Valtion Teollisuussijoitus jakaa 150 miljoonaa euroa koronarahaa ja salaa saajien nimet – "Useat yritykset eivät halua leimautua"

Hallinto-oikeuden emeritusprofessorin Olli Mäenpään mukaan valtionyhtiön ei pitäisi luopua toimintansa avoimuudesta sopimustoimin.

Jussi Hattula
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valtion täysin omistama pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoitus Tesi rahoittaa koronakriisin vuoksi keskisuuria yrityksiä 150 miljoonalla eurolla.

Vaikka yksikään yritys ei ole vielä saanut tukea, ovat Tesi ja rahoitusta hakeneet yritykset tehneet sopimuksen, jonka mukaan rahoitusta saaneiden yhtiöiden nimiä ei julkaista.

Tesi suostuu kertomaan vain sen, miltä toimialoilta rahoitushakemukset ovat tulleet.

”Tesi ei julkaise sijoitusta saaneiden nimiä sopimuksellisista syistä. Sijoitukset toteutetaan osakesijoituksina tai vaihtovelkakirjalainana”, Tesin kasvusijoitusosaston johtaja Jussi Hattula viestittää SK:lle.

Tesi vetoaa siihen, ettei se ole viranomainen, eikä se käytä julkista valtaa.