Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Uskonto on tärkein kouluaine englannin jälkeen, jos halutaan maailmankansalaisia

Jyri Komulainen
Blogit Rajalla 17.3.2015 08:50

Suomalainen koulu elää murrosaikaa. Kun perusopetusta ja lukio-opetusta uudistetaan nyt samanaikaisesti, rakennetaan todellakin pohjaa tulevaisuuden suomalaiselle osaamiselle.

Uudistuksia seuratessa voi kuitenkin vain ihmetellä, miten kaukana jälkijunassa suomalainen koulutuspolitiikka laahaa verrattuna maailman muuttumiseen. Nimenomaan uskonnonopetus joutui leikkausten kohteeksi niin perusopetuksen kuin lukion uudessa tuntijaossa.

Yllättäviä leikkaukset eivät ehkä ole, jos huomioi uskontoa koskevat vanhentuneet mielikuvat ja polarisoituneen kansalaiskeskustelun uskonnon roolista yhteiskunnassa. Lyhytnäköisiä ja jälkijättöisiä leikkaukset joka tapauksessa ovat.

Uskonnon opetusta vähennetään tilanteessa, jossa uskontojen näkyvyys on huimasti suurempi kuin esimerkiksi 1980-luvulla, jolloin itse opiskelin lukiossa peräti viisi kaikille yhteistä uskonnon kurssia. Tulevat lukiolaiset opiskelevat vain kaksi yhteistä kurssia.

Jälkikäteen arvioituna 1980-luku oli maallistuneisuuden kulminaatio, minkä jälkeen uskonto on tullut uudella tavalla näkyväksi. On pakko kysyä kriittisesti, onko suomalainen koulutuspolitiikka tosiaan kolme vuosikymmentä jäljessä toimintaympäristön arvioinnissaan!

Kansainvälinen trendi syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen kun on kulkenut kohti uskontoja koskevan tiedon korostamista.

Perin ristiriitaiselta vaikuttaa uskonnon tuntimäärän leikkauksia vasten, että uusissa opetussuunnitelmissa halutaan muuten panna painoa globaalikasvatukselle. Omien matkailukokemusteni valossa väitän, että uskonto on englannin jälkeen tärkein kouluaine, jos halutaan valmiuksia toimia globaalissa toimintaympäristössä!

Uskontoihin liittyvät tiedot ja taidot ovat kovaa valuuttaa varsinkin Euroopan ulkopuolella.

Kyse ei ole vain uskonnollisten ilmiöiden, pyhien rakennusten ja kulttuuristen etikettien tunnistamisesta. Uskontoon liittyvät tiedot ja taidot auttavat myös vahvistamaan sosiaalisia suhteita.

Jos halutaan parantaa suomalaista kilpailukykyä, uskontoihin liittyvillä tiedoilla ja taidoilla voisi olla oma panoksensa.

Olin vuosia sitten mukana pienellä liikelounaalla Etelä-Intiassa. Hindulaisuuden tuntemukseni avasi kiinnostavan keskustelun vanhemman intialaisen insinöörin kanssa. Keskustelu uskonnosta toi yhteen toisiaan ennestään tuntematonta pöytäseuruetta. Tuolloin ymmärsin, että uskontoihin liittyvä tuntemus ja kunnioittava kiinnostus voisivat olla valttikortteja bisnesmatkaajan salkussa.

Mikään ei ole niin kaukana todellisuudesta kuin joidenkin suomalaisten bisnesoppaiden neuvo, että uskonnosta tai politiikasta ei saisi puhua. Uskonto on erinomainen keskustelunaihe Aasiassa, joskus jopa politiikka.

Uskonto saattaa avata myös ihmisläheisen väylän keskinäisen luottamuksen edistämiseen. Siitä sain ohimenevän aavistuksen toissa talvena Liberiassa, kun osallistuin Kirkon Ulkomaanavun Monrovian toimistolla paikallisten työntekijöiden aamurukoukseen. Pienessä vahtimestarin kopissa tunnelma oli intensiivinen. In the name of Jesus -huudahdukset värittivät ilman.

