Liian kallis kori
Rahapolitiikan ideoissa on jotain pahasti vialla, kirjoitti tutkija. Pääministeri siteerasi. Mikä niissä on pielessä?
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Keväisin Antti Ripatti opettaa taloustieteen maisteriopiskelijoille rahapolitiikan kurssia, Money and monetary policy. Ripatti on empiirisen makrotaloustieteen professori Helsingin yliopistossa. Pyöreät silmälasit ja poninhäntä.
Kurssilla hän puhuu aikajohdonmukaisuusongelmasta, rahapolitiikan keskeisestä käsitteestä. Pukee sen matematiikan muotoon.
Kertoo opiskelijoille 1970-luvusta, jolloin Israelissa sodittiin. Kuinka sotaa seurasi öljykriisi, öljykriisiä inflaatio, ja mitä sitten tapahtui.
Viime keväänä opettaminen oli erityisen kiehtovaa. Kun kurssi tammikuussa alkoi, euromaiden inflaatio oli yli viisi prosenttia. Niin nopeaa se ei ollut ollut yli kahteenkymmeneen vuoteen, koko euroaikana.
Huhtikuussa, kun Ripatti tentti opiskelijoilta konservatiivisen keskuspankkiirin käsitettä, inflaatio oli jo seitsemän prosenttia.
Vuosia rahapolitiikka oli ollut sivussa, nyt valokeilassa. Lokakuussa pääministerikin lausui siitä. ”Vallitsevissa rahapolitiikan ideoissa on jotain pahasti vialla”, Sanna Marinin tviitissä luki.
Hinnat eivät saisi muuttua nopeasti. Se on vallitsevista rahapolitiikan ideoista tärkeimpiä.
Hintoja seurataan tarkkaan. Joka kuukausi kolmekymmentä ihmistä kiertelee eri puolella Suomea katsomassa, kuinka paljon maksaa kasvohoito, miesten hiustenleikkuu, nuohous, niska-hartiahieronta, uimahallikäynti… He keräävät yhteensä noin 17 000 hintaa. Kirjaavat tabletille ja toimittavat Tilastokeskukseen.
Muutama vuosi sitten hintoja kerättiin enemmän. Käytiin marketeissa tarkistamassa, mitä maksaa esimerkiksi pitkäjyväinen riisi. Enää ei tarvitse, Tilastokeskus saa tiedot kauppaketjuilta automaattisesti.
Se laskee keskimääräisen hinnan 497 hyödykkeelle, niin sanotulle kulutuskorille.
Tuskin kukaan kuluttaa yhden kuukauden aikana kaikkea, mitä korissa on. Harva maksaa samaan aikaan vanhainkotimaksua ja päivähoitoa.
Kori on kotitalouksien keskiarvo.
Tilastokeskus vertaa: kuinka paljon korin hinta on muuttunut. Mitä enemmän esimerkiksi kahvia kulutetaan, sitä enemmän sen hinta painaa laskelmassa.
Syyskuussa keskiverto suomalaiselämä oli kahdeksan prosenttia kalliimpaa kuin syyskuussa vuotta aiemmin.
Kahdeksan prosenttia on paljon verrattuna siihen, mitä sen vallitsevien rahapoliittisten ideoiden mukaan pitäisi olla. Noin kaksi prosenttia.
Useimpiin euromaihin verrattuna kahdeksan on kuitenkin vähän. Vain Ranskassa ja Maltalla inflaatio oli syyskuussa hitaampaa kuin Suomessa.
Nopeinta Virossa, 24 prosenttia.
Euromaiden keskiarvo on kymmenen.
Kymmenen on ihan liikaa, far too high, sanoi Euroopan keskuspankin johtaja Christine Lagarde lokakuussa. Inflaation nujertaminen on hänen johtamansa pankin ”mantra, missio ja mandaatti”.
”Meidän on tehtävä mitä meidän on tehtävä.”
Euroopan keskuspankki päättää ohjauskoroista kuuden viikon välein. Lokakuussa se nosti niitä kolmatta kertaa peräkkäin.
