Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Kohti tasa-arvoista katsomusopetusta

Jukka Keskitalo
Blogit Rajalla 12.8.2015 15:58

Kouluun menevä lapsi ja nuori voi jättää kenkänsä koulun eteiseen, mutta vakaumustaan ja uskontoaan hän ei voi jättää. Se on osa häntä. Siksi on ilahduttavaa, että uskontojen ja katsomusten opetuksesta keskustellaan juuri nyt vilkkaasti.

Lapsille ja nuorille on heidän tulevaisuutensa kannalta tärkeää, että he saavat hyvän uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen osana kouluopetusta.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat välttämättömiä lähtökohtia myös katsomusopetuksessa. Tasa-arvoisella katsomusopetuksella tarkoitan opetusta, joka turvaa oppilaille heidän vakaumuksensa mukaisen ja sitä tukevan opetuksen. Siitä käsin on luontevaa tutustua myös muihin uskontoihin.

Koulun katsomusopetuksen tarpeelliseen uudistamiseen ja kehittämiseen onkin olemassa hyviä välineitä. Perusopetukseen on juuri hyväksytty uudet uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan syksyllä 2016. Katsomusopetuksen uudistaminen vastaamaan monikulttuurisen toimintaympäristön vaatimuksia on siis täysin mahdollista ilman uuden oppiaineen muodostamista.

Ensimmäistä kertaa eri uskonnon opetusryhmien oppimäärillä on yhteiset tavoitteet, arvioinnin kriteerit ja sisältöalueet. Tämä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen ja yhteisöllisyyden rakentamiseen katsomusopetuksen sisällä.

Kun keskustelemme katsomusaineiden uudistamisesta, on tärkeää nähdä asian kaksi ulottuvuutta, jotka usein menevät keskustelussa sekaisin. Ns. oman uskonnon opetuksen malli on hyvä pohja myös uudessa monikulttuurisessa tilanteessa. Opetuksen perusmalli ei kuitenkaan vielä tarkoita yhtä ainoata lukkoon lyötyä opetusjärjestelyä.

Juuri opetusjärjestelyt kaipaavat pedagogista uudistamista. Uudet opetussuunnitelmat mahdollistavat esimerkiksi eri opetusryhmien yhteisiä teemakokonaisuuksia ja yhteisiä oppitunteja. Erityisesti nämä olisivat mahdollisia ja pedagogisesti perusteltuja yläasteella ja lukiossa.

On tärkeää, että koulussa on turvallisia paikkoja ja tilanteita katsomusten ja kulttuurien kohtaamiselle. Luovien opetusjärjestelyjen lisäksi näitä tilanteita on myös koulun arjessa ja juhlissa.

Kun keskustelemme katsomusaineiden opetuksen uudistamisesta, tarvitsemme vastakkainasettelujen sijaan yhteen hiileen puhaltamista. Suomalainen koulu ja sen katsomusopetus ovat menestystarinoita, joista voimme olla ylpeitä. Nyt toimintaympäristön muutos haastaa ajattelemaan käytäntöjä osin uusiksi samalla kuitenkin rakentaen hyväksi koetun pohjalle.

Lue myös

Uskonnonvapauden kapeaa tulkintaaUskonto on tärkein kouluaine englannin jälkeen, jos halutaan maailmankansalaisia

Aiheesta myös:

Uskonnonvapauden kapeaa tulkintaa

Uskonto on tärkein kouluaine englannin jälkeen, jos halutaan maailmankansalaisia

Seuraa kirjoittajaa facebookissa ja twitterissä.

Lue myös

Uskonnonvapauden kapeaa tulkintaaUskonto on tärkein kouluaine englannin jälkeen, jos halutaan maailmankansalaisia

Jukka Keskitalo

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.

Keskustelu

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Keskitalo kannattaa ”tasa-arvoista katsomusopetusta” ja sanoo seuraavasti:

”Tasa-arvoisella katsomusopetuksella tarkoitan opetusta, joka turvaa oppilaille heidän vakaumuksensa mukaisen ja sitä tukevan opetuksen.”

Tämä herättää kysymyksiä. Miksi uskonnollisesti tunnustuksettoman yhteiskunnan peruskoulujen opetuksen olisi oltava ”vakaumuksen mukaista”? Onko kirkko siirtämässä lasten kristillistä kasvatusta peruskouluille? Onko yhteiskunnan tehtävä (peruskouluissa annettavalla opetuksella) vahvistaa ja tukea oppilaiden ja heidän perheittensä vakaumuksia, olivatpa ne uskonnollisia, poliittisia, ideologisia tms.?

Ymmärrettävästi kirkko on nykyään huolissaan kristillisen maailmankatsomuksen siirtämisestä tuleville sukupolville. Perheet eivät välttämättä enää opeta lapsilleen kotona kristillisen uskon sisältöjä niin kuin ennen. Perheet eivät käy myöskään lastensa kanssa kirkossa kuulemassa Jumalan sanaa niin kuin ennen. Lapset eivät käy pyhäkouluissa ja rippikoulutkin ovat lyhentyneet. Kirkko ilmeisesti haluaa että peruskoulu ottaa kantaakseen vastuun lasten ”kristillistämisestä”. Peruskoulu kun tavoittaa kaikki lapset. Kirkko tavoittaa vain harvat lapset enää.

Olen kuitenkin sitä mieltä että uskonnollisten vakaumusten siirtäminen tuleville sukupolville – ja näiden vakausten vahvistaminen – kuuluu perheille ja uskonnollisille yhteisöille, ei uskonnollisesti neutraalille yhteiskunnalle. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole kasvattaa lapsista kristittyjä, muslimeja, hinduja jne. Tietoa uskonnoista kyllä tarvitaan, ja tätä tietoa lapsille pitää antaa kouluissa, mutta sen ei pidä tähdätä vakaumusten vahvistamiseen. Kaikille yhteinen katsomusopetus täyttää tämän tehtävän hyvin.