Olisi höpsöttelyä nähdä eläimissä tunteita

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sosiaalisessa mediassa jaetaan päivittäin valtavat määrät erilaisia hupaisia eläinvideoita. Nauramme, kun lammas näyttää opettavan lehmää puskemaan, kissat valloittavat koirien makuupaikat tai koirat yrittävät liehitellä itsensä kissojen suosioon.

Jaamme eläinvideoita paljolti siksi, että olemme näkevinämme eläinten käytöksessä ja eleissä samankaltaisuuksia oman käytöksemme kanssa. Olemme tunnistavinamme videoiden eläimissä iloa ja riemua, surua ja epävarmuutta, mukavuudenhalua ja laiskuutta, pelkoa, suuttumusta, yllättyneisyyttä, oveluutta – kaikkia mahdollisia tunteita, joita omassa elämässämmekin eteen sattuu.

On mielenkiintoista, millaisten merkkien avulle teemme tulkinnan eläimen kokemasta tunteesta: kun tulkitsemme ihmisiä, ajattelemme tulkitsevamme ennen kaikkea kasvojen ilmeitä, mutta eläimillä on noin yleisesti ottaen varsin erilaiset kasvot kuin meillä ihmisillä. Kykenemme silti näkemään pieniä ilmeen muutoksia sikojen, koirien ja kissojen silmäkulmissa ja suupielissä, pyrimme lukemaan kehonkieltä ja tunnistamaan esimerkiksi erilaisia tarkkaavaisuuden asteita.

Antropomorfiaa, monet toruvat. On väärin tulkita eläimiä oman inhimillisen viitekehyksemme mukaan ja nähdä eläimessä ihmisen kaltainen olento. Eläinten inhimillistäjiä pidetään lapsellisina.

Tarkoituksellisuuden ja tunne-elämän näkeminen jopa elottomissa esineissä on tietysti meille ihmisille tyypillistä. Meillä on varsin vahva taipumus niin kutsuttuun mielen teoriaan. Tulkitsemme ympäröivän maailman entiteettejä kuin niillä olisi mieli, pyrkimyksiä, haluja ja tunteita.