Inflaatio houkuttelee: osta heti. Jos kympillä saa tänään kilon karkkia, miksei ostaisi varastoon.
Kannattaa, jos vuoden päästä kympillä saa enää 900 grammaa.
Äkkiä makeishyllylle.
Entä jos ryntäyksestä innostuva kauppias nostaa hintoja entisestään? Käykö niin, että vuoden päästä kympillä saa enää 800 grammaa tai vielä vähemmän?
Jos lainaisi rahaa ja ostaisi saman tien sata kiloa.
Houkutuksen vastavoima on korko. Se siirtää kulutusta.
Jos säästää kympin ja saa sille hyvän koron, ehkä voi odottaa.
Euroopan keskuspankilla on kolme ohjauskorkoa. Perusrahoitusoperaation korko, maksuvalmiusluoton korko ja talletuskorko. Talletuskorko on tällä hetkellä tärkein.
Seitsemältä illalla maksujärjestelmä menee kiinni ja pankit laskevat rahansa. Paljonko niillä on muun muassa asiakkaiden tallettamia euroja.
Vartin yli seitsemään mennessä ne siirtävät rahat keskuspankin talletustilille.
Kahdeksalta samana iltana keskuspankki palauttaa ne koron kera.
Talletuskorko oli marraskuussa 1,5 prosenttia, korkein sitten vuoden 2008.
Jos jättäisi tuhat euroa vuodeksi keskuspankin talletustilille, vuoden jälkeen korkoa olisi kasassa 15 euroa.
Pankit eivät voi jättää rahoja talletustilille vuodeksi. Kun keskuspankki iltakahdeksalta palauttaa rahat, se maksaa korkoa 1,5 prosenttia jaettuna 360:lla. Siis 0,004 prosenttia.
Miksei jakaja ole 365, vuoden päivät?
Se on perua saksalaisilta. Saksalaisen korkolaskun periaate on, että kuukaudessa on 30 päivää, vuodessa 360.
Vain nordeat, dansket ja muut pankit voivat asioida suoraan keskuspankin kanssa.
Muut tallettajat ovat tavanomaisten pankkien varassa. Niihin tekevät yhden illan talletuksia lähinnä suuret yritykset ja sijoittajat. Ne saavat talletuksilleen tällä hetkellä keskimäärin 1,4 prosentin korkoa.
Lähellä keskuspankin korkoa, mutta vähän vähemmän. Väliin jäävä osuus on pankille voittoa.
Se, joka aikoo tallettaa rahansa vaikka vuodeksi, arvioi: Miten paljon korkoa saisi, jos veivaisi rahoja edestakaisin joka ilta vuoden ajan? Millainen talletuskorko on keskimäärin seuraavan vuoden?
Lokakuun lopussa markkinoiden arvaus oli 2,2 prosenttia.
Vähintään sen verran tallettaja haluaa korkoa vuoden talletuksesta. Ja päälle hieman riskilisää. Palkkiota siitä, että luovuttaa rahansa pankille vuodeksi, muun muassa eteenpäin lainattavaksi.
Lokakuun lopussa riskilisä oli noin 0,4 prosenttia.
2,2 prosenttia plus 0,4 prosenttia on 2,6 prosenttia.
Se oli 12 kuukauden euribor-korko lokakuun lopussa.
Euribor on markkinoiden arvaus tulevasta yhden illan talletuskorosta plus riskilisä.
Siihen useimpien suomalaisten lainat on sidottu. Lisäksi pankki laskuttaa asiakkaalta marginaalin, vähän voittoa.
Mitä korkeampi keskuspankin talletuskorko, sitä korkeampi pankkien maksama talletuskorko.
Mitä korkeampi pankkien talletuskorko, sitä korkeampi euribor.
Mitä korkeampi euribor, sitä vähemmän rahaa lainataan.
Mitä vähemmän lainataan, sitä vähemmän sitä käytetään.
Talouskasvu hidastuu. Siitä poliitikot eivät pidä.
