Kremlin kolme kuiskaajaa
Väylää presidentti Vladimir Putinin pään sisään vartioi yhä tarkemmin kolmikko, jonka kylmä sota ei koskaan päättynyt.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Putin sitä, Putin tätä, Putin sinne, Putin tänne. Länsimedian puhuessa Ukrainan sodasta kaikki Venäjän teot henkilöityvät usein yhteen mieheen, Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Kremlin keisarin tukena askartelee kuitenkin pieni ja tiivis taustavaikuttajien joukko.
Nu što my delajem teper? Mitäs nyt tehdään?
Kun Putin esittää kysymyksen, vastaamassa ovat yleensä samat kolme tai korkeintaan neljä avainhenkilöä.
Tämä kova ydin koostuu Venäjän tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden johtoportaaseen pitkään kuuluneesta kolmikosta. Sen muodostavat Venäjän turvallisuusneuvostoa johtava Nikolai Patrušev, 70, valtion turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov, 70, sekä Venäjän ulkomaantiedustelun SVR:n johtaja Sergei Naryškin, 67.
Troikka oli Vladimir Putinin läheisiä työtovereita jo 1970-luvulla Leningradissa. Kaikki työskentelivät Neuvostoliiton turvallisuuspalvelussa KGB:ssä. Ydinryhmän ulkojäsenenä häärii puolustusministeri Sergei Šoigu, jolla ainoana joukosta ei ole KGB-taustaa.
Venäjän kannalta katastrofaalisesti edennyt Ukrainan sota on kiihdyttänyt arvailuja, kuinka paljon presidentin lähipiirillä todella on vaikutusvaltaa Putiniin, ja miten he haluavat sitä käyttää. Vuosittain oman arvionsa Kremlin sisäpiirin keskinäisistä voimasuhteista julkaiseva moskovalaisen ajatushautomon Valdai Clubin jäsen Jevgeni Mintšenko kutsuu ydinjoukkoa nimellä Politbyroo 2.0.
Politbyroo oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkein päättävä elin, johon keskuskomitea valitsi viisitoista jäsentä.
Nyky-Venäjän valtalinjoista päättää paljon pienempi ryhmä, joka ei edes muodollisesti edusta mitään parlamentaarista tahoa. Ydinryhmän jäsenet kuuluvat sotilas- ja turvallisuuspalvelutaustaiseen virkamieseliittiin, jonka jäseniä kutsutaan silovikeiksi, voimamiehiksi. Sana juontaa juurensa Venäjän kaikkivoipaisista turvallisuusjärjestöistä käytettävästä kiertoilmaisusta silovije strukturi, voimajärjestelmät.
Putinin silovikit ovat kovan linjan äärivanhoillisia. Heidän mielestään Mihail Gorbatšovin aiheuttama Neuvostoliiton hajoaminen oli häpeä ja geopoliittinen katastrofi. Silovikit pitävät päätehtävänään Venäjän ”historiallisten rajojen” palauttamista. He vastustivat kiihkeästi uuden Venäjän ensimmäiseksi presidentiksi nousseen Boris Jeltsinin pyrkimyksiä kasvattaa kansanvaltaa ja uskovat edelleen vahvasti ”lännen salaliittoon”, jonka tarkoituksena on tuhota Venäjä.
Silovikkien ihanne on vahva Venäjä, jonka talous ja yhteiskunta ovat vahvan vallanpitäjän käsissä. Heidän kyynisen maailmankuvansa mukaisesti kaikkien valtioiden saavutukset perustuvat vain sille, miten ne käyttävät tehokkaimmin voimaansa.
Siksi silovikkien johtaman Venäjän vaatimukset ulkovalloille perustuvat oletukseen, että Moskovalla on oikeus rikkoa kansainvälisiä pelisääntöjä, ottaa muista välittämättä itselleen mitä tarvitsee ja käyttää keinoja, jotka parhaiten edistävät sen pyrkimyksiä.
Ukrainan tapauksessa se tarkoittaa oikeutta vallata Venäjän ”historiallisin perustein” vaatimat alueet ja vaihtaa maahan mieleisensä hallitus.
