Tietokirja: Asiantuntijan someen kuuluu vaikuttavuutta, vänkäämistä ja vastuullisuutta
Petro Poutanen ja Salla-Maaria Laaksonen: Faktat nettiin! Asiantuntijaviestintä sosiaalisessa mediassa. Gaudeamus, 2019.
Tieteentekijöitä ja muita asiantuntijoita patistellaan olemaan verkossa läsnä. Yliopistot pyrkivät saamaan lisää näkyvyyttä, ja tutkimuksen rahoittajat haluavat tutkimuksen olevan vaikuttavaa. Tiede ei voi vaikuttaa mihinkään, jos se piilotetaan julkaisuarkistoihin ja kirjastojen hyllyille. Toisaalta yleinen keskusteluilmapiiri suorastaan huutaa tutkimustietoa apuun. Kun Yhdysvaltain presidenttikin syytää julkisuuteen vääriä väitteitä toinen toisensa perään, pakkohan jonkun on ne korjata.
Sosiaalinen media voi kuitenkin olla raskas keskustelualusta tutkijoille. Se vaatii aikaa, josta on jo nyt pulaa yliopistomaailmassa. Rahoituksen hakeminen, opettaminen ja hallinnolliset työt syövät työtunteja siltä tärkeimmältä eli itse tutkimukselta. Mistä siis aika somessa pyörimiseen?
Sosiaalisessa mediassa keskustelukumppaneina eivät liioin enää ole vain kanssatutkijat tai muu akateeminen yhteisö. Viestiä pitäisi yleistajuistaa ja ylipäätään ymmärtää eri yleisöfragmenttien tarpeet. Kuinka löytää tutkimukseen näkökulmia, joissa on yleistä kiinnostavuutta? Kuinka saada viesti eteenpäin juuri halutulle yleisölle?
Somessa tutkija voi myös saada vastaansa sellaista ryöpytystä ja mustamaalausta, johon akateeminen maailma ei todellakaan ole auttanut valmistautumaan.
Kaikesta tästä kertoo Petro Poutasen ja Salla-Maaria Laaksosen tuore Faktat nettiin! -opaskirja. Se antaa esimerkkejä toimivasta some-viestinnästä, auttaa löytämään kiinnostavia näkökulmia tieteeseen, antaa neuvoja some-vihan varalle ja muistuttaa vastuullisuuden vaatimuksesta kaikessa tiedeviestinnässä. Ääneen pääsevät myös monet somessa jo pitkään aktiivisesti toimineet tieteentekijät, kuten vaikkapa Seppo Knuuttila, Minna Huotilainen ja Erja Sandberg.
Kirja on kattava ja loogisesti etenevä. Verkon moninaisia julkaisumuotoja aina blogeista podcasteihin sivutaan. Erilaisista yleisöistä ja kohderyhmistä olisin puolestaan kaivannut vielä lisää esimerkkejä. Joskus tutkijan viesti kannattaa yrittää saada läpi suoraan ylimmille päättäjille, ja joskus taas yleisönä ovat vaikkapa urheilua harrastavat tavikset. Yleisön kartoitusta sivutaan kyllä kirjassa, mutta itse olen huomannut, että tieteentekijöillä on usein vaikeuksia tunnistaa niitä kaikkia yleisöryhmiä, joilla olisi tutkimustiedolle käyttöä.
Erityisesti taas arvostin lukua ”Ajanhukkaa, vänkäämistä ja nettivihaa?”, jossa opetetaan lähes kädestä pitäen, kuinka ilkeämielisten Twitter-kommentaattorien kanssa kannattaa toimia.
Kirjaa voi suositella tutkijoiden lisäksi muillekin asiantuntijoiksi profiloituville ja sosiaalisesta mediasta kiinnostuneille toimijoille. Vaikka omaa someuraa olisi takana jo paljonkin, toisten tiedeviestijöiden kokemukset sekä Poutasen ja Laaksosen paljolti tutkimustietoon nojaava teksti tarjoavat pohtimisen aiheita ja tuoreita näkökulmia. Hyvät oppaat ovat ennen kaikkia keskustelua lukijan ja tekijöiden välillä, ja siinä Faktat nettiin! onnistuu.
* Huomio sidonnaisuudesta: puolisollani on taloudellisia yhteistyökuvioita kirjan toisen kirjoittajan kanssa.