Ryhdy päästökauppiaaksi - hiilidioksidipäästöistä henkilökohtaisia?

Esimerkiksi ympärivuotinen työmatkapyöräily voisi kerryttää henkilökohtaista päästökiintiötä. Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva.

Haluatko lentää Thaimaan lämpöön? Muista varata matkakassaan rahaa päästöoikeuksien ostamiseen. Pyöräiletkö töihin kesät talvet ja syöt kasvisruokaa? Ansaitse rahaa myymällä käyttämättä jäävää päästökiintiötäsi.

Henkilökohtainen päästökauppa on järjestelmä, jossa jokaiselle kansalaiselle määritellään oma vuotuinen kiintiö kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia. Esimerkiksi auton tankkaaminen, sähkön kuluttaminen tai ruoan ostaminen vähentäisivät jäljellä olevaa kiintiötä.

Kaupassa tai bensa-asemalla pitäisikin bonuskortin lisäksi vilauttaa hiilikorttia, jolta tarkistetaan, riittääkö asiakkaan päästökiintiö ostoksen tekemiseen.

Päästöoikeuksilla voisi myös käydä kauppaa. Ilmastoystävälliseen elämäntapaan tyytyvät voisivat ansaita rahaa myymällä ylijääneitä päästöoikeuksiaan. Yli kiintiönsä elävät taas joutuisivat ostamaan lisää päästöoikeuksia markkinoilta.

Kaukana toteutumisesta

Henkilökohtaista päästökauppaa Tekniikan päivillä esitellyt Annukka Berg Helsingin yliopistosta muistutti, että järjestelmä on vielä hyvin kaukana toteutumisesta. Pisimmälle ajatusta on kehitelty kuluttajan ilmastovalistuksen kultamaassa Britanniassa.

Bergin esityksen materiaali on verkossa (kansiossa Kanava 1 Perjantai). Tosifaneille Tekniikan päivät lupailee verkkoon videota koko esityksestä.

Jokakansalaisen päästökauppa on mielenkiintoinen ajatus, se herättää välittömästi tukun kysymyksiä.

Kuinka suuri kiintiö olisi? Esimerkiksi asuinpaikka varmasti vaikuttaisi kiintiön kokoon, syrjäseudulla on vaikeampi pärjätä ilman autoa kuin Helsingin Punavuoressa.

Entä jos kiintiö loppuu eikä ole rahaa ostaa päästöoikeuksia? Annetaanko kansalaisen käyttää seuraavan vuoden kiintiötä tai ottaa hiilivelkaa?

Mitä jos myy koko kiintiönsä tammikuun alussa ja juo päästökaupasta saamansa rahat paikallisessa kaljakuppilassa? Joutuuko loppuvuoden viettämään hiilivapaata elämää?

Hiilestä henkilökohtaista

Annukka Bergin mukaan henkilökohtaisen päästökaupan tavoite on “tehdä hiilestä henkilökohtaista”, pakottaa tavalliset ihmiset ottamaan vastuuta valinnoistaan tai edes miettimään niiden ilmastovaikutuksia.

Henkilökohtainen päästökauppa vaatisikin toimiakseen nykyistä tarkempaa tietoa tuotteiden ja palveluiden ilmastovaikutuksista. Ilman tietoa kuluttaja ei voi tehdä valintoja. Liikkeellä on jo nyt paljon tietoa, mutta se on ristiriitaista (lentotomaatti paha, no entäs kotimainen kasvihuonetomaatti?) ja vertailukelvotonta (edestakaisen Helsinki-Puket-lennon päästöt ovat yhden laskurin mukaan yli 5700 kiloa, toisen mukaan taas hieman yli 1000 kiloa).

Jo nyt Suomessakin on viritelty yksinkertaisten tuotteiden ilmastovaikutuksista kertovia kansantajuisia pakkausmerkintöjä. Monimutkaisemmissa tuotteissa merkintöjä ei vielä ole, esimerkiksi Britanniassa sellaisten suunnittelu on jo pitkällä. Merkintöjen luominen on hyödyllistä, vaikka päästökauppajärjestelmää ei koskaan kehitettäisikään.

Henkilökohtainen päästökauppa on vielä lähinnä ajatusharjoitus ja järjestelmän toimivuus on epävarmaa. Bergin esityksessä kaupan huonoiksi puoliksi listataan rehellisesti vähäinen vaikutus päästöihin.

On kuitenkin varmaa, että jos kasvihuoneilmiötä ryhdytään jossakin vaiheessa tosissaan torjumaan, myös tavallisen suomalaiskuluttajan elämään puututaan.

Puuttumiseen on järeydeltään vaihtelevia keinoja.

Olisi yllättävää, jos 1970-luvun öljykriisin tapaan oikeasti kiellettäisiin jotakin, esimerkiksi lomalennot tai tietynlaiset autot. Paljon todennäköisempää on, että ihmisten käyttäytymistä ja valintoja ohjaillaan valtion oikeana pitämään suunteen verotuksella. Tai oikeastaan niin tehdään jo nyt.

Henkilökohtaisessa päästökaupassa ihmisten on kaupan kassalla helpompi hahmottaa päätöstensä ilmastovaikutukset kuin jos käytetään tuotteiden hintoihin katoavia ilmastoveroja. Ainakin teoriassa päästömarkkina on myös veroja tai kieltoja tehokkaampi tapa hoitaa päästövähennykset.