Millään lännen lupauksella Naton itälaajentumisen pysäyttämisestä ei ole vaikutusta Venäjän toimiin niin kauan kuin tämä ryhmä säätelee maan ulkopolitiikan suuntaa ja tavoitteita, arvioi venäläisen ajatushautomon Carnegie Moscow Centerin tutkija ja R. Politik -tutkimuslaitoksen johtaja Tatjana Stanovaja Foreign Policy -lehdessä.
”Kasvavat jännitteet ja pakotteet eivät pelota silovikkeja vaan päinvastoin avaavat heille lisää mahdollisuuksia”, Stanovaja kirjoittaa.
Ukrainan sota osoittaa, että silovikkien näkemykset heijastuvat entistä suoremmin presidentti Putinin puheisiin ja tekoihin.
Se on loogista, onhan Putin itsekin puhdasverinen silovikki. Putin palveli KGB:ssä kuusitoista vuotta ja yleni everstiluutnantiksi. KGB-ura päättyi, kun presidentti Jeltsin lakkautti turvallisuuspalvelun vuonna 1991 sen jälkeen kun vanhoilliset kommunistit olivat sen avulla yrittäneet kaapata vallan.
Jeltsin nosti Putinin KGB:n tehtävät perineen FSB:n johtoon vuonna 1998. Putin ehti johtaa turvallisuuspalvelua vuoden ennen nimitystään pääministeriksi.
KGB:n ja sen manttelinperijän FSB:n ajattelutapaa leimaavat syvä epäluulo kaikkia ja kaikkea kohtaan sekä kärsivällinen juonittelu vastustajien tuhoamiseksi. Samat seikat säätelevät myös Vladimir Putinin ajattelua vielä 46 vuotta sen jälkeen kun hän 23-vuotiaana astui KGB:n palvelukseen.
Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 politbyroo kavensi merkittävästi KGB:n ja muiden turvallisuuspalveluiden vaikutusvaltaa, koska niiden pelättiin muodostavan uhan puoluejohdolle. Gorbatšovin hallintokaudella Neuvostoliiton hallinnon avainpaikoista vain alle neljä prosenttia oli silovikkien käsissä, arvioi Venäjän tiedeakatemian tutkija Olga Krištanovskaja.
Vladimir Putin otti valtansa alkumetreillä neuvonantajikseen useita uudistusmielisiä poliitikkoja ja talousmiehiä, joiden mielipiteitä hän myös kuunteli. Mutta jo ensimmäisen nelivuotisen presidenttikautensa aikana hän värväsi hallintonsa avaintehtäviin ainakin 6 000 silovikkia, valtaosan heistä kotikulmiltaan Pietarista.
Silovikkien vaikutusvalta on Putinin vuonna 2000 alkaneella presidenttikaudella kasvanut jyrkästi, Krištanovskaja väittää. Hän laskee, että tällä hetkellä ainakin kolmella neljästä Venäjän hallintoa ja taloutta pyörittävistä johtajista on turvallisuuskoneistotausta. Hän muistuttaa Putinin ihailevan KGB:n pitkäaikaista johtajaa Juri Andropovia, joka johti Neuvostoliittoa vuosina 1982–1984.
Silovikkien aseman sinetöivät lopullisesti Krimin valtaus Ukrainalta vuonna 2014 ja Syyrian sota, johon Venäjä liittyi pelastamaan presidentti Bašar al-Assadin hallintoa romahduksen partaalta. Molemmat operaatiot suunnitteli ja toteutti Putinin nykyinen ydinjoukko.
Krimillä ja Syyriassa Venäjän strategiset ja geopoliittiset tavoitteet toteutuivat lähes viimeistä piirtoa myöten. Menestystä siivittivät Yhdysvaltain sekä länsimaiden saamattomuus ja sekavat ratkaisut.
Tulokset vakuuttivat Putinin siitä, että juuri silovikkien malli on oikea. Onnistumiset Krimillä ja Syyriassa olivat Putinille ratkaiseva kimmoke ryhtyä toteuttamaan hänen kauan elättelemäänsä haavetta Ukrainan palauttamista ”historiallisen Venäjän” piiriin.
