Kuinka Venäjän uudistajasta tuli vainoharhainen diktaattori – Putinin maailmasta piirtyy tietokirjoissa kylmä kuva

SK esittelee parhaat Kremlin sisäpiiriä käsittelevät kirjat.

”Sen unettoman yön Putin vietti Novo-Ogarjovossa lähimpien neuvonantajiensa seurassa: puolustusministeri Sergei Šoigun, turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Patruševin, FSB:n johtajan Aleksandr Bortnikovin ja presidentinhallinnon johtajan Sergei Ivanovin.”

”Sanoin kaikille kollegoilleni, ja heitä oli neljä, että tilanne on mennyt Ukrainassa sellaiseksi, että meidän on pakko aloittaa toiminta Krimin palauttamiseksi Venäjälle.”

Katkelma on moskovalaisen toimittajan ja kirjailijan Mihail Zygarin teoksesta Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia (Otava, 2016). Kirja ilmestyi kuusi vuotta sitten, mutta se on edelleen Putin-kirjallisuuden ehdoton helmi, joka antaa taustaa myös Venäjän järjettömälle sodalle Ukrainassa.

Mihail Zygar oli aikoinaan pääministeri Dmitri Medvedevin luottotoimittaja. Hän on seurannut pitkään maan politiikkaa päivälehti Kommersantin ja Venäjän Newsweekin toimittajana sekä riippumattoman Dožd-television päätoimittajana.

Hän kertoo kirjassa, mitä Kremlissä tapahtui vuosina 2000–2016. Hän selittää uskottavasti myös sen, miksi Putin luopui liberaaleista uudistuksista ja kääntyi länsimaita vastaan.

Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Putin piti esikuvanaan Britannian pääministeriä Tony Blairia. Myöhemmin tärkeäksi roolimalliksi tuli Yhdysvaltain presidentti Georg W. Bush.

Suhteet länsimaihin viilenivät kuitenkin nopeasti ja viimeistään vuoden 2012 protestiaalto katkeroitti Putinin. Hän katsoi Venäjän keskiluokan pettäneen hänet, vaikka hän oli antanut heille vakauden, hyvinvoinnin ja mahdollisuuden matkustella ulkomailla.

Zygarin mukaan Putinilla ei ole selkeää suunnitelmaa tai strategiaa. Hän on yksinkertaisesti reagoinut ulkoisiin ärsykkeisiin ja toiminut tilanteen mukaan.

Hän ei tee silti päätöksiään yksin. Hän kuuntelee läheisiä avustajiaan, mutta he ajattelevat samalla tavalla kuin hän. He pitävät Yhdysvaltoja vihollisena ja oppositiopoliitikkoja maanpettureina.

Zygarin teos perustuu huolelliseen taustatyöhön sekä johtavien poliitikkojen ja liikemiesten haastatteluihin. Se on kirjoitettu viileän analyyttisesti helposti luettavaan journalistiseen tyyliin.

Kirjan on suomentanut Jukka Mallinen.

 

New Yorkissa asuva venäläis-amerikkalainen kirjailija ja toimittaja Masha Gessen analysoi Putinin kahta ensimmäistä kautta kirjassaan Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi (Otava, 2012). Kirja ilmestyi suomeksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta se on edelleen ajankohtainen.

Gessenin mukaan Putin valikoitui presidentiksi sattumalta Boris Jeltsinin kaudella rikastuneen oligarkin Boris Berezovskin avustuksella. Berezovski nosti entisen KGB-agentin nimen esiin, kun väsyneelle ja sairastelevalle presidentille etsittiin seuraajaa 1990-luvun lopulla. Jeltsinin lähipiiri halusi varmistaa, että seuraaja turvaa heidän etunsa ja turvallisuutensa.

Gessenin kuvaama Putin on säälimätön ja pelottava vallankäyttäjä. Kirja päättyy vuosien 2011–2012 mielenosoituksiin, jotka horjuttivat Putinin asemaa hetkellisesti. Kirjan on suomentanut Matti Kinnunen.

Masha Gessen syntyi 1967 Moskovassa juutalaiseen perheeseen. Hänen vanhempansa saivat 1970-luvulla luvan muuttaa Yhdysvaltoihin. Gessen palasi kuitenkin 1990-luvun alussa Moskovaan ja työskenteli siellä toimittajana parikymmentä vuotta.

