Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Brainy book on hieno ilmiö, mutta se tarvitsee resursseja, joita ei ole

Blogit Tarinoita tieteestä 22.9.2018 15:55
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Englanninkielisessä maailmassa on viime aikoina noussut keskusteluun termi brainy books, vapaasti suomennettuna ”fiksut kirjat” tai ehkä ”älykkökirjallisuus”. Kyse on siis tietokirjoista, joissa ratkaisevaa on vahva näkemys siitä, kuinka maailma makaa.

”Brainy book” ei niinkään tarjoa uutta tietoa, vaan se tarjoaa uuden synteesin. Kirjoittajan pitää kyetä muodostamaan sinänsä hajanaisesta tiedosta yhtenäinen ja vakuuttava kokonaiskuva. Lajityypin alla ei myöskään ujostella ottaa kantaa ja esittää henkilökohtaisia tulkintoja.

Helsingin Sanomatkin kirjoitti ilmiöstä alkusyksystä ja luetteli esimerkkejä genreen sopivista kirjoista. Monelle ovat tuttuja ainakin israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Haharin teokset.

Pidemmän listan voi lukea Guardianista. Sieltä löytyy paljon kirjoja, jotka on myös suomennettu.

Olen ilahtunut ilmiöstä ja siitä, että sille on annettu nimi. Sivusin samaa aihetta jo vuonna 2014, jolloin kirjoitin näin: ”Tietokirjallisuudelle ennustetaan usein kuolemaa, sillä jatkuvasti lisääntyvien nettisisältöjen oletetaan kilpailevan nimenomaan tietokirjallisuuden kanssa. Kun kaikki tieto löytyy heti internetistä, sitä ei tarvitse etsiä hitaalla tavalla kansien välistä, ajatellaan. Mutta eihän asia näin mene. Netissä lisääntyy nimenomaan hajanainen, pirstaleinen, vahvasti värittynyt tai tiukasti ajassa kiinni oleva tieto. Tietokirjallisuus taas tarjoaa kokonaiskuvia, analyyseja ja konteksteja, ja sellaisten tarve lisääntyy.”

Tietokirjallisuuden tehtävä on siis siirtynyt tiedon tarjoamisen sijaan tiedon yhdistämiseen ja eräänlaiseen kuratoimiseen (kuratoiminen on nyt muodikas termi ja sitä käytetään monessa yhteydessä, miksei siis tässäkin). On tarvetta tietokirjailijoille, jotka tuovat yhteen eri tieteenalojen tietämyksen ja muodostavat sen varaan uudenlaisen näkemyksen ihmisestä ja maailmasta.

Tieto on sirpaloitunut verkkoon, ja toisaalta tiede kehittynyt niin pitkälle, että jokainen tieteenala tuottaa hyvin tarkkaa mutta kapea-alaista tutkimustietoa.

Samaan aikaan ihmiskunta kohtaa laajoja ongelmia, jotka pitäisi kyetä ratkaisemaan samanaikaisesti monella yhteiskunnan tasolla ja monen tieteenalan avulla. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden kato, muuttoliike, pandemiat, antibioottiresistentit bakteerit, ruokapula, vesipula, sodat ja aseelliset konfliktit, vähemmistökansojen ja -kulttuurien asema, kaoottisesti pirskahteleva maailmantalous, Euroopan sisäiset jännitteet ja mitähän vielä… Kokonaisnäkemystä todella tarvitaan.

Aivan toinen asia sitten on, kuinka vaikkapa Suomessa onnistutaan tukemaan kirjoittajia näkemyksellisten ja monitieteisten tietokirjojen teossa. Yliopistoissa hyppely tieteenalasta toiseen on tehty koko ajan hankalammaksi. Sivuaineen ottaminen toisen tiedekunnan puolelta alkaa olla mahdotonta, eikä yksittäisiä muiden tieteenalojen kursseja noin vain enää haalitakaan opintopisteitä kartuttamaan. Ja sehän on nykymaailmassa jo täysin mahdoton ajatus, että opiskelija ottaisi vastaan usean opiskelupaikan tai siirtyisi vuoden yhtä alaa opiskeltuaan toiselle alalla.

Yleissivistystä ei suosita enää edes lukiossa. On ollut karmeaa katsoa, kuinka lukion aloittavat opiskelijat joutuvat heti valitsemaan aineensa niin, että ne palvelisivat mahdollisimman hyvin ylioppilaskirjoituksia ja sisäänpääsyä yliopistoon. Lukiossa ei kannata lukea vaikkapa yhteiskuntaoppia, sillä siitä saa kovin vähän pisteitä kirjoituksissa.

Lopputuloksena kaikki lukevat samoja aineita ja filosofian, maantieteen ja yhteiskuntaopin tapaiset kokoavat aineet jäävät unholaan.

Niin, ja sitten se tietokirjailijoiden rahallinen tukeminen, josta kirjoitin pari viikkoa sitten: Näkemyksellistä synteesiä ei kirjoiteta puolessa vuodessa, ei edes kahdeksassa kuukaudessa, mutta harvasta paikasta tietokirjailijoille jaetaan sen pidempiä apurahoja. 

Tarvitsemme entistä kipeämmin laajaa kokonaisnäkemystä, mutta tuotamme entistä vähemmän ihmisiä, jotka pystyvät sellaiseen.