Jos ihmiset uskovat kallistumisen jatkuvan, he alkavat käyttäytyä sen mukaisesti. Äkkiä karkkikauppaan! Korkoja nostetaan.
Sanna Marin ei ole ainoa, joka vaikuttaa suhtautuvan nyreästi ”vallitseviin rahapolitiikan ideoihin”.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Italian pääministeri Giorgia Meloni ja Portugalin rahaministeri Fernando Medina ovat harmitelleet keskuspankin koronnostoja.
Tyypillistä poliitikoille, sanoo professori Antti Ripatti.
Hänen rahapolitiikkakurssinsa alkaa taas tammikuussa.
”Kun opetan, voin sanoa, että tämä keskustelu käytiin jo”, Ripatti sanoo.
”Jonnet ei vaan muista.”
Ripatti istuu keravalaisen omakotitalonsa keittiössä ja puhuu.
”Menen helposti luennointimoodiin.”
”Eli jos muistat öljykriisin seiskytkolme lopussa.”
Vuonna 1973 juutalaisten pyhänä jom kippur -päivänä Egypti hyökkäsi Israeliin. Se halusi vallata Siinain erämaan. Muut arabimaat tukivat. Ne vähensivät öljyntuotantoa, ja öljyn hinta nelinkertaistui. Näin haluttiin painostaa Israelin tukijoita, erityisesti Yhdysvaltoja.
Suomessa moottoriteitä ei valaistu, nopeusrajoitukset laskivat, näyteikkunat pimenivät.
Öljyn kallistuminen nosti muitakin hintoja.
Tuloksena oli sitkeä taantuma.
”Nyt sitten rahapolitiikka astuu kehiin.”
”Rahapolitiikalle tuli hankala tilanne. Kun keskuspankki yrittää saada hintoja alas nostamalla korkoja, se pahentaa reaalitalouden tilannetta.”
Tuotanto pienenee entisestään, työllisyys heikkenee. Taantuma pahenee.
”Ja tämä on tavallaan sama tilanne, jossa tälläkin hetkellä eletään.”
Entä jos annettaisiin olla. Hyväksyttäisiin, että kaupassa kirpaisee. Ostettaisiin kaalia, päärynää ja miesten urheilujalkineita – harvoja tuotteita, jotka olivat hieman halventuneet syyskuun kulutuskorissa. Eipähän tarvitsisi kärvistellä taantumassa.
Näin 1970-luvulla tehtiin.
”Ajateltiin, että selvitään pienemmin reaalitalouden haaverein, kun annetaan inflaation kiihtyä eikä nosteta korkoja”, Ripatti sanoo.
Ja se kiihtyi.
Ripatti kehottaa ajattelemaan ajankohtaista hyödykettä, maalämpöjärjestelmää. Jos nyt tilaisi, saisi ehkä keväällä. Kauppiaan varasto on tyhjä. Kauppias ei tiedä, mihin hintaan aikanaan saa laitteen maahantuojalta. Silti pitäisi laskuttaa asiakkaalta sen verran, että väliin jää voittoa.
”On tämä vanha sanonta, että inflaatio tekee kaikista nimellisistä sopimuksista uhkapeliä.”
Nimellinen sopimus on vastakohta reaaliselle, jossa yksi lupaa toimittaa maalämpöjärjestelmän, toinen maksaa vaikka omenoilla.
”No 1970-luvulla ne silloiset maalämpökauppiaat, ne sitten latasi riskilisät hintoihin. Että mitä jos inflaatio onkin kohta jo 15 prosenttia.”
Ja se oli, 15 prosentissa vuosikymmenen puolivälissä.
Tuli vielä Iranin vallankumous, mikä jälleen nosti öljyn hintaa.
Taloustieteilijät tutkivat 1970-lukua innokkaasti. Siinä kunnostautuivat etenkin Finn Kydland ja Edward Prescott. Norjalais-amerikkalainen kaksikko, joka määritteli aikajohdonmukaisuusongelman. Vuonna 2004 he saivat ansioistaan Nobeliin rinnastettavan Ruotsin keskuspankin palkinnon.
