Poliitikot kansan kanavalla

Jos kansalaisaloite etenee eduskuntaan, sen taustalla saattaa hyvinkin olla tuleva kansanedustaja.

Kansalaisaloitteella kuka tahansa äänioikeutettu suomalainen voi ehdottaa muutosta lainsäädäntöön. Aloite pääsee eduskunnan käsittelyyn, jos sitä kannattaa 50 000 suomalaista.

Viime vuoden loppuun mennessä aloitteita on edennyt eduskuntaan yhteensä 88 kappaletta.

Kullakin aloitteella pitää olla vähintään viisi nimettyä vastuuhenkilöä. Suomen Kuvalehti kävi läpi eduskuntaan edenneet aloitteet. Kävi ilmi, että yhdentoista aloitteen vastuuhenkilö on valittu seuraavissa vaaleissa eduskuntaan.

Ensimmäinen heistä oli Sari Tanus, joka oli vuonna 2014 vaatimassa terveydenhuollon työntekijöille lakiin kirjattua oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä. Seuraavana vuonna lääkäritaustainen Tanus nousi eduskuntaan kristillisdemokraattien riveistä.

Nykyisistä kansanedustajista aloitteilla ovat huomiota saaneet esimerkiksi Kim Berg (sd) ja Ari Koponen (ps). Berg halusi kiinnittää huomiota kotikaupunkinsa Vaasan keskussairaalaan, Koponen lasten ja nuorten syrjäytymiseen.

Useammassa kuin joka kymmenessä eduskuntaan edenneessä aloitteessa on siis ollut taustalla henkilö, josta tuli myöhemmin kansanedustaja. Jos viime vaalien jälkeen vireille laitetut aloitteet jätetään huomiotta, osuus nousee 15 prosenttiin.

SK kysyi kahdelta eduskunnassa istuvalta aloitteen laatijalta, mitä menestyneen kansalaisaloitteen laatiminen vaatii – ja millainen merkitys niillä on ollut heidän poliittisille urilleen.

Kansalaisaloitteiden kohtalo on useimmiten karu.

Eduskunnan seurannan mukaan aloitteista vain kahdeksan on hyväksytty joko sellaisenaan tai muutettuna. Aloitteita on laitettu vireille yhteensä lähes 1 800 kappaletta. Niistä on siis onnistunut alle puoli prosenttia.

Vihreiden Fatim Diarra on harvoja, joka on luotsannut onnistunutta aloitekampanjaa. Hän toimi puheenjohtajana Naisasialiitto Unionissa, kun se aloitti Oma Tahto -nimisen kampanjan aborttilain päivittämiseksi vuonna 2020.

Järjestö oli yrittänyt lobata muutosta edeltävänä vuonna laadittuun hallitusohjelmaan muttei ollut onnistunut. Kampanja perusteli lakimuutosta sillä, että Suomen aborttilaki oli 50 vuotta vanha.

”Jotta aloitteelle saadaan laaja tuki, asian pitää olla tärkeä. Se herättää kysymyksen, miksei asiaa ole hoidettu jo”, Diarra kertoo.

Hän ei muodollisesti ollut hankkeen viiden vastuuhenkilön joukossa, mutta omien sanojensa mukaan hän veti kampanjaa. Kampanja oli Unionin hallinnoima.

Lisäksi sitä tuki kaikkiaan 20 järjestöä Amnestysta Väestöliittoon ja Vasemmistonuorista Kokoomusnaisiin.

”Kampanjan pitää hankkia yhteiskunnallisia tukijoita eri suunnilta. Silloin ei vaikuta siltä, että kyseessä on vain parin ihmisen projekti, vaan että asialla on laajaa merkitystä.”

Erityisen olennaisena Diarra pitää asiantuntijoiden osallistumista. Tässä tapauksessa se tarkoitti lääkäreitä. He auttoivat niin aloitetekstin laadinnassa kuin kampanjan lobbaamisessa poliitikoille.

”Kun rupesin kiertämään kaikkia eduskuntaryhmiä, otin mukaan Gynekologiliiton tai Kätilöliiton puheenjohtajan. Itse toin osaamisen naisjärjestöstä, mutta otin siihen rinnalle lääketieteellisen osaamisen.”

Lopulta eduskunta päivitti lakia aloitteen mukaisesti. Laista poistui vaatimus kahden lääkärin puoltavasta lausunnosta. Raskauden voi nyt keskeyttää omasta pyynnöstä 12 raskausviikkoon saakka.

Muodollisena vastuuhenkilönä Diarra oli toisessa viime vaalikauden kansalaisaloitteessa, joka vaati eheytyshoitojen kieltämistä. Aloite raukesi eduskunnassa vaalikauden lopulla.

Eduskunnassa keskeneräiset lakihankkeet raukeavat aina vaalien aikaan. Useiden kansalaisaloitteiden kohtaloksi koituukin se, että ne toimitetaan eduskunnalle liian myöhään.

Vastaava uusi aloite hyväksyttiin eduskunnassa tällä vaalikaudella.

Aniharva aloite on hyväksytty eduskunnassa. Tämä ei tarkoita sitä, että aloitteet ovat epäonnistuneet.