Koin, että osallistumiseni aamurukoukseen synnytti luottamusta minun ja paikallisten työntekijöiden välille. Rukoushetki osoittautui inhimillisen kohtaamisen paikaksi trooppisessa Afrikassa, jossa kristinusko on keskeinen yhteiskunnallinen tekijä. Vaikka en olisi itse rukoillut mukana, utelias läsnäolo olisi varmasti riittänyt saamaan saman vaikutuksen aikaan.

Kansalaiskeskustelu uskonnon opetuksesta varmasti jatkuu ja monenlaisia mielipiteitä on ilmassa. Jokaisen keskustelijan on silti hyvä muistaa, että meidän mieltymyksemme tai mielikuvamme eivät aseta rajoja todellisuudelle. Maapallo nyt vain on uskonnollinen planeetta.

Jyri Komulainen

Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Keskustelu

Minkä kotona oppii, sitä maailmalla jakaa

Kuulun niiden ihmisten joukkoon, joita askarruttaa Suomen ja suomalaisten tuleva kohtalo. Mihin me olemme joutuneet ja mihin meidän lapsemme, ja lapsenlapsemme vielä joutuvatkaan, jos el ämä tällaisena jatkuu? Lupaavatko lähiajalla tehdyt lainmuutokset kansakunnallemme valoisaa tulevaisuutta? Kun päättäjämme eivät tiedä millaisia arvoja ihmisten tulee sielussaan varjella.
On tyhmyyttä asettaa elämänarvoista ensimmäiselle sijalle raha ja tavarat, tai narsistinen egoismi, tai epärehellinen jupina mukavan itänaapurin demokratisoitumisesta jollaista ei 20 vuoden aikana ole edes ollut olemassa. Päinvastoin, realismia on nähdä kuinka kirves on pantu puun juurelle ennenäkemättömällä sotilaallisella varustautumisella itärajamme läheisyyteen. Samalla on syrjäytetty moraali ja kestävän normaalin elämän opettaminen lapsille ja nuorillemme.
Kirkon ja/tai kansakunnan kristillisyyttä ja henkistä tilaa ei ole perusteltua arvioida sen jäsenmäärän tai eronneiden ja karanneiden mukaan. Ei myöskään kastettujen tai kastamattomien määrän mukaan. Kansakunnan henkistä tilaa on aikojen kuluessa arvioitu sillä, elääkö kansa jonkin luodun tai vallitsevan ajan hengen mukaan, vai seuraako Kaikkivaltiaan Luojansa asetuksia ja säädöksiä ja uskoo Pelastajaansa Jeesukseen Kristukseen!
Itsenäisyys, vapaus, terveys, sydämellisyys, inhimillisyys ja Kaikkivaltias Luoja ovat jokaiselle tärkeitä. Mutta ilman Kaikkivaltiasta Luojaa, ja Jumalan pelkoa ja kunnioitusta, ei meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta välttää tulevia kriisejä, ei yksityisesti eikä kansakuntana. Ilman nöyrtymistä ja kääntymistä Elävän Jumalan puoleen, ei meillä ole pienintäkään toivoa kohtalomme muuttumisesta.
Sensijaan että veistelemme erilaisia jo ammoin kuolleita visioita koulujemme uskonnonopetuksesta, olisi juuri nyt suurta viisautta lisätä ja syventää, ei uskonnon, vaan kristinuskon ja kristillisen elämän opetusta entisestään. Kun teemme näin, lapsemme ja nuoremme oppivat ja sisäistävät oikeaan aikaan sellaisia elämän perusarvoja, jotka elävät heidän sydämissään sukupolvelta toiselle tämän maallisen elämän loppuun saakka, ja kantavat vielä siitäkin eteenpäin.
