Tutkijat kirjoittavat hyviä tietokirjoja, mutta tukea on tarjolla vain pyhän hengen verran

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Miksi viihteellisesti kirjoitettu, aihettaan hyvin pintapuolisesti käsittelevä tietokirja kiinnostaa, mutta perinpohjaisemmat tietoteokset saavat vain murto-osan tästä huomiosta?

Tätä jotkut ovat pohtineet Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset -kirjan ympärillä käydyssä keskustelussa. Petterssonin syytetään kopioineen kirjaansa tekstiä Maarit Leskelä-Kärjen ja Antti Harmaisen toimittamasta kirjasta Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880–1930 (Teos 2021) sekä joistain muista lähteistä. 

Syytökset luovat otollisen maaperän vertailulle: miksi Petterssonin lyhyet ”jännyydellä” kehystetyt henkilökuvat saavat paljon julkisuutta ja lukijoita, mutta tutkijoiden kirjoittama Uuden etsijät ei ole noussut bestseller-listoille, kirjakauppojen mainoskampanjoihin tai suuren mediahuomion kohteeksi?

Miksi toimittajia ja lukijoita kiinnostaa tutkimukseen perustuva tieto vasta sitten, kun se on paloiteltu viihdyttäväksi ja nopealukuiseksi?

Yllä tietenkin yksinkertaistan. Uuden etsijät on kyllä saanut huomiota: se oli esimerkiksi ehdolla vuoden historiateokseksi, ja siitä on kirjoitettu mediassa, kuten esimerkiksi tässä Ylen jutussa.