Tältä Australian tulva näyttäisi Suomen mittakaavassa - uutiskuvakooste

Australia
Teksti
Juho Salminen
Australia tulvat
Suomen kartta suhteutettuna Australian tulva-alueeseen. Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

Tulvatilanne Australiassa jatkuu vaikeana. Queenslandin osavaltiossa maan itärannikolla vesi on levinnyt alueelle, joka on pinta-alaltaan samaa kokoluokkaa kuin Ranska ja Saksa yhteensä.

Rockhamptonin kaupunki on jäänyt osittain veden alle, kun läheisen Fitzroyjoen penkereet murtuivat. BBC kertoo, että alue on herkkää tulvimaan. Tämän vuoden tulva on valtava, mutta vielä korkeammalla vesi on ollut vuosina 1918 ja 1991.

Tällä hetkellä joen pinta on viitisen metriä normaalia korkeammalla – vedenkorkeus on nyt yli 9 metriä, kun keskiarvo on 4 metriä. Tämä tarkoittaa, että noin 400 talon lattiat ja 4000 talon pihamaat ovat veden vallassa.

Depot Hillin asuinalue (keskellä) Rockhamptonin kaupungissa jäi veden saartamaksi 5. tammikuuta. Kuvat Torsten Blackwood / AFP / Lehtikuva.


Queensland jännittääkin nyt, onko tulvahuippu jo saavutettu vai pahentavatko ennustetut rankkasateet tilannetta entisestään. Joka tapauksessa veden arvioidaan olevan korkealla vielä kaksi viikkoa.

Viranomaisten mukaan tulva aiheuttaa miljardien eurojen tuhot ja ennennäkemättömän jälleenrakennusurakan.

Rockhamptonissa tulva on sulkenut lentokentän, rautatiet ja isot maantiet. Vedet ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa Queenslandin osavaltion viljelyksille, kaivoksille ja alueen liikennejärjestelmille.

Rockhamptonin asukas meloi olutlastin kanssa tulvavedessä 5. tammikuuta.
Tulviva kiitotie Rockhamptonin lentokentällä keskiviikkona 5. tammikuuta.
Lähteet: BBC, ABC

Aiheesta lisää
Päivän kuvat: Ennätystulvat koettelevat Australiaa – lisäriesana myrkkykäärmeet (Suomenkuvalehti.fi 3.1.2011)