Aikajohdonmukaisuusongelma tekee poliitikoista epäuskottavia inflaation hillitsijöitä.
Poliitikoilla on kiusaus pitää ohjauskorot alhaalla. Jos he antavat inflaation kiihtyä, sen hillitsemisestä tulee yhä vaikeampaa.
Ripatti tekee jouluisen vertauksen.
”Ajatellaan vanhempia ja lapsia joulun alla. Vanhemmat uhkaavat lapsia sillä, että joulupukki ei tuo lahjoja, jos ette käyttäydy hyvin.”
Jouluaattona vanhemmat eivät kuitenkaan halua pilata tunnelmaa. Lahjat jaetaan, vaikka tuhmia olisi oltu.
”Lapset oppivat, että saavat lahjat joka tapauksessa. Näin ollen vanhempien uhkaus ei ole uskottava.”
Uskottava ei ole myöskään poliitikon väite, että joskus tulevaisuudessa on parempi hetki nostaa korkoja. Se ei ole johdonmukaista.
”Huomenna ollaan täsmälleen samassa kiusauksessa kuin tänään.”
Kaiken lisäksi huomenna inflaatio voi olla entistä nopeampaa. Jos ihmiset uskovat kallistumisen jatkuvan, he alkavat käyttäytyä sen mukaisesti.
Äkkiä karkkikauppaan!
Tätä kutsutaan inflaatioharhaksi.
Tarvitaan entistä suurempia koronnostoja. Suurempia kuin olisi tarvittu, jos inflaation ei olisi antanut kiihtyä.
Aikajohdonmukaisuusongelman määrittelyä seurasi laaja akateeminen kirjallisuus.
Kenneth Rogoffin ratkaisuehdotus ongelmaan on kuuluisa. Hän ideoi konservatiivisen keskuspankkiirin.
”Se on aika mielenkiintoinen. Niitä harvoja tapauksia, joissa kymmenen vuoden tutkimusagenda konkretisoitui lainsäädäntöön”, Ripatti sanoo.
Kun euro luotiin, Euroopan keskuspankin tärkeimmäksi tehtäväksi annettiin hintojen vakaudesta huolehtiminen. Keskuspankki olisi konservatiivinen inflaatiohaukka, jolle poliitikot ulkoistavat hintojen vahtaamisen. Markkinat voisivat uskoa keskuspankkiin; siellä ei lepsuiltaisi.
Pääjohtajan toimikaudesta tehtiin pitkä, kuusi vuotta. Hänet saisi erottaa vain erittäin painavasta syystä.
Haluttiin välttää se, minkä Recep Tayyip Erdoğan teki.
”Hän heitti Turkin keskuspankin pääjohtajan pois ja palkkasi jeesmiehen tilalle, koska halusi että korot ovat alhaisempia.”
Syyskuussa Turkin inflaatio oli 80 prosenttia.
Mikä rahapolitiikan vallitsevissa ideoissa on Sanna Marinin mielestä mahdollisesti pielessä? Hän ei halunnut kommentoida tähän juttuun.
Muissa haastatteluissa hän on toivonut ”koordinaatiota” keskuspankin ja päättäjien välille. Mitä koordinaatio käytännössä olisi, hän ei ole täsmentänyt.
Jo nykyisellään keskuspankin pääjohtaja Lagarde osallistuu euromaiden valtiovarainministereiden kokouksiin.
Marin on sanonut olevansa huolissaan ristiriidasta, joka hallitusten ja keskuspankin välillä on: Hallitukset jakavat tukia kallistumisesta kärsiville kansalaisille ja samalla kiihdyttävät inflaatiota. Toisaalla keskuspankki yrittää hillitä sitä.
Kuin vene, jossa on kaksi kipparia. Toinen soutaa, toinen huopaa.
Hallitukset voivat tosin päättää tuistaan itsenäisesti. Siihen ei keskuspankkia tarvita koordinoimaan.
