"Kristuksella ei koskaan ollut basilleja" – Kreikka putosi taas kuiluun, koronaa torjutaan yhä jatkuvan pakolaiskriisin rinnalla

Kreikassa koronan vuoksi lomautetut ovat saamassa 800 euron kertakorvauksen. 

koronavirus
Teksti
Tuula Koponen

Kreikan kannalta koronavirus ei olisi voinut iskeä huonompaan aikaan. Maan talous oli hiljalleen toipumassa kymmenen vuotta kestäneestä velkakriisistä, ja ihmiset olivat pitkästä aikaa toiveikkaita.

Nyt Kreikan hallitus on sulkenut käytännössä lähes koko matkailu- ja palvelualan estääkseen koronaviruksen leviämisen. Vain apteekit, huoltoasemat, leipomot ja ruokakaupat saavat olla auki.

Kreikan tilastokeskuksen mukaan 18. maaliskuuta mennessä on suljettu yli 250 000 yritystä, mikä on noin neljännes maan yrityksistä. Ne työllistävät noin miljoona kreikkalaista.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki hotellit ja muut sesonkimajoitusta tarjoavat yritykset sekä kahvilat ja ravintolat on määrätty kiinni huhtikuun loppuun asti, samoin kaikki tilauslennot on peruttu toistaiseksi. Myös muu kansainvälinen lentoliikenne saattaa pysähtyä 22. maaliskuuta.

”Emme pysty sanomaan, alkaako matkailukausi ollenkaan, sanoo Greek Travel Pages –mediaverkoston päätoimittaja ja toimitusjohtaja Maria Theofanopoulo Balkan Insight -sivuston haastattelussa.

”Se riippuu nyt siitä, miten epidemia kehittyy.”

Kreikassa on vahvistettu yli 450 koronavirustartuntaa, ja ainakin kuusi ihmistä on kuollut. Tosiasiassa tartunnan saaneita arvioidaan olevan useita tuhansia.

 

Kreikka on hyvin riippuvainen matkailusta. Theofanopoulon mukaan turismi tuottaa joko suoraan tai välillisesti 24 prosenttia maan bkt:stä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lähes joka neljäs Kreikassa käytetty euro tulee matkailualalta.

Turismin äkkipysähdys voi olla kohtalokasta Kreikalle, jonka talous on muutenkin haavoittuvassa tilassa velkakriisin jäljiltä. Kymmenessä vuodessa kansantaloudesta katosi neljännes, työttömiä on yhä 16,5 prosenttia, ja maan velkataakka on huikeat 180 prosenttia bkt:stä.

Tunnelin päässä näkyi kuitenkin jo valoa, ja hallituksen kasvuennuste tälle vuodelle oli vielä alkuvuodesta 2,8 prosenttia. Nyt ennuste on laskettu lähelle nollaa. EU-komissio on arvioinut, että Kreikaan talouskasvu voi painua kolme prosenttia miinukselle.

”Olemme sodassa. Vihollinen on näkymätön mutta ei voittamaton”, totesi pääministeri Kyriákos Mitsotákis esitellessään hätäapupakettia vaikeuksiin joutuneille yrityksille.

Paketti on kokonaisuudessaan kymmenen miljardia euroa. Liikkumavaraa Kreikka sai myös velkojiltaan, sillä sen ei tänä vuonna tarvitse pitää kiinni budjettinsa 3,5 prosentin yliäämätavoitteesta, mikä on kova tehtävä terveellekin kansantaloudelle.

Tukipaketista on luvassa yrityksille helpotuksia vero- ja sosiaaliturvamaksuihin. Pankit puolestaan antavat velkaisille yrityksille puoli vuotta lyhennysvapaata. Myös velkojen perintä on keskeytetty kokonaan.

Koronan vuoksi lomautetut ovat saamassa 800 euron kertakorvauksen. Siihen oikeutettuja arvioidaan olevan puoli miljoonaa.

Papisto hangoitteli kirkkojen sulkemista vastaan, koska sen käsityksen mukaan virukset eivät tartu pyhissä toimituksissa.

Mitsotákisin hallitus on ottanut kovat otteet käyttöön ja määrännyt kreikkalaiset pysymään kotona. Ulkona saa liikkua vain pakottavasta syystä, esimerkiksi ruokaostoksille tai apteekkiin. Kaikki yli kymmenen hengen kokoontumiset on kielletty tuhannen euron sakon uhalla.

