Ebolaan sairastuu joka tunti viisi ihmistä Sierra Leonessa
Viides amerikkalainen sairastunut Ebolaan – Nigeriassa taudin leviäminen on onnistuttu estämään.
NBC:n amerikkalaiselta freelance-kuvaajalta löydettiin Ebola-virus keskiviikkona. Hän oli uutisryhmän mukana raportoimassa epidemiasta Liberiassa. 33-vuotias lennätetään Yhdysvaltoihin sairaalahoitoon.
Kuvaaja on neljäs työtehtävissä sairastunut amerikkalainen. Tähän mennessä tartunnan on saanut kaksi avustustyöntekijää, yksi sairaalassa työskennellyt ja yksi Maailman terveysjärjestön WHO:n työntekijä.
Kokonaisluvut ovat paljon synkemmät.
Britannian ulkoministeri Philip Hammond sanoi tämän viikon torstaina järjestetyssä konferenssissa, että Sierra Leonessa sairastuu joka tunti viisi ihmistä.
Hammond kehotti muita maita lisäämään taloudellista tukea ja lähettämään epidemia-alueille lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa. WHO:n mukaan Liberiaan tarvittaisiin 1500 sänkypaikkaa lisää, Sierra Leoneen 450.
Maaliskuussa puhjennut epidemia on tartuttanut Länsi-Afrikassa yli 7000 ihmistä, joista 3330 on kuollut – valtaosa Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa. Yhteensä 277 avustustyöntekijää on menehtynyt.
Afrikan ulkopuolella on diagnosoitu vain yksi potilas.
42-vuotias liberialaismies lensi syyskuun lopussa Dallasiin tapaamaan perhettään ja ystäviään, kun oireet puhkesivat. Hän oli ilmeisesti auttanut tartunnan saaneita ja kantanut sairastuneen ruumista, muttei kertonut siitä lentokenttäviranomaisille terveyskyselyssä.
Ebola tuntuu aluksi tavallisena syysflunssana ja kuumeena, minkä takia Yhdysvalloissa sairaalaan hakeutunut mies käännytettiin ensin kotiin. Kuumeen jälkeen alkaa ripuli ja oksentelu. Kaksi päivää lääkärikäynnin jälkeen mies eristettiin sairaalahoitoon.
Sitä ennen hän oli ehtinyt olla tekemisissä jopa sadan ihmisen kanssa, hoitohenkilökunta arvelee. Neljä heistä on määrätty pysymään kotona leviämisriskin takia. Kenellekään ei ole ilmaantunut oireita, sillä pelkkä tekemissä oleminen tai kosketus eivät levitä tartuntaa, vaan ruumiit ja eritteet.
Tarkkailuun on kuitenkin syytä.
Nigeriassa, joka on väestömäärältään Afrikan suurin maa, on löytynyt kaksikymmentä virustartuntaa, joista suurin osa on parantunut. Paikalliset hoitajat ovat seuranneet koko 21 päivää kestävän itämisajan yhteensä 891 ihmistä, jotka ovat olleet tekemisissä tartunnan saaneiden kanssa. Yhtään uutta virusta ei löytynyt.
Nigeriassa on paremmat olosuhteet taudin hoitamiseen kuin kyöhemmissä maissa. Siellä on ehditty kouluttaa lääkäreitä Ebolan leviämisen varalta.