Venäjän valtajärjestelmä jakautuu nykyään kahteen ryhmään, sisäpiiriin ja suorittajiin, Carnegie Moscow Centerin Tatjana Stanovaja määrittelee. Sisäpiiri määrittelee Venäjän tavoitteet, suorittajat taas toteuttavat ne kyselemättä.
Kolmen miehen ydinryhmän lisäksi laajennettuun sisäpiiriin kuuluvat presidentin valikoimat Venäjän turvallisuusneuvoston jäsenet ja joukko erityisosaajia. Heitä ovat esimerkiksi Putinin pankkiiri Juri Kovaltšuk, nykyisen silovikki-järjestelmän rakentajiin kuuluneet Igor Setšin ja Sergei Ivanov sekä entinen presidentti Dmitri Medvedev.
Venäjän raharuhtinaista sisäkehälle ovat päässeet ainakin Gennadi Timtšenko sekä miljardööriveljekset Boris ja Arkadi Rotenberg.
Putin ottaa kakkosketjultaan vastaan neuvoja heidän erityisaloiltaan, erityisesti taloudesta, mutta esimerkiksi oligarkeilla ei ole keskeistä osaa laajemmissa ulkopoliittisissa strategiapäätöksissä.
Suurin osa Venäjän poliittisen ja viranomaishallinnon vaikuttajista kuuluu Tatjana Stanovajan karkean jaon mukaan suorittajien ryhmään, olivatpa he silovikkeja tai eivät. Heidän edellytetään vain hoitavan ne tehtävät, joita sisäpiirin heille antaa.
Se ei tarkoita, etteikö Putin arvostaisi heidän kykyjään. Hyviä esimerkkejä suorittajista ovat Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sekä pääministeri Mihail Mišustin, jonka yksiselitteinen tehtävä on ollut pitää Venäjän talous jaloillaan.
Länsimaat ovat virheellisesti pitäneet Lavrovia sisäpiiriläisenä, jonka Venäjän kanssa käydyissä neuvotteluissa antamilla lupauksilla on arvoa. Lavrov on kuitenkin 18 vuoden ulkoministerikaudellaan vain toteuttanut kuuliaisesti isäntänsä käskyjä. Hänet siirrettiin sivuun Ukrainaa koskevasta päätöksenteosta viimeistään silloin, kun hän suositteli diplomaattista ratkaisua kriisiin. Putin ei silti halua päästää alansa ehdotonta huippuammattilaista eläkkeelle, vaikka Lavrov niin toivoisikin.
Ukrainan sodan avainsuorittaja on puolustusministeri Šoigun ohjailema Venäjän asevoimien komentaja Valeri Gerasimov, joka on vuoden 1999 toisesta Tšetsenian sodasta lähtien toteuttanut sotaretkiä niin Krimillä kuin Syyriassakin. Hän johti myös Ukrainan sotaa pohjustanutta Venäjän ja Valko-Venäjän yhteistä sotaharjoitusta – ja joutuu nyt kuuntelemaan Putinin raivonpurkauksia.
Putinin luottosuorittaja on jo 1990-luvun alusta lähtien ollut hänen entinen henkivartijansa Viktor Zolotov, 68, joka johtaa Venäjän kansalliskaartia Rosgvardijaa. Putinin kuusi vuotta sitten perustama Rosgvardija on hänen oma henkivartiokaartinsa ja yksityisarmeijansa, jonka vahvuus on noin 400 000 kaartilaista.
Zolotovin kaartin oli tarkoitus marssia sotilaiden tilalle pitämään järjestystä Ukrainassa, kun maa olisi parissa päivässä vallattu. Se tehtävä lienee peruttu. Luvassa ei enää ole rauhallista poliisioperaatiota, joten tehtävä ylittää kaartin kyvyt. Zolotovilla ei ole sotilaskoulutusta, eikä Rosgvardijalla panssarivaunuja.
