Pian on pakko päättää

Eduskuntavaalit ovat antaneet toimettomalle elämälleni sisältöä pian kaksi kuukautta: viikkoihin on mahtunut kirjeenvaihtoa, vaalikeskusteluja, puolueohjelmia, tilaisuuksia, erilaisia artikkeleita ja tietysti myös vaalikoneita.

Kaikesta huolimatta en edelleenkään tiedä, ketä äänestäisin.

Keskustan kannanotot ovat usein hyvin lähellä sitä, mitä pienyrittäjä ajattelee ja toivoo. Se, että Juha Sipilä on itse ollut yrittäjä, auttaa häntä ymmärtämään yrittäjien todellisia ongelmia. Hiukan minua kuitenkin epäilyttää: Sipilän lisäksi kysymyksiini vastasi puolueen asiantuntijana sarjayrittäjä Mika Mäkeläinen, joka on sangen viisas, muttei kuulu puolueeseen.

Onko keskustan oma asiantuntijuus talousasioissa liian ohut? Ja kuinka suurta valtaa yrityskysymyksiin fiksusti vastaava puheenjohtaja oikeasti puolueessa käyttää?

 

Sdp:n vastauksissa kaikui vahvimmin vanha, konservatiivinen ajattelutapa. Se ei ole yllättävää, sillä puolueella on hyvin läheinen suhde ammattiyhdistyksiin.

Mietin, voiko Sdp ohittaa työntekijän edut ja ay-liikkeen vaatimukset, jos maan etu niin vaatii.

Sdp:n kannat myös poikkeavat eniten muista vastauksista: olen huolissani siitä, kykeneekö puolue yhteistyöhön muiden kanssa. Emme todellakaan kaipaa enää hallitusta, joka ei kykene yhteistyöhön. Toisaalta olisi ehkä kuitenkin hyvä, jos joku vahtisi, ettei säästövimmassa mennä liiallisuuksiin.

 

Kokoomus on suuryritysten ja varakkaiden puolue yhä edelleen. Ei se ehkä haluaisi olla, mutta jäsenistössä ja puolueen johdossa ei ihan hirveästi ole vähävaraisia.

Niinpä kauniisiin kääreisiin puetut kommentit sisälsivät hyytäviäkin mahdollisuuksia: tarkoittaako esimerkiksi ”työn vastaanottamiseen kannustaminen” valintaa pakkotyön ja heitteillejätön väliltä?

Kokoomuksen puheissa minua kiusaa myös se, että he tuntuvat kuvittelevan ihmisten olevan työttömiä omasta halustaan. Toki asia voi olla niinkin ja minä saatan olla huono kansalainen: puhelinmyyjistä on pulaa, mutta minusta ei ole sellaiseksi. En kykene. En uskalla. En suostu. Ennemmin kuolen nälkään.

 

Perussuomalaisten vastaukset olivat hyvin pienyritysmyönteisiä. Puheet kääntyivät kuitenkin melko helposti puolueen lempiaiheisiin, EU:n vastustamiseen, maahanmuuttoon ja byrokratiaan.

Vastauksissa oli paljon kauniita sanoja, mutta jäin vielä kaipaamaan konkretiaa. En ole aivan varma siitä, onko puolueella riittävää osaamista.

Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, voin kyllä samastua puolueen pienyrittäjyyttä koskeviin linjauksiin, mutta köyhänä en voisi olla kauempana puolueen ajatusmaailmasta.

 

Sitten on vielä joukko pienempiä puolueita, joita en blogissani ole käsitellyt lainkaan. Niissä on useita, joiden arvomaailma on hyvin lähellä omaani.

Pienpuolueiden ongelma äänestämisen kannalta on, että ne kyllä maustavat politiikkaa, mutten tiedä, onko niistä antamaan Suomelle suuntaa. Viime vuosina on käynyt selväksi, että pienpuolueet joko myyvät kaikki aatteensa päästäkseen hallitukseen ja sitten suuremmat heittävät ne surutta yli laidan, jos ne asettuvat poikkiteloin.

Osa pienpuolueista on myös valinnut itselleen niin hölmöjä nimiä, ettei kukaan jaksa perehtyä siihen, mitä sanottavaa niillä on. Se on sääli, sillä nämä nuorten ihmisten puolueet voisivat oikeasti tarjota jotain uutta poliittiseen kulttuuriimme.

 

Tämänvuotinen vaalikamppailu on ollut mielestäni tavallista parempi.

Aiempina vuosina on kamppailtu vallasta. Tänä vuonna on tosissaan pohdittu, mitä Suomelle pitäisi tehdä. Keskustelu on melkein palauttanut uskoni politiikkaan ja demokraattiseen järjestelmään.

Puolueet ovat monista tärkeistä asioista yksimielisiä. Se on hyvä, sillä tarvitsemme tällä kertaa yhteistyökykyisen hallituksen. Huolta aiheuttaa vain se, että ongelmamme ovat niin hankalia, että poliittinen yksimielisyys ei riitä.

Lisäksi tarvittaisiin suurta viisautta, paljon rohkeutta ja annos optimistista innokkuutta – ja hyvää tuuria.

 

Vaalien jälkeen seuraan blogissani vielä hallitusneuvotteluiden kulkua ja uuden hallitusohjelman syntyä.

Ehkä onnistun käymään poliitikkojen kanssa vielä kirjeenvaihtoakin, mikäli poliitikkojen kiinnostus kansalaisia kohtaan ei sammu heti vaalien jälkeen.

 

”Menin jo kerran hallituksen halpaan” –  lue juttuni Suomen Kuvalehdestä 14–15/2015 täältä.

Blogini kaikki kirjoitukset löydät täältä.