Uskonto on tärkein kouluaine englannin jälkeen, jos halutaan maailmankansalaisia

Suomalainen koulu elää murrosaikaa. Kun perusopetusta ja lukio-opetusta uudistetaan nyt samanaikaisesti, rakennetaan todellakin pohjaa tulevaisuuden suomalaiselle osaamiselle.

Uudistuksia seuratessa voi kuitenkin vain ihmetellä, miten kaukana jälkijunassa suomalainen koulutuspolitiikka laahaa verrattuna maailman muuttumiseen. Nimenomaan uskonnonopetus joutui leikkausten kohteeksi niin perusopetuksen kuin lukion uudessa tuntijaossa.

Yllättäviä leikkaukset eivät ehkä ole, jos huomioi uskontoa koskevat vanhentuneet mielikuvat ja polarisoituneen kansalaiskeskustelun uskonnon roolista yhteiskunnassa. Lyhytnäköisiä ja jälkijättöisiä leikkaukset joka tapauksessa ovat.

Uskonnon opetusta vähennetään tilanteessa, jossa uskontojen näkyvyys on huimasti suurempi kuin esimerkiksi 1980-luvulla, jolloin itse opiskelin lukiossa peräti viisi kaikille yhteistä uskonnon kurssia. Tulevat lukiolaiset opiskelevat vain kaksi yhteistä kurssia.

Jälkikäteen arvioituna 1980-luku oli maallistuneisuuden kulminaatio, minkä jälkeen uskonto on tullut uudella tavalla näkyväksi. On pakko kysyä kriittisesti, onko suomalainen koulutuspolitiikka tosiaan kolme vuosikymmentä jäljessä toimintaympäristön arvioinnissaan!

Kansainvälinen trendi syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen kun on kulkenut kohti uskontoja koskevan tiedon korostamista.

Perin ristiriitaiselta vaikuttaa uskonnon tuntimäärän leikkauksia vasten, että uusissa opetussuunnitelmissa halutaan muuten panna painoa globaalikasvatukselle. Omien matkailukokemusteni valossa väitän, että uskonto on englannin jälkeen tärkein kouluaine, jos halutaan valmiuksia toimia globaalissa toimintaympäristössä!

Uskontoihin liittyvät tiedot ja taidot ovat kovaa valuuttaa varsinkin Euroopan ulkopuolella.

Kyse ei ole vain uskonnollisten ilmiöiden, pyhien rakennusten ja kulttuuristen etikettien tunnistamisesta. Uskontoon liittyvät tiedot ja taidot auttavat myös vahvistamaan sosiaalisia suhteita.

Jos halutaan parantaa suomalaista kilpailukykyä, uskontoihin liittyvillä tiedoilla ja taidoilla voisi olla oma panoksensa.

Olin vuosia sitten mukana pienellä liikelounaalla Etelä-Intiassa. Hindulaisuuden tuntemukseni avasi kiinnostavan keskustelun vanhemman intialaisen insinöörin kanssa. Keskustelu uskonnosta toi yhteen toisiaan ennestään tuntematonta pöytäseuruetta. Tuolloin ymmärsin, että uskontoihin liittyvä tuntemus ja kunnioittava kiinnostus voisivat olla valttikortteja bisnesmatkaajan salkussa.

Mikään ei ole niin kaukana todellisuudesta kuin joidenkin suomalaisten bisnesoppaiden neuvo, että uskonnosta tai politiikasta ei saisi puhua. Uskonto on erinomainen keskustelunaihe Aasiassa, joskus jopa politiikka.

Uskonto saattaa avata myös ihmisläheisen väylän keskinäisen luottamuksen edistämiseen. Siitä sain ohimenevän aavistuksen toissa talvena Liberiassa, kun osallistuin Kirkon Ulkomaanavun Monrovian toimistolla paikallisten työntekijöiden aamurukoukseen. Pienessä vahtimestarin kopissa tunnelma oli intensiivinen. In the name of Jesus -huudahdukset värittivät ilman.

Koin, että osallistumiseni aamurukoukseen synnytti luottamusta minun ja paikallisten työntekijöiden välille. Rukoushetki osoittautui inhimillisen kohtaamisen paikaksi trooppisessa Afrikassa, jossa kristinusko on keskeinen yhteiskunnallinen tekijä. Vaikka en olisi itse rukoillut mukana, utelias läsnäolo olisi varmasti riittänyt saamaan saman vaikutuksen aikaan.

Kansalaiskeskustelu uskonnon opetuksesta varmasti jatkuu ja monenlaisia mielipiteitä on ilmassa. Jokaisen keskustelijan on silti hyvä muistaa, että meidän mieltymyksemme tai mielikuvamme eivät aseta rajoja todellisuudelle. Maapallo nyt vain on uskonnollinen planeetta.