Vai onko idea, että keskuspankki ”koordinoisi” korkoja hallitusten toivomusten mukaisesti? Se olisi uutta, kolhu konservatiivisen keskuspankkiirin ideaan.
”I hear, but I don’t listen”, sanoi Euroopan keskuspankin ensimmäinen pääjohtaja vuonna 2001, kun häneltä toivottiin matalampia korkoja.
Marinin tviittaus oli lainaus tutkija Antti Ronkaisen blogista Suomen Kuvalehdessä.
Ronkainen on valtio-oppinut, joka tekee väitöskirjaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Aiheena on keskuspankin poikkeukselliset toimet ja rahapolitiikka finanssikriisin ja pandemian välisenä aikana.
”Vallitsevissa rahapolitiikan ideoissa on jotain pahasti vialla, kun keskuspankit suojelevat uskottavuuttaan ajamalla taloudet taantumaan”, Ronkainen kirjoitti.
Hän kehottaa tarkastelemaan nykyisen inflaation syitä. Energiaa on liian vähän. Kallis energia nostaa muidenkin tuotteiden hintoja.
”Keskuspankki ei voi tehdä tarjontashokeille ja energian hinnannousulle paljoakaan”, Ronkainen sanoo.
Hänestä vertailuja 1970-lukuun ei pitäisi tehdä.
”Instituutiot olivat ihan erilaisia, geopoliittinen tilanne erilainen.”
Nopea inflaatio ei ole lietsonut korkeisiin palkankorotuksiin, jotka voisivat entisestään kiihdyttää kallistumista. Talous on ajautumassa taantumaan.
Poliitikkojen pitää huolehtia, että fossiilienergian kulutus vähenee. Täytyy rakentaa uusiutuvaa tilalle.
”Ei keskuspankki sille voi mitään tehdä. Tai voi, jos ajaa talouden tarpeeksi syvään taantumaan. Kyllä se inflaatio siitä rauhoittuu. Ei silloin tarvita energiaa, mutta minusta se on vulgaaria politiikkaa.”
”En sano, ettei keskuspankin pitäisi tehdä mitään.”
Ohjauskorkoja voi nostaa.
”Mutta ei näin aggressiivisesti.”
”Ei niin, että joka kokouksessa lyödään sisään 0,75 prosentin korotus.”
Ei ole helppoa asettaa ohjauskorkoa oikein. ”Ehkä me puolen vuoden päästä nähdään, että koronnostot meni överiksi.”
Kun ohjauskorosta päätetään Frankfurtissa, pääjohtaja Lagarde ja viisi muuta Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsentä saavat aina äänestää.
19 euromaan keskuspankkijohtajat vuorottelevat. Vuorollaan neljä jättää äänestämättä.
Ääniä ei julkisteta, mutta julkisten kommenttien perusteella on tehty listauksia: Ketkä ovat haukkoja, jotka haluavat taltuttaa inflaation päättäväisesti. Ketkä kyyhkyjä, jotka painottavat koron nostamisen haittoja.
Kyyhkymäisimpänä pidetään Kreikan keskuspankin pääjohtajaa, haukkamaisimpana hollantilaista.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sijoitetaan usein välimaastoon. Ei oikein kyyhky eikä haukka.
Rehn on vapaa äänestämään kuten haluaa.
Ennen Euroopan keskuspankin neuvoston kokouksia Suomen Pankin rahapolitiikkaryhmä esittää Rehnille oman suosituksensa.
Yhdeksän ihmisen ryhmä tarkastelee euroalueen talousnäkymiä. He hyödyntävät kuluttajakoria ja muita tilastoja.
Ryhmän keskustelut ovat välillä kiivaita, harvoin yksituumaisia.
Ei ole helppoa asettaa ohjauskorkoa oikein, sanoo Niku Määttänen. Hän on makrotaloustieteen professori Helsingin yliopistossa, Ripatin työtoveri.
Hän on seurannut syksyllä käytyä keskustelua rahapolitiikasta, totta kai.