Näin ajattelee perussuomalaisten Miko Bergbom, joka oli viime vaalikaudella laatimassa kolmea eduskuntaan edennyttä aloitetta.

Bergbom nousi perussuomalaisten nuorisojärjestön johtoon vuonna 2020. Järjestö oli perustettu uudelleen samana vuonna, sillä edellinen oli riitaantunut emopuolueen kanssa. Uudella järjestöllä oli näytön paikka, Bergbom kuvaa.

Idea aloitteista syntyi nuorisojärjestön hallituksessa. Siksi myös vastuuhenkilöiksi päätyi hallituksen jäseniä, kuten niin ikään sittemmin kansanedustajaksi noussut Joakim Vigelius.

Aloitteista ensimmäinen vaati kansanäänestystä EU:n elpymispaketista, kaksi muuta polttoaineverotuksen puolittamista.

”Nuorisojärjestön hallitus näki, että meidän täytyy saada nämä asiat julkiseen keskusteluun voimakkaammin. Kansalaisaloitepalvelu nähtiin erittäin kätevänä väylänä”, Bergbom kuvaa.

Kansalaisaloitteet olivat uudelle, pienelle järjestölle keino saada avauksiaan esille. Tiedotusvälineet uutisoivat aloitteista tyypillisesti viimeistään silloin, kun ne saavat 50 000 nimeä kasaan.

”Yleensä nuorisojärjestöt pääsevät julkisuuteen sillä, että on kondomissa jokin typerä teksti. Me halusimme saada meille tärkeitä ajatuksia politiikan ykköskeskusteluun.”

Aloitteet kaatuivat eduskunnassa. Bergbom pitää kuitenkin merkityksellisenä sitä, että itse asiat nousivat esille. Hänen mukaansa bensa-aloitteet edistivät sitä, että Orpon hallitus laski polttoaineen verotusta.

”Ajattelen, että aloitteiden merkitys sille on ollut ihan kiistaton”, Bergbom sanoo.

Käytännössä suurempi vaikutus asialle oli sillä, että asiaa ajanut perussuomalaiset nousi hallitukseen vaalien jälkeen. Bergbomin mukaan aloitteilla on kuitenkin funktio juuri keskustelun aloittajana.

”Näkisin, että kansalaisaloitteiden suurin merkitys on se, että ne tuovat suomalaisten tärkeäksi kokemat aiheet osaksi poliittista keskustelua. Sitä kautta ne ajavat muutoksen pikkuhiljaa puolueiden ohjelmiin ja lopulta hallitusohjelmaan.”

Aloitejärjestelmän tarkoitus oli selvä. Kansalaiset saivat mahdollisuuden vaikuttaa päätöksenteon asialistaan. Poliittiseen järjestelmään lisättiin siis suoran demokratian elementti.

Järjestelmän loi Kataisen hallitus vuonna 2012. Silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) perusteli aloitteita sillä, että ne voivat ”nostaa esille kysymyksiä, jotka ovat ehkä jääneet huomiotta poliittisten puolueiden toiminnassa”. Kansalaisliikkeiden ja järjestökentän odotettiin vahvistuvan.

Ei kuitenkaan mennyt pitkään, kun myös aktiivipoliitikot kiinnostuivat aloitteista.

Keskustakonkari, silloinen europarlamentaarikko Paavo Väyrynen keräsi huomiota vuonna 2015, kun hän ajoi aloitteen avulla kansanäänestystä Suomen kuulumisesta yhteisvaluutta euroon.

Tällä vaalikaudella eduskunnassa on nähty useita aloitteita, joiden takana on tunnettuja poliitikkoja.

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestöt halusivat karsia Ylen tehtäviä ja rahoitusta. Useiden puolueiden paikallispoliitikot puolustivat Oulaskankaan sairaalan yöpäivystystä.

Kokoomuksen meppi Mika Aaltola oli mukana aloitteessa, jossa vaadittiin irtaantumista Ottawan sopimuksesta. Hänen siskonsa, vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana ollut Elisa Aaltola ajoi turkistarhauksen kieltämistä.

Valtio-opin tutkijat Elina Kestilä-Kekkonen ja Paul-Erik Korvela ennakoivat kehityskulkua jo teoksessa Poliittinen osallistuminen – vanhan ja uuden osallistumisen jännitteitä (Jyväskylän yliopisto, 2017).

Tutkijat arvioivat, että kansalaisaloite ei välttämättä anna uutta välinettä vain kansalaisille. He huomauttivat, että aloitejärjestelmä ei auta ohittamaan puolueita, sillä aloitteiden hyväksyminen on yhä kiinni eduskunnasta. Aloitteet eivät siis kierrä puolueiden valtaa päätöksenteossa, ainoastaan keskustelun avaamisessa.

Kansalaisaloitteissa voi siten piillä eräänlainen eliittien ja ennestään aktiivisten tahojen uusi politikointimuoto, tutkijat kirjoittivat.

Bergbom ja Diarra eivät näe ongelmaa siinä, että kansalaisaloitteita hyödyntävät myös poliitikot.

