Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Miksi kirkko puolustaa monikulttuurisuutta ja jopa moskeijahanketta?

Blogit Rajalla 27.7.2015 14:03
Jyri Komulainen
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Kohut Helsingin suurmoskeijasta ja perussuomalaisen Olli Immosen Facebook-päivityksistä sattuivat samalle viikolle. Debatin kohteena oleva monikulttuurisuus on aihe, johon kristinuskosta avautuu ehkä yllättäviäkin näkökulmia.

Ensinnäkin, kirkko on monikulttuurinen projekti.

Kristinuskoon kuuluu ajatus, että evankeliumi voidaan ilmaista kaikilla maailman kielillä. Kirkolla ei siksi ole yhtä pyhää kieltä tai lukkoon lyötyä kulttuurista koodia. Ilmestyskirjan (21:26) mukaan ”kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet” löytävät tiensä Jumalan valtakuntaan, joten kaikki kielet ja kulttuurit ovat tasa-arvoisia.

Kristinuskon DNA:ssa piilevä radikaali monikulttuurisuus näkyy selvemmin, jos kristinuskoa vertaa joihinkin muihin uskontoihin. Islamin mukaan Jumalan ilmoitus Koraanissa välittyy aidosti vain arabian kielellä. Hindulainen Krishna-liike taasen pyrkii siirtämään intialaisen veda-kulttuurin mahdollisimman alkuperäisenä suomalaiseen yhteiskuntaan.

Toiseksi, kirkko on ylikansallinen projekti.

Vaikka kukin voi ilmaista uskoaan oman kulttuurinsa mukaan, kristinusko rakentaa yhteyttä kansojen välille. Monikulttuurisuus ei saa merkitä ghettoutumista erillisiin maailmoihin, sillä se heijastaa yhden yhteisen luomakunnan rikkautta.

Helluntaikertomus (Ap.t. 2:1–13) on avain tämän ymmärtämiseen: kun apostolit Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen julistivat, kuulijat kuulivat sanat omalla kielellään. Baabelin hajaannus kumoutui, kun monikulttuurisuuden keskelle kasvoi yhteys.

Kaikenlainen kulttuuri-imperialismi saati ahdas kansallismielisyys ovat siksi vastoin kristinuskon eetosta. Kansanedustaja Olli Immosen komppaamat kansallismieliset taistelijat edustavat kirkon näkökulmasta antikristillistä ideologiaa. Näin on, vaikka Olli Immonen kuuluu puolueeseen, joka sanoo edustavansa ”kristillissosiaalista” arvomaailmaa.

Entäpä sitten moskeija, jonka rakentamissuunnitelma on saanut joitakin eroamaan kirkosta, kun kirkon väitetään olevan osallinen hankkeessa?

Taustallahan on tarkkaan ottaen se, että hankkeessa mukana oleva Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus on saanut kirkkohallitukselta monien muiden järjestöjen lailla avustuksia. Vaikka Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole moskeijahankkeessa mukana, en voi nähdä kirkolla muuta optiota kuin kannattaa hanketta – ei taloudellisesti mutta teologisesti.

Ehkä muutama sana perusteluksi, vaikka olenkin jo pohtinut teemaa perusteellisemmin aiemmassa blogissani, jonka kirjoitin vierailtuani Krishna-liikkeen temppelissä.

Ja tässä tuleekin kolmas pointti: Kirkko on vieraanvaraisuuden projekti.

Kirkon missio on julistaa Jumalan valtakuntaa, joka murtautuu esiin jo tässä maailmassa, vaikka se lopullisesti tulee ilmi historian päättyessä. Aavistus Jumalan valtakunnasta on jo siellä, missä ihmiset oppivat elämään sovinnossa ja rauhassa keskenään.

Vaikka islamin oppi poikkeaa kirkon opista, kirkkoa ohjaa oman edun tavoittelun sijasta unelma ihmiskunnan harmoniasta Jeesuksessa Kristuksessa. Missä muualla se toteutuisi kuin konkreettisessa vieraanvaraisuudessa, jota osoitetaan muukalaisille?

Naiivi ei pidä olla, ja onkin syytä varmistaa moskeijaprosessin läpinäkyvyys, etteivät esimerkiksi ulkomaiset rahoittajatahot saa ohjausvaltaa suomalaisen moskeijan toimintaan.

Mutta kirkko voi omasta perustastaan käsin puhua vain vahvan uskonnonvapauden puolesta, joka vaatii sijaa ja oikeuksia myös niille, jotka uskovat toisin.

Kirkolla ei sitä paitsi ole monopolia Jumalan valtakuntaan, joka ylittää kirkon rajat. Raamatun visio Jumalan valtakunnasta on paljon laaja-alaisempi kuin usein ymmärretään.

Jopa apostoleilla oli vaikeuksia hyväksyä, että Jumala katsoo suopeasti myös niitä, jotka ovat oikeaoppisen sisäpiirin ulkopuolella. Pietari joutui toteamaan pakanallisen sadanpäällikon kohdattuaan (Ap.t. 10:34–35): ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.”

Ilmankos kristilliset kirkotkin ovat langenneet harhaisiin käsityksiin valitusta kansasta tai kristillisestä kulttuurista. Esimerkiksi keskiajan kirkko teki latinasta pyhän kielen, mikä oli yksi vaikutin Martti Lutherin Raamatun pohjalta aloittamaan reformaatioon.

Sittemmin luterilainen kirkko päätyi sekin ihailemaan pakotettua yhtenäiskulttuuria. Turun piispa Isak Rothovius kiitti muistopuheessaan vuonna 1632 kaatunutta kuningas Kustaa II Aadolfia siitä, että tämän valtakunnassa ei sallittu mitään vieraita uskonharjoituksia. Ja päätti muistosanansa nykynäkökulmasta käsittämättömään rukoukseen uskonnollisen yhtenäisyyden säilymisestä: ”Auta, Herra Jeesus Kristus, ettei tätä vapautta meiltä koskaan riistettäisi.”

On ehkä anakronistista kritikoida puhdasoppisuuden ajan piispaa oman aikamme kriteerein. Olennaista on, että kristinuskon radikaali monikulttuurisuus on löydetty uudelleen ekumeenisessa keskustelussa. Katolinen kirkko on ollut tässä eturintamassa.

Jotta Suomen evankelis-luterilainen kirkko olisi uskollinen perustehtävälleen, sen tulee muistuttaa Raamatun utopiasta, rauhan valtakunnasta, joka ylittää kansakuntien rajat: ”Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.” (Miika 4:3–4)

Tuollaisesta maailmasta kirkko unelmoi. Tervetuloa mukaan matkalle kohti toisenlaista tulevaisuutta.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.