Australian tulvat piinaavat nyt Brisbanea, tilanne synkkä - uutiskuvakooste

Australia
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Brisbanejoki on jo tulvinut yli äyräiden tammikuun 11. päivänä. Kuva Eddie Safarik / AFP  Lehtikuva.

Kohti Brisbanea virtaava tulvavesi uhkaa nielaista tuhansia koteja ja saattaa yhä useampia ihmisiä hengenvaaraan Australiassa.

Queenslandin osavaltion pääkaupunki Brisbane valmistautui jo eilen Toowoomban kaupungin suunnalta saapuvaan tulva-aaltoon. Yli kahdenkymmenen ihmisen pelätään menehtyneen Toowoomban alueella. Kymmeniä on kadoksissa.

Viranomaiset kehottavat Brisbanen seudun asukkaita varautumaan tuhansiin veden nielaisemiin koteihin seuraavan parin päivän aikana. Ihmisiä on kehotettu lähtemään vaarallisimmilta alueilta. Tulvaa on kuvattu maan lehdistössä sisämaan tsunamiksi, sillä vesi vie mennessään yhtä lailla ihmisiä kuin autoja ja talojakin.

Tookwoomba
Toowoomban kaupungissa tulvavesi pureutui asfaltinkin läpi. Kuva Alicia Morrison / AFP / Lehtikuva.

Pääministeri Julia Gillard on ilmaissut surunvalittelunsa tulvissa menehtyneiden puolesta.

Queenslandin osavaltion pääministeri Anna Bligh on aiemmin todennut, että lähes 40 000 kiinteistön odotetaan joutuvan tulvan valtaan Brisbanessa. Kaivosteollisuuden, maatalouden ja turismin menetykset ovat Blighin mukaan vähintään viiden miljardin Australian dollarin verran.

Gillardin mukaan katastrofin hintaa on kuitenkin liian aikaista arvioida.

“Edessä on vielä lisää synkkiä hetkiä”, Gillard sanoi.

LINKKI: Australian ilmatieteen laitos kertoo sivuillaan ajantasaista tietoa tulvatilanteesta.

Lähteet: Brisbane Times, The Australian

Aiheesta lisää
Tältä Australian tulva näyttäisi Suomen mittakaavassa – uutiskuvakooste (Suomenkuvalehti.fi 5.1.2011)
Päivän kuvat: Ennätystulvat koettelevat Australiaa – lisäriesana myrkkykäärmeet (Suomenkuvalehti.fi 3.1.2011)