Gessen on kirjoittanut paljon homoseksuaalien ja muiden seksuaalivähemmistöjen vaikeuksista Venäjällä. Hän muutti vuonna 2013 takaisin Yhdysvaltoihin homovastaisen kampanjan kiristyessä. Hän pelkäsi tuolloin, että Venäjän viranomaiset kaappaisivat hänen lapsensa uusien homolakien perusteella.

Gessen kuvaa Putinin kautta myös kirjassaan Venäjä vailla tulevaisuutta – totalitarismin paluu (Docendo, 2014), joka valittiin 2017 Yhdysvalloissa vuoden tietokirjaksi (National Book Award).

Kirjassa on seitsemän päähenkilöä. Gessen kertoo heidän kauttaan Neuvostoliiton loppuvuosien ja uuden Venäjän alkuvuosien tunnelmista. Hän kuvaa 1980-luvun lopulla herännyttä toivoa, joka kuoli pikkuhiljaa maan liukuessa kohti totalitarismia.

Gessen nostaa kirjassaan esiin myös kiihkonationalistisen sosiologin Aleksandr Duginin, jota pidetään Putinin oppi-isänä.

Dugin julistaa venäläisen identiteetin uudelleensyntymää ja lännen vastaista euraasialaista aatetta. Hän on vaatinut Venäjää hyökkäämään Ukrainaan ja pelastamaan maan lännen vaikutuspiiristä. Putin on lainannut Duginin puheita ja yrittää nyt toteuttaa sotimalla hänen ideologiaansa.

Kirja yltää vuoteen 2016. Sen on suomentanut Ilkka Rekiaro.

 

Perinteinen elämäkerta Putinista on Steven Lee Myersin Uusi Tsaari – Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä (Bazar, 2016). 750-sivuinen järkäle käy perusteellisesti läpi Putinin lapsuuden ja nuoruuden, toiminnan KGB:n agenttina Dresdenissä, vuodet Pietarin hallinnossa ja nousun pääministeriksi ja presidentiksi. Seppo Raudaskosken suomentaman kirjan lopussa on kattava lähdeluettelo ja henkilöhakemisto.

Myers on The New York Timesin entinen Moskovan ja nykyinen Pekingin kirjeenvaihtaja. Myös hän on sitä mieltä, että Putin nousi Venäjän johtoon sattumalta. Moskovassa elettiin 1990-luvun lopulla sekavia aikoja. Jeltsin kokeili useita pääministereitä ennen Putinia, joka valittiin tehtäväänsä 1999 duumassa niukalla enemmistöllä. Monet ajattelivat, että hänestä tulisi jälleen yksi muutaman kuukauden pätkäpääministeri.

Myersin mukaan Putin oli aluksi reformisti. Hän pyrki kehittämään Venäjän taloutta uudistamalla verotusta ja maanomistuslakeja ja luomalla suhteita ulkomaille. Samaan aikaan hän ryhtyi kuitenkin lujittamaan valtaansa kyseenalaisilla keinoilla, ja pragmaattisesta presidentistä muovautui pikkuhiljaa vainoharhainen diktaattori.

Ruotsalainen taloustutkija Anders Åslund käsittelee Putinin talous- ja valtajärjestelmää vuonna 2019 ilmestyneessä teoksessaan Russia’s Crony Capitalism (Yale University Press, 2019) eli Venäjän kaverikapitalismi). Teosta ei ole suomennettu.

Åslundin mukaan Venäjällä vallitsee autoritaarinen kleptokratia, varkaiden valta, joka nojaa Venäjän perinteeseen ja nationalismiin. Ylläpitävä voima on henkilökohtaisten rikkauksien tavoittelu.

Hän kuvaa tarkasti Venäjän hallinnon kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Putin loi suhteet niin sanottuun Tambovin mafiaan jo 1990-luvun alussa Pietarin apulaispormestarina. Liiketoimet ulottuivat tuolloin Suomen Turkuun.

Nykyisen ”vallan vertikaalin” sisäpiiri koostuu hänen vanhoista kavereistaan Pietarin KGB:ssa. He hallitsevat Venäjän turvallisuuspalveluja ja oikeuslaitosta.

