Sinisten kapina hyytyi reilussa tunnissa – Orpo kiisti epäilyt salaliitosta

Turusen loikka kokoomukseen rapauttaa hallituksen sisäistä luottamusta.

hallitus
Teksti
Heikki Vento Tuomo Lappalainen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Sinisten eduskuntaryhmä lopetti puolueen hallituskapinan hieman yli tunti sen jälkeen, kun kokoomus oli kertonut sinisten kansanedustajan Kaj Turusen loikkauksesta.

Erityisesti puheenjohtaja Sampo Terho arvosteli kärkevästi kokoomusta ja vaati pääministeri Juha Sipilää (kesk) kutsumaan hallituspuolueiden puheenjohtajat neuvotteluun.

Turusen loikka pillastutti siniset tiistaina aamupäivällä. Sosiaalisessa mediassa puolueen edustajat vihjailivat avoimesti, että siniset saattaa lähteä hallituksesta.

Kokoomuksen tiedotustilaisuuden jälkeen siniset lievensivät kannanottojaan ja ryhtyivät arvostelemaan kokoomusta.

Terhon mielestä Turusen loikkaus on kokoomuksen junailema provokaatio, jonka tarkoituksena on ajaa hallitus kriisiin.  Terhon mukaan kokoomus suunnittelisi hallituksen kaatamista, koska sote on vaikeuksissa.

Sinisten eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen Terho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo rauhoittelivat tilannetta. Molemmat korostivat, että siniset kestävät paineita ja ovat valmiita vastuuseen.

Reilun tunnin kestänyt kestänyt riitely päätyi odotetusti.

Terho oli selvästi hermostunut Turusen loikasta, mutta hallituksesta kannatusvaikeuksissa oleva puolue ei ole lähdössä. Viisi ministeripaikkaa varmistavat näkyvän julkisuuden.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiisti sinisten epäilyt salaliitosta. Hänen mukaansa kokoomukselle ei tulisi mieleenkään kaataa hallitusta soteen. Turusen loikkaa Orpo kuvaili puhtaasti tämän omaksi valinnaksi.

Orpon mukaan asia on kuitenkin hyvä käydä vielä läpi hallituksessa. ”Ettei kenellekään jää paha mieli”, hän sanoi.

 

Turusen lähtö sinisistä heikentää halllitusta ainoastaan sisältä. Sipilän ministeristön asemaan eduskunnassa se ei vaikuta, koska Turunen pysyy hallitusrintamassa.

Kolmen puolueen hallituksella on eduskunnassa enemmistö 105-95. Sinisten edustajamäärä putoaa 18 edustajaan. Kokoomuksen paikkaluku on 38.

Perussuomalaisten hajaannuksen jälkeen on yleisesti pohdittu, milloin pako sinisten ryhmästä alkaa. Elo kertoi, ettei hänellä ole tietoa muista loikkauksista. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen vakuutti, että kokoomus ei ole keskustellut puolueen vaihtamisesta muiden sinisten kanssa.

Kaakkois-Suomesta eduskuntaan valittu Turunen oli yksi neljästä perussuomalaisesta, jotka pääsivät 2015 läpi. Muut ovat Jari Lindström (sin), Juho Eerola (ps) ja Jani Mäkelä (ps).

Turunen kertoi olevansa valmis ryhtymään kokoomuksen ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Valinta ei ole lainkaan varma, jos kokoomuksen nykyiset edustajat ovat ehdokkaina. Vaalipiiristä tulivat 2015 valituiksi Antti Häkkänen, Jukka Kopra ja Lenita Toivakka.

Puoluevaihdos johtaa siihen, että Turunen menettää eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan tehtävän sinisille.