Rajoitusten noudattaminen ei ole ollut helppoa kreikkalaisille. Poliisi on pidättänyt ainakin 160 ihmistä, esimerkiksi kampaamo- ja kahvilayrittäjiä, jotka eivät ole suostuneet sulkemaan liikkeitään. Koronamääräysten rikkomisesta voi saada jopa 5 000 euron sakon tai kaksi vuotta vankeutta.

Hallitus määräsi myös kirkot perumaan jumalanpalvelukset maaliskuun loppuun asti. Kreikan ortodoksisen kirkon papisto hangoitteli kirkkojen sulkemista vastaan viikkoja, koska sen käsityksen mukaan virukset eivät tartu pyhissä toimituksissa kuten ehtoollisilla. Kreikan kirkot saavat kuitenkin olla auki yksityisiä rukoilijoita varten.

”Kristuksella ei koskaan ollut basilleja”, sanoi  pappi Stylianos Karpathiou kreikkalaisen ERT-kanavan ohjelmassa 28. helmikuuta.

Pääministeri Mitsotákis varoitti  19. maaliskuuta, että tarvittaessa nykyistäkin kovemmat keinot ovat mahdollisia.

”Italiassa arkut eivät riitä vainajien hautaamiseksi. Meillä näyttää siltä, että jotkut perusteetta nauttivat tilanteesta. Sellaista en salli”, Mitsotákis sanoi.

 

Kreikka kokee olevansa sodassa paitsi koronavirusta myös Turkista tulevaa uhkaa vastaan. Vaikka pakolaiskriisi Kreikan ja Turkin rajalla on selvästi rauhoittunut, se ei Kreikan käsityksen mukaan ole ohi.

Kreikka on jatkuvasti vahvistanut rajaansa ja varautuu yhteenoton mahdolliseen laajenemiseen Turkin kanssa. EU:n raja- ja merivalvontavirasto Frontex on lähettänyt apujoukkoja Kreikan rajaviranomaisten tueksi.

Viimeksi Kreikan poliisi otti yhteen rajan yli pyrkivien pakolaisten kanssa aamuyöllä 18. maaliskuuta. Poliisi käytti kyynelkaasua sekä vesitykkejä työntäessään tulijoita takaisin, ja Turkki vastasi samoilla aseilla estääkseen pakolaisten pääsyn Turkin puolelle.

Turkki sulki koronaviruksen takia maarajansa Kreikkaan 18. maaliskuuta. Kreikkalaislähteiden mukaan maiden välissä ei kenenkään -vyöhykkeellä on edelleen jumissa yli 2 000 ihmistä.

Kreikka on ilmoittanut estäneensä yli 42 000 siirtolaisen pääsyn maahan sen jälkeen, kun Turkki lakkasi noudattamasta EU:n kanssa vuonna 2016 solmimaansa pakolaissopimusta ja avasi rajansa. Turkin esittämät luvut Kreikan rajan yli yrittäneistä ovat moninkertaisia.

Turvapaikanhakijoita on edelleen tullut meriteitse Kreikan saarille, esimerkiksi Kéalle rantautui lähes kahtasataa ihmistä kuljettanut alus 15. maaliskuuta.

 

Kreikan viranomaiset taistelevat estääkseen koronaviruksen leviämisen pakolaisleireille, joissa olot ovat hyvin puutteelliset. Kaikilla leireillä ei ole edes juoksevaa vettä. Leireillä asuvien liikkumista saarilla on rajoitettu minimiin, ja vain yksi perheenjäsen voi käydä ruokaostoksilla kerran päivässä.

Lesboksella on yksi paikallinen asukas saanut koronatartunnan, mutta leireillä virusta ei ole toistaiseksi havaittu.

Egeanmeren saarten pakolaisleirit ovat pitkään olleet ratkeamispisteessä. Kreikan hallitus rakentaa parhaillaan uusia suljettuja pakolaisleirejä.

Saarten asukkaat ovat pyytäneet, että lauttaliikenne Egeanmeren saarille keskeytettäisiin ja saaret eristettäisiin, jotta koronavirus ei pääsisi leviämään. Saarilla on tarjolla vain perusterveydenhuolto.

Tulijoita on paljon, koska osa ulkomailla työskennelleistä tai opiskelleista on palannut Kreikkaan. Velkakriisin aiheuttama talousromahdus ajoi lähes puoli miljoonaa kreikkalaista ulkomaille.

”Me todella pyydämme vain pysymään poissa saariltamme, emme muuta”, vetosi Etelä-Egeanmeren saarten kuvernööri Giorgos Hatzimarkos Kathimerini-lehden mukaan.

 

Juttua korjattu kello 11.20: Koronan vuoksi lomautetut ovat saamassa 800 euron kertakorvauksen yhden kerran, ei kaksi.