Seuraavan ringin muodostavat valtionyhtiöiden johtajat. Kolmantena tulevat presidentin muut vanhat ystävät, joiden perustamat yritykset ovat tehtailleet satumaisia voittoja valtion kustannuksella.

Finanssioperaatiot on toteutettu Juri Kovaltšukin johtaman Bank Rossijan kautta. Tärkein vaurauden lähde on ollut kaasujätti Gazprom, jota Kreml käyttää myös geopolitiikan välineenä.

Åslundin mukaan merkittävä osa Putinin lähipiirin varallisuudesta on ollut piilotettuna veroparatiisien kautta Yhdysvaltoihin ja Britanniaan. Järjestelmä on tehnyt myös Putinista superrikkaan. Åslund arvioi, että hänen varallisuutensa arvo veroparatiiseissa nousee 100–160 miljardiin dollariin.

Päinvastoin kuin monet muut, Belton näkee Putinin valinnan takana suunnitelman.

Kattavimman ja yksityiskohtaisimman kuvauksen Putinista on kirjoittanut uutistoimisto Reutersin tutkiva toimittaja Catherine Belton. Vuonna 2021 suomeksi ilmestyneen teoksen nimi on osuvasti Putinin sisäpiirissä – Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo, 2021).

Belton kirjoitti yli 650-sivuista teostaan seitsemän vuotta. Se on erittäin perinpohjainen, surullinen ja uskottava kuvaus nyky-Venäjästä, tai siitä, millaista Venäjän politiikka oli ennen Ukrainan sotaa.

Päinvastoin kuin monet muut, Belton näkee Putinin valinnan takana suunnitelman. Neuvostoliiton hajottua KGB:ssa ryhdyttiin valmistelemaan Venäjän uutta nousua. Kommunismi oli tuhoutunut mutta Venäjästä haluttiin tehdä vahva suurvalta ja nimenomaan turvallisuuspalvelujen voimin.

Belton kutsuu Putinin valtarakennetta KGB-kapitalismiksi. Presidentti johtaa politiikkaa ja hänen lähipiiriinsä kuuluvat turvallisuuspalvelujen johtajat turvaavat järjestyksen. Oligarkit investoivat ja tekevät rahaa. He ovat saaneet hääräillä suhteellisen vapaasti, kunhan he noudattavat Kremlin pelisääntöjä.

Beltonin tarkoituksena oli alun perin kirjoittaa nimenomaan oligarkeista, mutta teos laajeni lopulta selvitykseksi koko Putinin järjestelmästä.

Käytännössä Venäjä on rikollisten hallitsema mafiavaltio. Beltonin mukaan yhteistyömalli syntyi jo 1990-luvulla Pietarin satamassa, kun apulaispormestari Putin solmi vanhojen KGB-ystäviensä ja Tambovin mafian kanssa kaikkia osapuolia hyödyttävän liiton.

Belton työskenteli vuosina 2007–2013 Moskovassa talouslehti Financial Timesin kirjeenvaihtajana. Hän onnistui luomaan tuolloin luottamukselliset suhteet moniin Kremlin sisäpiiriläisiin, jotka esiintyvät kirjassa nimettöminä.

Hänen tärkein lähteensä, Kremlin pankkiirina toiminut Sergei Pugatšov, esiintyy kuitenkin omalla nimellään. Vuonna 2011 hän joutui pakenemaan maasta ajauduttuaan riitoihin Putinin kanssa. Hän elää nykyisin Ranskassa.

Venäläiset rahamiehet ovat nostaneet Beltonia vastaan useita oikeusjuttuja, jotka ovat sittemmin rauenneet. Niistä merkittävin oli miljardööri Roman Abramovitšin nostama syyte kunnianloukkauksesta.

Asia sovittiin joulukuussa sen jälkeen kun Belton ja hänen kustantajansa olivat myöntäneet, että kirja sisältää ”jotkin epätarkkoja tietoja” ja luvanneet muuttaa ne uusimpiin painoksiin.

Abramovitš oli erityisen loukkaantunut Beltonin väitteestä, jonka mukaan hän oli soluttautunut Lontoon piireihin ja ostanut jalkapalloseura Chelsean Kremlin käskystä.

Beltonin kirjan on suomentanut Ilkka Rekiaro. Teoksen lopussa on erittäin kattava lähdeluettelo ja henkilöhankemisto.