WSOY:n Roman Schatz ja Tapio Liinoja siirtyvät Arktiseen Banaaniin

kustantajat
Teksti
Riitta Kylänpää
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kustantajaansa arvostelleet kirjailijat Roman Schatz ja Tapio Liinoja liittyvät sarjakuvateoksista tunnetun Arktisen Banaanin tekijäkaartiin.

Sekä Schatz että Liinoja kuuluvat siihen kahdentoista kirjailijan joukkoon, jotka arvostelivat poikkeuksellisen ankarasti WSOY:n johtoa viime lokakuussa Sanoma-konsernin hallitukselle jättämässään kirjeessä. Kirjeen allekirjoittaneet olivat huolissaan työilmapiirin huononemisesta yrityksessä.

Schatzin syksyllä ilmestyvä romaani peilaa ihmiskunnan tilaa parturin tuolilta katsottuna. Liinojalta tulee lastenkirja, jonka Virpi Liinoja on kuvittanut. Teosta voivat lukea myös aikuiset.

Myös dekkarikirjailija Tapani Bagge ja lastenkirjailijana parhaiten tunnettu Harri István Mäki ovat mukana Arktisen Banaanin syksyn ohjelmassa. He ovat kirjoittaneet yhdessä reipasvauhtisen rikosromaanin. Sekä Baggen että Mäen kirjoja on julkaistu aiemmin useiden kustantajien toimesta.

Muun muassa Viivi ja Wagner, Fingerpori ja B. Virtanen -sarjakuvia julkaisevan Arktisen Banaanin valikoiman laajentuminen sarjakuvista kaunokirjallisuuden puolelle on kustantaja Harto Pasosen mukaan luontevaa jatkoa yrityksen toiminnalle.

“Olemme seuranneet kustannusalaa jo niin pitkään, että tiedämme, missä uudet mahdollisuudet ovat. Miksi emme siis laajentaisi toimintakenttäämme”, Pasonen toteaa.

Arktisen Banaanin lippulaivat Viivi ja Wagner sekä Fingerpori ovat olleet valtavia myyntimenestyksiä. Albumien myynti on ohittanut usein moninkertaisesti tunnettujenkin suomalaisten prosaistien, myös Finlandia-voittajien myynnin.

Kustantamon kirjamyynti on kasvanut voimakkaasti myös taantuman aikana. Harto Pasonen luottaakin, että heidän ammattitaidollaan myös proosakirjoista tulee hittejä. Hän väittää, että markkinointi laahaa kirja-alalla pahasti verrattuna muuhun bisnekseen.

“Alalla vallitsee runsauden pula. Nimikkeitä on liikaa. Monissa kustantamoissa julkaiseminen nähdään liiaksi kausiluontoisena toimintana, ja joulumyyntiin tähtäävien kustannusluettelojen loppupää on pelkkää täytettä.”

Se on johtanut hänen mukaansa siihen, että osaa teoksista markkinoidaan, mutta osaa kirjoista ei edes tehdä myyntitarkoituksella, ja ne jäävät ilman huomiota.

“Se ei ole kauaskantoista toimintaa, mutta tyypillistä varsinkin isoille kustantamoille”, Pasonen toteaa.

Noin 35 kirjaa vuodessa julkaissut Arktinen Banaani aikoo pitää tittelimäärän kurissa vastaisuudessakin. Uusien kirjailijoiden myötä julkaistavien nimikkeiden määrä nousee noin 50:een vuodessa. Pasonen kuitenkin takaa, että teokset tulevat näkymään julkisuudessa eikä kirjailijoiden tarvitse valittaa, että kustantaja on unohtanut heidät.

“Monet asiat tullaan tekemään toisin kuin ennen”, Pasonen lupaa.

Pasonen toivoo, että kustantajat alkaisivat miettiä myös yhdessä, miten kirja voisi säilyttää paremmin mielenkiintonsa kaikkien muiden medioiden rinnalla.

“Siihen, miten ihmiset saadaan innostumaan uudestaan kirjoista, ei ole käytetty voimavaroja tarpeeksi. Monet kustantamot osallistuvat myös alan tapahtumiin kuten kirjamessuille varsin kaavamaisella tavalla. Väistyvien bestsellerkirjailijoiden rinnalle on vakiinnutettava nopeasti uusia nimiä.”

Harto Pasonen on uudistamassa myös KirjaIN-lehteä, jota hän kustantaa Cube Libri -yhtiönsä kautta.

“Lehden sisältö kattaa kirjallisuuden kentän jatkossa entistäkin laajemmin.”

Lisää aiheesta

Mistä johtuu kaaos WSOY:ssä? (SK 31.10.2009)