Ruuasta voi tulla pulaa - ilmastonmuutos iskee kovaa
Suomessa metsien kasvu kiihtyy ja vesien laatu saattaa heikentyä.
Viljelykasvien sadot eivät riitä ruokkimaan maailmaa vuonna 2050. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ruoantuotantoon vaihtelevat alueittain, mutta ne ovat pääasiassa kielteisiä, kävi ilmi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n maanantaina julkaistusta raportista.
”Yleensä ottaen sadot ja ruoantuotanto henkeä kohti ovat kohentuneet viimeisten 40 vuoden aikana”, sanoo vanhempi tutkija Kaija Hakala maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.
Tästä on kiittäminen parempia lannoitteita ja kasvilajikkeita sekä tehokkaampaa tuotantoa. Ilmastonmuutos kuitenkin tuo mukanaan lisää äärioloja, kuivuutta, kuumuutta ja rankkasateita, Hakala sanoo.
”Pohjoisille alueille lämpenevä ilmasto tuo aluksi myös hyötyjä muun muassa pitenevän kasvukauden mukana.”
Euroopassa ilmastonmuutos johtaa Alppien ja muiden vuoristojäätiköiden kutistumiseen, ja yhä suurempi osa ikiroudasta sulaa. Suomessa metsien kasvu kiihtyy. Kun maa on aiempaa pitempiä aikoja sulana syksyllä ja talvella, voi vesien laatu Suomessa heikentyä.
Raportin mukaan ilmastonmuutoksen havaitut vaikutukset koskevat niin ihmisen terveyttä kuin ekosysteemejä ja elinkeinoja napa-alueilta tropiikkiin ja pieniltä saarilta mantereille. Eniten kuitenkin kärsivät köyhät maat, joiden sopeutumiskyky on heikko.
IPCC:n viides arviointiraportti koostuu nyt Japanin Jokohamassa julkaistun raportin ohella ilmaston tilaa käsittelevästä raportista, joka julkaistiin viime syyskuussa Tukholmassa, sekä ilmastonmuutoksen hillintämahdollisuuksia käsittelevästä raportista, joka viimeistellään Berliinissä huhtikuussa. Yhteenveto julkaistaan syksyllä 2014.
Ilmastopaneeli ei tee tutkimusta vaan kokoaa yksiin kansiin edellisen raportin jälkeen tieteellisissä lehdissä julkaistujen tutkimusten löydökset. Edellinen IPCC:n arviointiraportti julkaistiin seitsemän vuotta sitten.
Sekä syksyllä julkaistu osaraportti ilmastonmuutoksen fysikaalisesta perustasta että nyt julkaistu, biologisiin seurauksiin keskittynyt osaraportti lähinnä vahvistavat ja syventävät jo seitsemän vuotta sitten julkaistussa raportissa esitettyjä käsityksiä.