Suorittajiin kuuluvat nykyään myös kaikki Venäjän instituutiot: parlamentti, hallitus, puolueet ja oikeuslaitos. Niillä ei nyky-Venäjällä ole sananvaltaa.
Juuri valtaan nousseelta Vladimir Putinilta kysyttiin vuonna 2000, keihin kollegoihinsa hän luottaa eniten. Tuore presidentti nimesi viisi miestä: Nikolai Patrušev, Sergei Ivanov, Dmitri Medvedev, Aleksei Kudrin ja Igor Setšin, muistuttaa Chatham House -tutkimuslaitoksen Venäjän ja Euraasian ohjelman vanhempi tutkija kirjoittaa Andrew Monaghan Britannian yleisradioyhtiö BBC:n julkaisemassa artikkelissa.
Heistä enää Patrušev kuuluu edelleen sisimpään piiriin. Putin näyttää viime aikoina ottaneen entistä enemmän vaikutteita Patruševin jyrkkääkin jyrkemmästä ääriajattelusta, arvioi lontoolaisen University Collegen Venäjän politiikan professori Ben Noble BBC:lle.
Vainoharhaisen katkerasti länsimaihin suhtautuva Patrušev peri vuonna 1999 Putinin paikan FSB:ssä. Hän johti turvallisuuspalvelua vuoteen 2008 ja siirsi sitten viran suojatilleen Aleksandr Bortnikoville.
Tatjana Stanovajan mukaan Bortnikov syöttää Putinille lännen vihamielisyydestä juuri sellaista tiedustelutietoa, joka vahvistaa presidentin ennakkoluuloja. Putinilla itsellään ei ole varsinaista poliittista ideologiaa, mutta hänen maailmankuvansa on hioutunut vähitellen yhä selvemmin Nikolai Patruševin jyrkimpien silovikki-oppien mukaiseksi.
Näiden opinkappaleiden merkitystä Putinille on korostanut jatkuvasti myös KGB-troikan kolmas jäsen Sergei Naryškin, jonka tehtäviin on jo yli vuosikymmenen ajan kuulunut Venäjän historian valkopesu ja muokkaaminen.
Naryškin johti vuonna 2009 perustettua historiakomiteaa, jonka tehtävänä oli ”Venäjän historian vääristelyn torjuminen”.Nykyään Naryškin johtaa paitsi Venäjän ulkomaantiedustelua myös historiakomitean tilalle perustettua Venäjän historiallista seuraa.
Seura on hänen ohjauksessaan kehittynyt tuotantolaitokseksi, joka suoltaa tiedotusvälineisiin, tieteellisiin julkaisuihin, koulukirjoihin ja Venäjän johdon käyttöön putinilaisia historiantulkintoja ja esimerkkejä siitä, miten lännen takia vääryyksiä kärsinyt Venäjä on aina selvinnyt vain vahvan johtajan komennossa.
Naryškin on muovannut oleellisesti Putinin historiantulkintaa ja puheita Venäjän oikeutuksesta palauttaa suuruutensa, arvioi tutkija Andrei Soldatov, joka toimittaa yhdessä kollegansa Irina Boroganin kanssa Venäjän turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen väärinkäytöksiä seuraavaa Agentura.ru- sivustoa.
Juuri Naryškin vertasi ensimmäisenä Ukrainan nykyjohtoa Hitlerin natsiajan miehityshallintoon.
Putin on ainakin aiemmin kuunnellut Naryškinia herkällä korvalla. Historia on kiinnostanut Venäjän johtajaa lukioajoista asti, ja paraikaa hän hakee siitä pysyvää paikkaa itselleen. Ukraina-hyökkäystä perustelleessa synkässä ja katkerassa televisiopuheessaan 24. helmikuuta Putin toisti Naryškinin väittämän, että Ukrainan koko olemassaolo on historiallinen virhe.
Putin ei näytä enää vain poimivan historiasta tekosyitä päätöksilleen. Venäjän presidentti vaikuttaa aidosti uskovan omia puheitaan, Soldatov ja Borogan varoittavat yhteenvedossaan yhdysvaltalaisen Center for European Policy Analysis -tutkimuslaitokselle.
