Paavo Lipponen moittii muistelmissaan puoluetovereitaan Halosta ja Tuomiojaa – ”Halonen oli räjähdyspisteeseen asti yliherkkä minun suhteeni”
Entinen pääministeri siirsi määrätietoisesti Suomea länteen, vaikka merkittävimmät jarruttajat löytyivät omasta puolueesta.
5
MIN
Entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd) uusi teos Valtionhoitaja, muistelmat 1995–2024 on politiikasta kiinnostuneille ja muillekin herkullista luettavaa. Lipponen kehuu estoitta itseään, puolustaa linjaansa ja sättii pisteliäästi tovereitaan ja muiden puolueiden poliitikkoja.
Muistelmateos julkistetaan virallisesti torstaina, mutta se on jo myynnissä.
Lipponen on taitava kirjoittaja. Teksti on tiivistä, suorasukaista ja värikästä. Politiikan tekstinikkarina hän kuuluu samaan a-ryhmään Urho Kekkosen ja Kalevi Sorsan kanssa.
Joskus erityisesti kolumneissa Lipposella on ollut pilke silmäkulmassa. Myöhemmin hän on hartiat hytkyen naureskellut aiheuttamaansa hälyä.
Poliitikkona kaksinkertainen pääministeri on itsevarma. Se tulee selväksi pelkästään kirjan nimestä. Valtionhoitajia on ollut Suomessa kaksi aikana, jolloin maa haki vakiintunutta hallitusmuotoa ja päämiestä. Tehtävää hoitivat P. E. Svinhufvud ja C. G. E. Mannerheim.
Lipponen on yksi kansainvälisimmistä suomalaispoliitikoista. Tätä hän myös korostaa.
”Yhdelläkään edeltäjistäni ei ollut virkaan astuessaan vastaavia valmiuksia hoitaa USA-suhteita.”
Lännestä tuli maali ja koetinkivi. Pääministerinä 1995–2003 Lipponen halusi vahvistaa juuri Euroopan unioniin liittyneen Suomen länsisuhteita.
”Päätin käyttää tätä mandaattia täysimääräisesti.” Tämä johti yhteentörmäykseen presidentti Martti Ahtisaaren kanssa, joka halusi johtaa myös Suomen EU-politiikkaa.
Lipponen piti kiinni perustuslain tulkinnasta, että EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle ja siellä pääministerille. Julkisuudessa ristiriita näkyi sanailuna, mutta kulisseissa sosiaalidemokraattien puheenjohtaja tuskaili Ahtisaaren vaatimuksia.
”Presidentin ei olisi pitänyt lähteä leikkiin, jossa hän saattoi vain hävitä.”
”En voinut antaa periksi presidentin vallankaappauspyrkimyksille, mutta en myöskään halunnut työntää ’omaa’ presidenttiä syrjään.”
Ahtisaaren kanssa Lipposella ei ollut merkittäviä erimielisyyksiä ulkopolitiikasta, mutta presidentti Tarja Halosen kanssa myös linjasta tuli jatkuvia kahnauksia. Ulkopolitiikan troikan kolmas jäsen oli ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd).
Lipponen arvostaa Tuomiojan ammattitaitoa, mutta politiikasta he olivat usein eri mieltä. Lipponen moittii Halosta ja Tuomiojaa maanpuolustuksen vähättelystä.
Puolustuksen lisäksi pääministerin, presidentin ja ulkoministerin välejä rasittivat suhtautuminen Yhdysvaltoihin. Lipposella oli sinne paremmat yhteydet. Halosen ja Tuomiojan rankkaus oli Washingtonissa selvästi heikompi.
”Halonen oli Hänen Epäluuloisuutensa, räjähdyspisteeseen asti yliherkkä minun suhteeni”, Lipponen kirjoittaa.
”Tuomioja puolestaan käyttäytyi kuin SDP:n varjopuheenjohtaja.”
Lipponen lännetti määrätietoisesti Suomea. Halosen ja Tuomiojan penseyden vuoksi hän tiivisti varovaisesti Suomen ja sotilasliitto Naton suhteita ja vahvisti puolustusvoimia.
Nato-kanta tuli melko selväksi, kun Lipponen taivasteli Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ohjelman kielteistä lausumaa Suomen Nato-jäsenyyteen.