”Suomi on aika pieni maa. Täällä ne, jotka ovat tekemisissä kansalaisaloitteiden kanssa, ovat todennäköisesti mukana myös politiikassa tavalla tai toisella”, Bergbom sanoo.

Diarra pitää niin ikään loogisena, että yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet ihmiset käyttävät kaikkia saatavilla olevia keinoja.

Iso osa aloitteista on yhä keskivertokansalaisten liikkeelle laittamia. Aloitteiden onnistumiselle on kuitenkin eduksi se, mitä paremmin niiden ajajat voivat tarjota niille näkyvyyttä tai tuntevat poliittista järjestelmää.

Haastateltavien mukaan on vaikea arvioida, oliko näkyvillä aloitekampanjoilla merkitystä siinä, että he nousivat itse eduskuntaan.

Kaksikko huomauttaa, että he olivat työskennelleet politiikassa vuosien ajan jo ennen kansanedustajan uraa. Aloitteet liittyivät teemoihin, joita he pitivät muutenkin esillä.

Diarra pohtii, että onnistunut aloite oli äänestäjille näyttö siitä, että hän kykenee ajamaan läpi pitkiä prosesseja, jotka vaativat useiden tahojen yhteistyötä.

”Toisaalta jo ennen sitä olin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Helsingissä ja puolueen varapuheenjohtaja.”

Aloitteet eivät olekaan automaattinen ohituskaista politiikkaan: onnistunut aloite ei takaa menestystä laatijalleen eikä tunnettu laatija menestystä aloitteelle.

Viime vaalikaudella vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi oli aloitteellisena kahdessa eduskuntaan edenneessä kansalaisaloitteessa. Vaatimus vesihuollon yksityistäminen estämiseksi jopa hyväksyttiin

Jussinniemi itse jäi kauas eduskunnasta: hän sai tuhat ääntä kevään 2023 vaaleissa. Myöhemmin hän menetti myös varapuheenjohtajan paikan puolueessa.

Bergbom puolestaan kertoo myös epäonnistuneista aloitteista. Hänen johtamansa nuorisojärjestö laittoi liikkeelle yhteensä viisi kansalaisaloitetta. Niistä kaksi ei koskaan edennyt eduskuntaan. Aihe ratkaisee, Bergbom sanoo.

”Se on ihan sama kuin olen sanonut, että vaikka tekisit miljoonalla eurolla tuotetun videon, mutta jos siinä videossa ei ole mitään sanomaa, niin se ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta ketään.”

Millaiset aloitteet sitten menestyvät?

Diarra huomauttaa, että useat eduskunnan hyväksymät aloitteet ovat liittyneet sosiaalisiin kysymyksiin, kuten ihmisoikeuksiin ja vähemmistöjen asemaan.

Sukupuolineutraali avioliitto, äitiyslain uudistaminen naispareja varten ja eheytyshoitojen kieltäminen ovat tästä esimerkkejä.

Bergbom täydentää, että hyväksytyillä aloitteilla ei ollut merkittäviä vaikutuksia valtion rahankäyttöön. Tilanne voi olla toinen, jos aloite laittaisi budjetin uusiksi.

Esimerkiksi bensaveron puolittaminen olisi ollut kallis toimi: valtio kerää verolla miljardien tuotot.

”Jos tiedetään, että asialla on laaja tuki eikä sen toteutus maksa juurikaan, niin se on helpompi viedä läpi”, Bergbom sanoo.

Hän antaa vielä yhden neuvon kansalaisaloitteen laadinnasta kiinnostuneille. Aloitteita on kahdenlaisia: ehdotus lainvalmisteluun ryhtymiseksi tai esitys valmiiksi lakimuutokseksi.

Bergbom kehottaa valitsemaan ensin mainitun vaihtoehdon. Silloin eduskunta voi muotoilla lain parhaaksi katsomallaan tavalla.

”Jos et ole täysin varma, mitä pykälää olet muuttamassa, niin ei kannata ryhtyä siihen. Se vaatii sitten enemmän osaamista, ja siinä ei ole virheisiin varaa. Olisi aika traagista, jos asia kaatuisi prosessivirheeseen.”

Diarralta pyydetään silloin tällöin neuvoja aloitteiden laadintaan. Hän saattaa silloin kehottaa kansalaisia muiden vaikutuskeinojen pariin. Useat aloitteissa ehdotetut aiheet eivät nimittäin kuulu eduskunnan päätösvaltaan.

”Usein rohkaisen ihmisiä tekemään enemmän läksyjä ja selvittämään asiaa enemmän kuin tekemään kansalaisaloitetta.”

Molemmat edustajat kiittelevät aloiteinstituutiota. He kokevat hyväksi, että kansalaiset voivat nostaa heitä kiinnostavia aiheita poliittiseen päätöksentekoon myös vaalien välillä.

Kumpikaan ei kuitenkaan koe, että he voisivat kansanedustajana olla käynnistämässä kansalaisaloitetta.

”Se ei ole enää minun tehtäväni kansanedustajana, vaan tässä roolissa minun tulisi käyttää valtiopäivätoimia”, Diarra sanoo.