Biologit, skeptikot, sadut ja ennakkoluulot
Ärsyynnyin.
Ensin ärsyynnyin Richard Dawkinsille, mutta lopulta päädyin ärsyyntymään Helsingin Sanomien Nyt-liitteen typerästä jutusta.
Ärsyyntymiseni tarina kulki näin:
Richard Dawkins herätti taas kerran keskustelua maailmalla. ”Satujen lukeminen lapsille on vahingollista”, pani esimerkiksi Telegraph otsikossaan sanat Dawkinsin suuhun. ”Professori paheksuu satuja, koska ne eivät ole totta”, kirjoitti englanninkielisten lehtien vanavedessä myös HS:n Nyt-liite.
Dawkins on brittiläinen evoluutiobiologi, joka tunnetaan tietokirjoistaan ja nykyään myös ammattimaisesta skeptikkoudestaan. Itse luin ja pidin paljon Dawkinsin varhaisemmasta kirjallisesta tuotannosta, esimerkiksi Geenin itsekkyydestä ja Sokeasta kellosepästä. Hän on hyvä kirjoittaja, joka onnistui ainakin noissa kirjoissa tasapainoilemaan hyvin olemassaolevien tutkimustulosten ja valistuneen spekulaation välillä.
Evoluutioon keskittyneiden kirjojensa jälkeen Dawkins ryhtyi kirjoittamaan lähinnä ateismistaan. Jumalharha-kirja (2006) on nykyään ehkä hänen tunnetuin kirjansa. Minä en ole sitä lukenut.
Täytyy myöntää, etten ole suurikaan Dawkins-fani näinä päivinä. Minun makuuni hän on liian aggressiivinen sekä liian mustavalkoinen ja ehdoton mielipiteissään ja ehkä ennen kaikkea tavassaan keskustella.
Satukeskustelussa on monta kiinnekohtaa omiin tekemisiini. Olen biologi, toimin skeptikkojärjestössä – ja lisäksi pääasialliseksi ammatikseni kirjoitan kaunokirjallisuutta, sellaista, jossa tapahtuu mahdottomia asioita. Vähän niin kuin satuja siis.
Nähtyäni uutisotsikot olin jo varsin valmis suuttumaan (jälleen) Dawkinsille: Hyökkääkö hän todella taidetta, ihmisen mielikuvitusta ja fabulointikykyä vastaan? Eikö juuri ihmisen rajattomassa kuvittelukyvyssä piile taiteen lisäksi mahdollisuus tieteeseen? Mitä ihminen olisi ilman mielikuvitustaan?
Ärsyyntymiseni kuitenkin hiipui. Lehdet nimittäin uutisoivat Dawkinsin sanomisia hieman harhaanjohtavasti, muista sanomisista irroitettuna. Dawkins oli pohtinut haastattelussa, kysyttäessä, satujen mahdollisia haittoja ja hyötyjä lapsille. Minun nähdäkseni hän nimenomaan pohti aihetta eikä esittänyt ehdottomia mielipiteitä siitä, kuinka ihmisten pitäisi toimia.
Myöhemmin haastattelun tehnyt ja siitä alun perin uutisoinut BBC soitti Dawkinsille hänen itsensä mukaan jopa anteeksipyyntöpuhelun harhaanjohtavasta kirjoittelusta. Dawkinsin tarkempia mielipiteitä aiheesta voi kuunnella täältä. Haastattelussa hän korostaa lapsen mielikuvituksen herättelyn tärkeyttä. Mielikuvitus on olennaista tieteellekin, Dawkins myöntää.
Uutinen kuivui siis käytännössä kokoon jo ennen kuin Nyt-liite ehti siitä kirjoittaa. Professori kun ei ole todella kieltämässä satuja, niin vetävä väite kuin tuo olisikin ollut. ”Dawkinsin mukaan hän yritti sanoa, että saduista voi olla lapsille sekä hyötyä että haittaa. Tutkijan mukaan hän halusi herättää keskustelua ’mielenkiintoisesta kysymyksestä’ eli siitä, mitä vaikutuksia saduilla mahdollisesti voi olla. Hän korosti myös arvostavansa satuja suunnattomasti”, joutui Nyt-liite kirjoittamaan.
Lopulta ärsyynnyin kaikken eniten Nyt-liitteen jutun lopussa olevasta ”Kolme pientä porsasta” -sadun uudelleenmuotoilusta.
Lehti lähti siis leikittelemään ajatuksella, että satuja muokattaisiin tieteellisesti kestävään suuntaan. Lopputulos herättää myötähäpeää.
Toimittaja olettaa, että evoluutiobiologi Dawkins näkee eläinmaailman jonkinlaisena julmana eloonjäämisen taisteluna, jossa siat ”asuvat kuralammessa” eikä eläimillä ”ole tunteita eikä moraalia vaan pelkkiä vaistoja”.
Oikeastihan Nyt-liitteen sadussa toimittaja onnistuu korostamaan vain omaa tietämättömyyttään.
Esimerkiksi eläinten, vaikkapa juuri sikojen, tunne-elämää tutkitaan nykyään biologiassa koko ajan enemmän eikä kukaan enää oleta, että niinkin kehittynyt eläin kuin sika olisi kyvytön tuntemaan tunteita. Myös moraalista on alettu puhua eläinten käyttytymisessä.
Itse hermostun usein siihen, millaisina vaikkapa meidät biologit usein esitetään. Näemme yhteiskunnan muka jonkinlaisena viidakkona, jossa vahvimmat pärjäävät ja heikot saavat sortua. Eläimet ovat vain viettikasoja, ja ihmisen mielikuvituksella tai taiteilla ei ole mitään merkitystä.
Sellaista ihmis- tai yhteiskuntakuvaa biologiasta ei todellakaan voi vetää. Biologille ihminen on moniulotteinen kokonaisuus tunteineen, taiteineen ja uskontoineen. Ihminen on sopeutunut elämään yhdessä muiden ihmisten kanssa, huolehtimaan läheisistään ja hoivaamaan poikasiaan.
Ihmisen ajattelua eivät rajoita sadut tai fantasiakirjat, vaan tietämättömyys, typerät ennakkoluulot ja oletukset sekä keinotekoisesti luotu mustavalkoinen asetelma.
P.S. Siat eivät asu kuralammissa.