Professorilta kritiikkiä vasta-ainetesteille: Positiivinen tulos on todennäköisemmin väärä kuin oikea
Vasta-ainetesteistä saadaan merkittävää hyötyä vasta kun 15–20 prosentia väestöstä on sairastunut, sanoo Juhani Knuuti.
Suomessa ja maailmalla mietitään ankarasti parasta tietä yhteiskuntien avaamiseksi ja koronarajoitusten purkamiseksi ilman, että tartunnat ja kuolleisuus lähtevät uuteen nousuun.
Keskeisenä on pidetty, tartuntaketjujen jäljittämistä henkilökohtaisia karanteeneja ja taudille vastusustuskyvyn saaneiden henkilöiden tunnistamista.
Tärkeä työkalu tässä urakassa ovat vasta-ainetestit, joilla yritetään selvittää se, kuinka suuri osa kansasta on jo taudin sairastanut ja mahdollisesti kehittänyt immuniteetin sitä vastaan.
Vasta-ainetestit eivät kuitenkaan ole oikotie onneen, varoittavat tutkijat. Vaikka niistä voi päätellä taudin levinneisyyttä, yksilön kohdalla pikatesti voi näyttää vasta-aineita, joita ei olekaan.
”Nyt kun sairautta on väestössä todella vähän, on todennäköisempää, että vasta-ainetesti on väärä positiivinen kuin oikea positiivinen”, kertoo Suomen Kuvalehdelle lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti.
Knuuti on varoittanut ylitulkinnan vaaroista myös blogissaan. Hänen mukaansa testistä positiivisen tuloksen saanut voi luulla perusteetta olevansa suojassa infektiolta.
Diagnostisten testien laatua mitataan kahdella mittarilla, herkkyydellä ja tarkkuudella. Vasta-ainetestin kohdalla näistä ensimmäinen kertoo sen, kuinka suuri osa taudin oikeasti sairastaneista havaitaan testissä ja jälkimmäinen sen, kuinka suuri osa sairastamattomista havaitaan oikein.
Juhani Knuuti antaa esimerkin: oletetaan, että testaukseen otetaan 10 000 ihmisen joukko, josta viisi prosenttia – 500 ihmistä – on oikeasti sairastanut taudin. Tämä on huomattavasti suurempi osuus kuin Suomessa on arvioitu koronaviruksen sairastaneiden määräksi.
Jos käytettävällä testillä on 99 prosentin herkkyys ja 95 prosentin tarkkuus, tautia sairastaneista 500 ihmisestä 495 saa oikean positiivisen tuloksen ja viisi väärän negatiivisen. Sairastamattomista 9 500 ihmisestä 9 025 saa oikean negatiivisen tuloksen ja 475 väärän positiivisen.
Tästä seuraa, että tuloksina on saatu lähes sama määrä sekä oikeita että vääriä positiivisia tuloksia, eli tulosten luotettavuus on kolikonheiton luokkaa – ainakin yksilön kannalta.
Jos taudin esiintyvyys on viiden sijasta vain prosentti tai vähemmän – kuten Suomessa saattaa olla – valtava enemmistö positiivista tuloksista on vääriä.
THL:n huhtikuun lopulla julkaistuista ensimmäisistä tuloksista kävi ilmi, että yli 500:sta Uudellamaalla tutkitusta näytteestä immuniteetti todettiin lopulta vahvistustestin jälkeen vain yhdellä ihmisellä.
”Vasta silloin, kun väestössä on 15–20 prosenttia sairastaneita, alkaa testien luotettavuus parantua. Tämä on universaali ilmiö, mikä tahansa diagnostinen testi toimii näin”, Knuuti sanoo.
THL parantaa satunnaisotannalla toteutettujen testien tulosten luotettavuutta kaksivaiheisella testauksella. Satunnaisotannassa todetut positiiviset tulokset vahvistetaan laboratoriossa kokeessa, jossa testataan vasta-aineiden kykyä tuhota virus näytteessä.
”Sellainen testi on yleensä todella luotettava, mutta sitä ei voi seulonnassa käyttää, koska se on liian työläs ja kallis, jos pyrittäisiin seulomaan vaikka 100 000 suomalaista.”
Se, että ihmisellä on vasta-aineita, ei tarkoita sitä, että hänellä on varmuudella immuniteetti.