”Ehkä me puolen vuoden päästä nähdään, että koronnostot meni överiksi.”
”Mutta mitä sitten? Toivottavasti ne ensi kerralla keskuspankissa saa sen oikein. En näe, mitä isompaa politiikkavaatimusta tästä seuraisi.”
Määttäsen mielestä toive maltillisista koronnostoista on ymmärrettävä.
”Ei siinä ole mitään, mikä kyseenalaistaisi rahapolitiikan vallitsevia ideoita.”
”Se on fifty fifty, rahapolitiikka on yleensä jälkikäteen arvioiden joko hieman liian kireää tai aavistuksen liian löysää.”
Jako tarjonnasta ja kysynnästä johtuvaan inflaatioon on osin keinotekoinen, Määttänen sanoo. Kysyntä ja tarjonta ovat aina suhteessa toisiinsa. Toista on liikaa vain, jos toista on liian vähän.
Mutta silti voidaan ajatella, että tarjontashokit ovat erityisiä. Niiden voi arvella olevan väliaikaisia. Esimerkiksi öljyn hinta voi pysyä korkealla pitkään, mutta jossain on katto. Kun öljy ei enää kallistu, se ei enää kiihdytä inflaatiota.
”Keskuspankkia on kritisoitu siitä, että ne ei ymmärrä tarjontashokkeja. Minusta se ei ole totta.”
”Siellä on selvästi yritetty katsoa tarjontashokin ohi.”
Ohjauskorko nousi vasta kesäkuussa, yli puoli vuotta sen jälkeen, kun inflaatio oli noussut yli viiteen prosenttiin.
Syksyllä keskuspankki sanoi, että inflaatiosta enää noin puolet selittyy energian hintojen nousulla.
Euromaissa työllisyys on hyvä, ennätyskorkealla. On vaikea tuottaa enempää, saada kysyntä ja tarjonta tasapainoon.
”On ilmeinen riski, että keskuspankki kiristää rahapolitiikkaa liikaa. Mutta se on vähän harhaanjohtavaa keskustelua, ellei samalla ole ainakin pikkasen huolissaan siitä, tuleeko inflaatiosta pysyvämpi ilmiö, jonka kuriin saattaminen myöhemmin aiheuttaa isompia kustannuksia.”
Toisaalta Turkissakin pärjäillään, vaikka inflaatio on jo 80 prosenttia.
”Ei Turkin tilanne mikään täydellinen katastrofi ole”, Määttänen sanoo.
”Toinen tapa tulkita tilannetta on, että ei siellä myöskään ole huikean matala työttömyys.”
”Luultavasti Turkissa menisi paremmin, jos inflaatio olisi vakaampi. Hyvin korkea ja vaihteleva inflaatio aiheuttaa kustannuksia kotitalouksille ja yrityksille.”
Lopulta kallistuminen on saatava hidastumaan. Sadan prosentin inflaatio on kuluttajalle jo hyvin epäkäytännöllinen.
Kun hinnat muuttuvat niin nopeasti, että raha on käyttökelvotonta, puhutaan hyperinflaatiosta.
Inflaation pani 1970-luvulla kuriin Paul Volcker. Hänet nimitettiin Yhdysvaltain keskuspankin johtajaksi vuonna 1979. Vuosikymmenen lopulla inflaatio oli edelleen nopeaa.
Korkoja ei ollut juuri nostettu, mutta työttömyys oli kasvussa. Huomattiin, etteivät matalat korot suojele taloutta loputtomasti.
Volckerin johdolla ohjauskorkoa nostettiin yli 20 prosenttiin. Seurasi kolmen vuoden lama, suht paha.
Sen jälkeen meni taas pitkään aika hyvin.
Juttua varten on haastateltu myös toimistopäällikkö Niko Herralaa ja rahapolitiikka- ja tutkimusosaston päällikköä Juha Kilposta Suomen Pankista. Lisäksi on haastateltu yliaktuaari Kristiina Niemistä Tilastokeskuksesta.