Kysynkin. Miksi joukossamme on vielä niitäkin, jotka suosivat luonnonvastaisia himoja ja mielihaluja, jopa niin että luonnonmukaisessa ja Jumalan käskyn mukaisessa parisuhteessa elävän yhteiskunnan tulee luovuttaa pienet lapsensa kasvamaan luonnonvastaiseen kasvuympäristöön, miksi? Nämä eivät lainkaan ymmärrä edes miehen ja naisen eroa! Eivät edes, vaikka todellisuus on hyvin lähellä jokaista, jopa käsin kosketeltavissa.
Mitä tämä sitten on? Nuoria tyttöjä ja poikia tuetaan ja opetetaan aloittamaan seksuaalinen elämä jo alaikäisenä. Samanaikaisesti ei kuitenkaan lapsille selkeästi opeteta eikä edes perustella miksi seksuaalinen elämä kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon, ja voi siten alkaa miehen ja naisen välisessä avioliitossa. Avioliito on Jumalan säätämä miehen ja naisen välinen yhteiskunnan ainoa laillinen, pyhä perustus ja järjestys, jota kukaan ei saa rikkoa.
Miksi meillä alaikäisillä tytöillä on mahdollisuus abortiin. Jopa ilman vanhempien tietämättä ja lupaa. Nainenhan voi tehdä abortin, antaa maalliseen lakiin perustuvan luvan ja oikeuden surmata sisällään kasvavan lapsen puhumatta asiasta edes lapsen isälle! Ilmoitusvelvollisuutta isälle ei edes ole, eikä isällä ole siten edes mahdollisuutta vaikuttaa koko asiaan! Onko tämä rehellistä vastuullista tasa-arvoa?
Miksi monet naiset ja miehet joutuvat jopa koko elämän läpi kärsimään henkilökohtaisten sydämeen ja omaantuntoon sattuvien henkisten ja sielullisten haavojen piinaamina? Miksi kirkon johto askaroi luonnon vastaisten himojen ja mielihalujen parissa samalla kun Armon ja Totuuden nälkäiset kansalaiset nääntyvät syntiensä ja muiden taakkojensa alle? Tehkäämme tänä päivänä parannus, ja kutsutaan yhdessä Jeesus, joka on täynnä armoa ja totuutta valaisemaan jokaisen suomalaisen sydämet.
Monet lapsemme ovat sisältä rikki revityt. Onko siis ihme kun lapset kotona, kylässä ja koulussa tekevät tekoja, joita koko kansakunta ihmettelee ja päivittelee. Sisäistä pahaa oloa ja rikkinäisyyttä lievennetään alkoholilla ja huumeilla. Sitä tekevät lapset ja aikuiset, ja liian usein tie vie vankilaan, jossa opitaan toisilta sitä, mitä ennen ei osattu eikä tiedetty!
Avioeroista on tullut ”normaali elämäntapa”, ns. normaali elämän kiertokulku. Niitä tapahtuu kun syylliset eivät yleensä joudu vastuuseen, ja petetty osapuoli maksaa kaiken, koska se on nykyisen oikeuskäytäntömme mukainen normi! Se normi ei vain ota huomioon totuutta, eikä edes lapsia.
Historiasta kuningas Salomon on tuttu. Neuvottomana tämä tunnusti Jumalan edessä että häneltä puuttuu viisaus ja rukoili viisauden lisäksi myös taitoa lähteä ja tulla kansansa edellä, jonka kuninkaaksi hänet oli asetettu. Ja Jumala kiitti Salomoa siitä että tämä ei pyytänyt rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, vihamiestensä henkeä eikä pitkää ikää vaan kansan johtamiseen tarvittavaa viisautta. Ja niin tapahtui!
Rukoilemme Suomen kansalle uutta mahdollisuutta ja Jumalaa pelkääviä viisaita johtajia. Jumalan pelko on kaiken viisauden alku!
Heikki Ylönen