Talouskriisin perussyy: Globalisaatio meni vinoon

Bengt Holmström
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

“On harhaanjohtavaa vaatia pankinjohtajia ammuttavaksi finanssikriisin takia”, sanoo ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman. Hänen mielestään maailman talouskriisin perussyy oli globalisaation toispuolisuus, kansainvälisen talouden epätasapaino.

Finanssikriisistä ja taantumasta tehdään jatkuvasti kirjoja. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn tänään Helsingissä julkistama uutuus Nordics in global crisis. Vulnerability and resilience (vapaasti käännettynä “Pohjoismaat globaalissa kriisissä – haavoittuvuus ja kyky toipua”) ei joudu häpeään edeltäjiensä rinnalla – päinvastoin.

Kirjan on tehnyt viisihenkinen tutkijaryhmä, johon kuuluvat suomalaiset Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä, ruotsalainen Hans Tson Söderström ja islantilainen Thorvaldur Gylfason. Korkman on ETLAn toimitusjohtaja, Vihriälä valtioneuvoston kanslian talouspolitiikasta vastaava alivaltiosihteeri, pian komissaari Olli Rehnin kabinetin jäsen ja muut ovat professoreita.

Pikaisen tutustumisen perusteella kirja näyttää olevan tutkimuksen eturintamassa. Esimerkiksi luku, joka käsittelee vuosien 2007-2008 paniikkia, on erinomainen yhteenveto teemastaan. Selitys on ilmeinen: Bengt Holmströmilla on aihepiiriin näköalapaikka Yhdysvaltain keskuspankin Fedin tutkimusryhmien jäsenenä.

Toispuolinen globalisaatio

Korkmanin mielestä on oikeastaan “ihmeellinen tarina”, kuinka maailmantalous ajautui nopeasti totaaliseen kriisiin. “Puoli vuotta myöhemmin tapahtui toinen käsittämätön asia: kaikki vakautui aika nopeasti – talouspolitiikan ansiosta.”

Tosin lopullista tietoa maailmantalouden vakautumisesta ei vielä ole. “Puolen vuoden kuluttua tilanne voi olla taas toinen”, Korkman muistuttaa.

Hän korostaa myös sitä, että talouspolitiikassa on edessä ongelmia: elvytystä ei voida jatkaa loputtomiin, koska jossakin vaiheessa on pakko vakauttaa julkinen talous. Kreikassa ja Irlannissa elvytys on jo ohi, koska niiden velkapapereiden korot ovat nousseet liian korkealle.

Kirja pitää kriisin perussyynä makrotaloudellista epätasapainoa, eli sitä, että nousevat kehitysmaat, etunenässä Kiina, vyöryivät maailmanmarkkinoille tavaroineen ja säästöylijäämineen.

Ennen teollistuminen tapahtui toisin: teollistuvan maan tuonti oli suurempaa kuin vienti, joten nouseva talous toi myös pääomia. Nyt taas kiinalaiset sijoittivat ylijäämänsä Yhdysvaltain velkapapereihin ja muihin sijoituskohteisiin ja pitivät yllä amerikkalaisten kulutusta ja asuntoinvestointeja.

Epätasapaino ei kuitenkaan voinut enää jatkua: amerikkalainen kuluttaja ei voinut velkaantua loputtomiin.

“On siis harhaanjohtavaa vaatia pankinjohtajia ammuttavaksi kriisin takia. Se ei ole koko tarina”, Korkman sanoo. Toisaalta Yhdysvaltain finanssijärjestelmässä käytettiin laajamittaisesti velkavipua ja aliarvioitiin riskejä.

“Siitä voi syyttää pankkiirejakin.”

Suomi vs. Ruotsi

Kirjan Islanti-luku on rajua tekstiä. Siitä käy selvästi ilmi, että maan katastrofi ei johtunut vain talouspoliittisita erehdyksistä. Mukana oli myös poliittisten instituutioiden epäonnistuminen, hyvä veli -korruptio ja suoranaiset laittomuudet.

Tutkijat vertailevat myös Suomen ja Ruotsin tilannetta. Maat valitsivat 1990-luvun kriisiensä jälkeen erilaiset valuuttajärjestelmät, Suomi euron ja Ruotsi kelluvan kruunun.

“Toistaiseksi ei voi sanoa, kumpi teki paremman valinnan. Talouksien väliset erot eivät ole merkittäviä”, Korkman tulkitsee.

Termillä “pohjoismainen malli” tarkoitetaan yleensä Suomen ja Skandinavian maiden sosiaaliturvan, eläkejärjestelmän, koulutuksen ja työmarkkinoiden yhteisiä piirteitä. Osa samaa yhteiskuntamallia on myös se, että pohjoismaat ovat pieniä avoimia kansantalouksia, jotka elävät ulkomaankaupasta ja asennoituvat myönteisesti globalisaatioon.

Nyt nähdään, että niiden bkt ja teollisuustuotanto ovat kärsineet vallitsevasta globaalista kriisistä enemmän kuin esimerkiksi EU-maiden taloudet keskimäärin. “Siksi on perusteltua kysyä juuri nyt: onko pohjoismainen malli kestävällä pohjalla?”

Kirjan vastaus on varsin positiivinen: kansainvälinen kriisi lyö pohjoismaat kyllä kanveesiin, mutta ne nousevat siitä nopeasti. Mittavat investoinnit inhimilliseen pääomaan todennäköisesti auttavat niitä toipumaan.

“Kollektiivisen riskienjaon ansiosta pohjoismaiden kansalaiset eivät joudu kriisissäkään ahdinkoon.” Korkman kertoo, että hänen Yhdysvalloissa asuva pikkuserkkunsa menetti suuren osan eläkerahoistaan pörssiromahduksen takia.

Mitä on tehtävä?

Korkmanin mielestä keskuspankit eivät voi enää jatkossa kieltäytyä kantamasta vastuuta rahoitusmarkkinoiden vakaudesta. “Emme väitä, että rahapolitiikka voisi estää kuplien syntymistä, mutta ainakin se voi nojata tuulta vastaan.”

Kirja suosittelee, että johtavat taloudet tehostavat finanssijärjestelmien sääntelyä ja että tavoitteena on globaali ratkaisu. Esimerkiksi pankkien oman pääoman vaatimuksia on lisättävä ja palkitsemisjärjestelmien pitää olla riittävän pitkäaikaisia.

Korkman pitää mahdollisena, että sääntelyn tiukentaminen vähentää finanssimarkkinoiden innovatiivisuutta, mutta hänen mielestään uhraus on järkevä, jos se lisää rahoitusjärjestelmän vakautta.

Hän ottaa vertauksen ilmailun alueelta. “Concorde oli kaikkien aikojen innovatiivisin lentokone, mutta emme lennä sillä enää, koska se ei ollut riittävän vakaa”.