Presidentti Putinia ympäröivien vaikuttajien voimasuhteiden arvioiminen alkaa monimutkaisuudessaan muistuttaa Neuvostoliiton aikaista kremlologiaa. Kreml-tarkkailijat arvioivat, että Ukrainan sota on jo nyt aiheuttanut muutoksia Putinin lähipiirin voimasuhteisiin. Laskussa suosikkipörssissä ovat kaksi Sergeitä, Naryškin ja Šoigu.
Juuri ennen sodan alkamista presidentti Putin nöyryytti Sergei Naryškinia Venäjän turvallisuusneuvoston kokouksessa, joka televisioitiin. Ulkomaantiedustelun päällikkö takelteli, kun Putin kysyi häneltä Luhanskin ja Donetskin mielikuvitustasavaltojen liittämisestä Venäjään. Putin ripitti Naryškiniä ja patisti häntä vastaamaan selvästi.
Puolustusministeri Sergei Šoigun arvioitiin aiemmin nousseen Putin-rankingissa lähelle kärkeä. Presidentin metsästys- ja kalakaveri nosti Venäjän armeijan ja sen tiedustelupalvelun GRU:n alennustilasta, johon se oli vajonnut Neuvostoliiton kaaduttua.
Šoigulla on työkalunaan myös Venäjän sotahistoriallinen seura, jota vetää Ukrainan kanssa käytyjä tulitaukoneuvotteluja johtanut Vladimir Medinski, äärikansallinen entinen kulttuuriministeri.
Sotahistoriallinen seura on kiillottanut määrätietoisesti Stalinin julkikuvaa ja muun muassa väittänyt, että Karjalan Sandarmohissa sijaitsevista joukkohaudoista löytyneet vainajat eivät ole Stalinin puhdistusten uhreja vaan Suomen armeijan surmaamia sotavankeja.
Katastrofaalisen huonosti sujunut sota Ukrainassa on kuitenkin heikentänyt Šoigun asemaa.
”Šoigu kyllä rakastaa univormujaan, mutta hänellä ei ole sotilaskoulutusta”, Andrei Soldatov muistuttaa.
Puolustusministerin valvoma GRU saa niskoilleen syyt tiedustelutiedoista, joiden perusteella Venäjä aliarvioi pahasti Ukrainan taistelutahdon ja sotilaalliset kyvyt. Jo aiemmin GRU tyri operaatiot, joiden tarkoituksena oli murhata novitšok-hermomyrkyllä ensin Britanniaan loikannut vakooja Sergei Skripal vuonna 2018 ja sitten kaksi vuotta myöhemmin oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi.
Putinin ja hänen ydinjoukkonsa edut ja tavoitteet ovat tähän asti olleet yhteneviä. Rivit voivat kuitenkin rakoilla, jos hyökkäys Ukrainaan varmistuu katastrofaaliseksi virheeksi.
On mahdollista ja Venäjän demokratiatoiveiden kannalta masentavaa, että presidentti Putinin seuraaja nousee hänen lähipiiristään.
”Omat uskotut syrjäyttävät kaksi kolmasosaa itsevaltiaista, yleensä, jos he kokevat hänen uhkaavan heidän asemaansa”, tiivistää kanadalaisen McGillin yliopiston Venäjä- ja Ukraina-tutkija Maria Popova The New York Times -lehdessä.
Ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin vertauksen mukaan tsaarien Venäjä oli arolla lumimyrskyssä kiitävä troikka, jota muu maailma katseli synkästi, ihmetellen minne se on matkalla.
Gogol kirjoitti metaforansa pääteokseensa Kuolleet sielut vuonna 1842, jolloin Venäjällä käytiin katkeraa valtataistelua länsimielisten uudistajien ja perinteistä venäläisyyttä ihannoivien äärivanhoillisten kesken.
Nyt 180 vuotta myöhemmin troikka töyssähtelee yhä samalla arolla kohti tuntematonta määränpäätä.