Vielä ei myöskään tiedetä, kuinka kauan taudin sairastamisesta saatu immuniteetti säilyy. Sukulaistautien SARSin ja MERSin sairastaneiden kehoissa vasta-aineet säilyivät vuosia, mutta se ei välttämättä toistu.
”SARSin kohdalla on nähty, että sairastaneille löytyi 2–3 vuodenkin päästä vasta-aineita, mutta SARSin taudinkuva oli tyypillisesti vakava. Uudella viruksella lieväoireiset taudinkuvat ovat yleisiä”, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Merit Melin.
Koska uusi koronavirus aiheuttaa monissa tartunnan saaneissa lieväoireisen infektion tai jää jopa täysin oireettomaksi, se ei välttämättä synnytä voimakasta immuunivastetta.
Yhtälöä mutkistaa vielä entisestään se, että immuunivasteen voimakkuudessa on yksilöllisiä eroja. Osa muodostaa helposti voimakkaan immuniteetin, osa ei.
Asiata on myös varoittanut Maailman terveysjärjestö WHO.
Sen mukaan ei ole vielä tieteellisesti todistettu sitä, että vasta-aineita muodostanut ihminen olisi varmasti turvassa uudelta infektiolta eikä siten voisi tartuttaa tautia eteenpäin. WHO onkin kritisoinut joissain maissa esitettyjä suunnitelmia ”immuunipassista”, jonka avulla ihmisiä voitaisiin päästää jälleen matkustamaan.
Ajatus ei saa tukea suomalaistutkijoiltakaan.
”Olen täysin samaa mieltä (WHO:n kanssa), immuunipassin käytölle ei ole tutkimuksellista perustaa”, kertoo Turun yliopiston biolääketieteen laitoksen professori Ilkka Julkunen.
”Vaikka voidaan osoittaa, että (ihmisellä) on vasta-aineita, se ei todellakaan tarkoita sitä, että hänellä on varmuudella immuniteetti.”
”Kyllä niitä pystytään Suomessakin valmistamaan, mutta raaka-aineet tulevat Kiinasta pitkälti.”
Vasta-ainetestien käyttö väestötason seulontaan törmää toiseenkin ongelmaan, eli testien riittävyyteen.
”Nyt jo näyttää siltä, että kaupallisten testien saatavuudessa on pulaa, joka aiheuttaa viivettä”, kertoo THL:n erikoistutkija Merit Melin. ”Pikatestejä on paljon markkinoilla, mutta laadussa on vaihtelua. Voi olla, että laadukkaista testeistä tulee pulaa.”
Suomi on myös testien osalta toistaiseksi riippuvainen ulkomaista.
”Kyllä niitä pystytään Suomessakin valmistamaan ja on jo Suomessa kehitteillä, mutta raaka-aineet tulevat Kiinasta pitkälti tällä hetkellä”, Melin kertoo. ”Suomessa kehittely ei ole niin pitkällä, että olisi valmista tuotetta.”
Näillä näkymin ainoa realistinen tapa saavuttaa laaja immuniteetti ja siitä seuraava laumasuoja on rokote, jonka kehittämisessä ja markkinoille saamisessa voi mennä vielä pitkään. Sillä välin maailman täytyy opetella elämään koronaviruksen kanssa.
”On ihan selvää, että laumasuojaa ei kovin nopeasti tule eikä sitä uskalla kukaan lähteä tavoittelemaan, kun tietää, kuinka paljon on vakavia tapauksia. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin joutua elämään viruksen kanssa rinnakkain ja hillitsemään sen leviämistä”, sanoo Knuuti.
Rokotteen kehittämisen kannalta lupaavaa on se, että uusi koronavirus ei näytä juuri muuntautuneen maailmaa kiertäessään. Se ei ole muuntautunut lähellekään niin nopeasti kuin esimerkiksi influenssavirus, joka vaatii uutta rokotetta joka vuosi.
”Se on erittäin hyvä uutinen rokotteen kehittämisen kannalta. Veikkaisin, että jos sellainen onnistutaan kehittämään, se on monivuotinen”, Julkunen kertoo.
Optimistisimpien ennusteiden mukaan ensimmäiset rokotteet valmistuisivat jo syksyksi, mutta varovaisempien arvioiden mukaan niitä voidaan joutua odottamaan vielä vuosi tai pidempään.