”Se oli kylmän sodan jälkeisen ajan hölmöin ulkopoliittinen linjaus.”
Pääministerinä Lipponen onnistui sitomaan maan taloutta länteen. Suomi liittyi Euroopan valuuttakurssimekanismiin Ermiin ja myöhemmin Emuun. Valuutta vaihtui markasta euroksi.
Arja Alho (sd) ja Anneli Jäätteenmäki (kesk) liittyvät näkyvästi Lipposen uraan. Hän pitää tiukasti kiinni siitä, ettei määrännyt ministeri Alhoa kohtuullistamaan STS-pankin entisen pääjohtajan Ulf Sundqvistin (sd) vahingonkorvaustuomiota.
Lipponen vetoaa oikeuskansleri Paavo Nikulan lausuntoon, ettei hän ollut esittänyt markkamääräisen sopimuksen tekemistä Sundqvistin kanssa.
Jäätteenmäen johtama keskusta nujersi Sdp:n vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Salaisia asiakirjoja julkistanut Jäätteenmäki syytti Lipposta, että tämä oli keskustellut Yhdysvaltain johdon kanssa Suomen liittymisestä koalitioon Irakia vastaan.
Lipponen käy tarkasti Sdp:n osalta läpi tapahtumat, jotka johtivat Jäätteenmäen eroon pääministerin tehtävästä. Puolueen ydinjoukko teki arvion, että pääministeri pitää vaihtaa. Pari päivää myöhemmin keskustan johto suositteli samaa Jäätteenmäelle, joka erosi.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok) kanssa Lipposella meni hyvin. Suhde muuttui myöhemmin.
Kilpailija, puhemies ja presidenttiehdokas Niinistö oli oikeistoa liehittelevä populisti.
Niinistön järjestämiä Kultaranta-keskusteluja Lipponen pilkkaa terävästi. Niistä jäi hänelle vaikutelma eliitin rähmälläänolosta ja presidentin pätemisen tarpeesta.
Kenties suurinta inhokkiaan Lipponen ei suostu mainitsemaan nimeltä. Eduskunnan satavuotisistunnon tunnelmaa vuonna 2006 ”yksi moukkamaisen narsistinen puheenvuoro ei muuttanut”.
Puhuja oli Heidi Hautala (vihr), joka sai puhemies Lipposen polttamaan päreensä, kun hän kutsuvieraina olleiden diplomaattien edessä arvosteli suorasukaisesti Venäjää.
”Duuma on taantunut vallan keskittämisen seurauksena valtaoikeuksiltaan vuotta 1905 edeltävään tilaan, jolloin kaikki valta oli tsaarilla”, Hautala sanoi puheessaan.
Erityisesti pääministerinä Lipponen oli järkähtämätön. Hän kesti omienkin tönimiset, ja linja piti.
Tappioita ja virhearvioita tuli. Hän pyrki turhaan Euroopan unionin komission johtoon. Presidentinvaalit 2012 menivät surkeasti.
Poliittisen uransa jälkeen Lipponen toimi Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen konsulttina. Hän ei olisi osallistunut projektiin, jos Suomen hallitus olisi ollut vastaan.
Lipponen on EU-ajan pääministereistä ainoa, joka heti toimikautensa alussa keskittyi kansainvälisiin asioihin ja erityisesti Euroopan unioniin. Kirjassa on huima määrä tarinoita erilaisista tilaisuuksista ja tapaamisista.
Yksityiselämänsä verhoa Lipponen raottaa varovasti. Vuonna 1996 ”pääsin uuteen kotiin, takaisin tasapainoon, kun muutin Päivin luo.”
Kirjasta tulee läpi Lipposen vähemmän tunnettu intohimo etsiä ja löytää sukupuuhunsa oksia paikoista, joissa hän käy.
Yhdellä sivulla on sukulaisia Saltvikistä, toisella Sotkamosta, Viipurista. Lipposen sukua ovat Flanderin kreivitär Aelfhtryth, Birger Jaarli ja Puolan perustaneet Piest-dynastian jäsenet.
Lipponen on kuitenkin kaapunnin poika. Toimittajien kysymyksistä hän ei niin välitä, mutta Kuopion torilla mies vastaa mielellään uteluun: ”Mittee Puavo?”