossa olisi jokaisen nimi, kansallisuus ja sormenjäljet.
Operaation takia avustusjärjestöiltä kiellettiin pääsy annexiin kahdeksi viikoksi.
Kurdiviranomaiset olivat kokemattomia. He eivät saaneet varmistettua, että kaikki kävivät rekisteröitymässä. Osan kielitaito oli heikko, samoin luku- ja kirjoitustaito. Jos sanoi olevansa Suomesta, Finland, papereihin saattoi päätyä aivan muuta.
Kurdihallinnon ulkoministeri Abdulkarim Omar on moittinut länsimaita.
Maat, joiden kansalaisia al-Holissa on, eivät ”toimi vastuullisesti”. Eivät varsinkaan EU-maat, hän on sanonut. Leiri on kurdeille valtava taakka.
Omar on virkamies, jonka kanssa Suomi neuvottelee.
Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on torunut, muun muassa Suomea. Miten voidaan hylätä omat kansalaiset leirille. Heidät pitäisi hakea välittömästi, järjestö vaati toukokuussa 2021.
Suomen viranomaisilla on yhteys al-Holissa oleviin suomalaisiin.
Tosin ei välttämättä kaikkiin. Muutama suomalainen on kateissa Syyriassa. Ei ole täysin poissuljettua, että joku heistä löytyisi al-Holista.
Ulkoministeriö ei kerro, kuinka moneen heillä on yhteys.
Ainakin yli kaksikymmentä suomalaista al-Holissa on, suurin osa lapsia.
Jussi Tanner sanoo, ettei Suomi ole hylännyt kansalaisiaan. Tanner on ulkoministeriön virkamies, joka neuvottelee kurdien kanssa.
Joulukuussa 2020 hän haki al-Holista kaksi aikuista naista ja kuusi lasta. Loputkin suomalaiset on päätetty kotiuttaa.
Miksei heitä haeta?
Kurdit eivät anna, Jussi Tanner sanoo. Neuvotteluja on käyty puolitoista vuotta, mutta kurdihallinto lykkää ratkaisuja.
Naiset ja lapset eivät ole kurdeille vain vaiva.
”Asiasta vallitsee kansainvälisessä mediassa, järjestöissä ja tutkimusyhteisössä laaja väärinymmärrys.”
He ovat myös pelinappuloita.
Yli 8 000 länsimaista naista ja lasta takaavat, että kurdihallinto on länsimaille tärkeä. Merkittävien neuvottelujen osapuoli, ikään kuin valtio. Virkamiehet matkustavat tapaamaan, toimittajat vierailevat.
Jos kaikki länsimaalaiset yhtäkkiä lähtisivät, tilanne muuttuisi.
Ketä enää kiinnostaisi telttaleiri puoliaavikolla, al-Holin pikkukylän kupeessa.
Juttua varten on haastateltu myös muun muassa Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikön johtajaa Marko Hyväristä, väitöskirjatutkija Tiina Hyyppää, professori Hannu Juusolaa, väitöskirjatutkija Agneta Kallströmiä, Save the Children -järjestön Syyrian johtajaa Sonia Khushia, tutkija Leena Malkkia, professori Petri Pellikkaa ja Suomen Punaisen Ristin sairaanhoitajaa Ahmada Siogopea. Reza Eshaghian on Lääkärit ilman rajoja -järjestön lääkäri. Lähteinä on käytetty muun muassa Leena Malkin kirjaa Mitä tiedämme terrorismista, Åsne Seierstadin kirjaa Two Sisters sekä Marko Juntusen, Karin Creutzin ja Juha Saarisen tutkimusta Suomesta Syyrian ja Irakin konfliktikentälle suuntautuva liikkuvuus.