Minne menevät luopujien ja vaalipiiriä vaihtavien äänet? – SK:n tärpit vaalivalvojaisiin
Ennakkoäänestyksen vilkkaus antaa viitteitä siitä, että suomalaiset saattavat tällä kertaa äänestää ahkerammin kuin muutamissa viime vaaleissa on ollut tapana.
Sunnuntain h-hetki lähestyy ja jännitys tiivistyy. Viimeisten suurten tenttien ja gallupien jälkeenkin eduskuntavaalien lopputulos on aivan auki. Kokoomus, Sdp ja perussuomalaiset kamppailevat rinta rinnan suurimman puolueen paikasta ja Petteri Orpo (kok), Sanna Marin (sd) ja Riikka Purra (ps) hallituksenmuodostajan tehtävästä.
Mihin kaikkeen sunnuntai-illan tuloslaskentaa seuratessa kannattaa kiinnittää huomiota? Politiikkanörttien kiinnostusta herättävät ainakin seuraavat viisi asiaa.
1.Mikä on äänestysprosentti?
Ennakkoäänestyksen vilkkaus antaa viitteitä siitä, että suomalaiset saattavat tällä kertaa äänestää ahkerammin kuin muutamissa viime vaaleissa on ollut tapana. Ensimmäistä kertaa äänestysprosentti ylitti neljänkymmenen prosentin rajan ennen vaalipäivää. Nousua vuodesta 2019 on runsaat kolme ja puoli prosenttiyksikköä. Tähänastinen ennätys, 36,7 prosenttia, oli vuoden 2018 presidentinvaaleista, ja sekin meni rikki.
Uudellamaalla on yleensä äänestetty ennakkoon melko laiskasti, mutta nyt siellä annettiin melkein 50 000 ääntä enemmän kuin neljä vuotta sitten. Vaalipiireistä vain Kaakkois-Suomessa ennakkoäänestyspaikoilla kävi vähemmän väkeä kuin 2019.
Ennakkoäänestyksen suosio on pitkään kasvanut, joten täysin vedenpitäviä johtopäätöksiä lopullisesta äänestysprosentista ei sen perusteella voi vielä tehdä. Vaalien jännityksen säilyminen loppuun asti voi kuitenkin saada liikkeelle monia satunnaisempiakin äänestäjiä.
Kun ennakkoäänestyksen tulokset tulevat vaali-illan aluksi, pitää muistaa, että ne eivät ole suoraan verrattavissa lopulliseen vaalitulokseen. Keskustan ja Sdp:n kannattajat äänestävät perinteisesti muita ahkerammin ennakkoon. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden äänestäjistä sen sijaan suurempi osa lähtee liikkeelle vasta varsinaisena vaalipäivänä.
2. Taktikoivatko äänestäjät?
Näiden vaalien alla on puhuttu tavallista enemmän niin sanotusta taktisesta äänestämisestä. Sillä on erityisesti viitattu mahdollisuuteen, että osa äänestää tällä kertaa enemmän jotain vastaan kuin jonkin puolesta.
Taktisia äänestäjiä kosiskelee näkyvimmin Sdp. Demarit ovat viime viikkoina käännyttäneet liikkuvia äänestäjiä puolelleen vetoamalla siihen, että vain Sdp:n nousu suurimmaksi puolueeksi voi estää perussuomalaisten tulon hallitukseen. Sanoma vaikuttaisi uponneen erityisesti vihreiden aikaisempiin äänestäjiin.
Kokoomus sen sijaan pelkää, että porvarilliset äänestäjät eivät ymmärrä taktikoida tarpeeksi. Neljä vuotta sitten Petteri Orpo menetti pääministerin paikan todennäköisesti siksi, että Hjallis Harkimon Liike Nyt vei kokoomukselta ratkaisevat äänet. Nyt samoilla apajilla kalastelee myös valtion menoihin rajuja leikkauksia ideoinut liberaalipuolue muutamine nimekkäine ehdokkaineen. Yksi vaali-illan jännityksen aiheista onkin, palaavatko liberaalit taas kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen eduskuntaan – vaikka nykyinen liberaalipuolue ei olekaan vanhan Lkp:n suora perillinen.
3. Putoaako joku istuvista ministereistä?
Vaikka Sanna Marinin hallitus on ollut poikkeuksellisen suosittu, kaikki sen ministerit eivät voi olla vaaleissa ollenkaan varmoja uudelleenvalinnastaan.
Vaaravyöhykkeessä on esimerkiksi keskustan koko Vaasan vaalipiiristä tuleva ministerikolmikko: Antti Kurvinen, Mika Lintilä ja pätkäpuolustusministeri Mikko Savola. Heistä Kurvinen meni viimeksi läpi viimeisenä keskustalaisena, ja Lintilällä on viime aikoina ollut kielteistä julkisuutta enemmän kuin lääkäri määrää. Se voi tosin koitua myös hänen onnekseen, jos äänestäjät tulkitsevat, että Toholammin miehestä on tullut etelän median ajojahdin uhri.
Raaseporilaisella Thomas Blomqvistilla (r) on päinvastainen ongelma kuin Lintilällä: julkisuutta ei ole tullut juuri lainkaan. Näkymättömäksi jäänyt Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri joutuu kamppailemaan äänistä muun muassa Rkp:n nousevan tähden, aluevaaleissa koko Länsi-Uudenmaan suurimman äänisaaliin keränneen Henrik Wickströmin kanssa.
Myös vihreiden puheenjohtaja, ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo on vaaravyöhykkeessä. Vihreitä uhkaa Helsingissä jopa kahden paikan tappio, ja jäljelle jäävistä paikoista kamppailee Ohisalon lisäksi muitakin kovia nimiä. Puheenjohtajan jääminen rannalle ei olisi vihreissä uutta: saman kohtalon kokivat myös Pekka Haavisto 1995 ja Tarja Cronberg 2007. Molemmat pelastettiin silloin vaalien jälkeen ministereiksi.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) sijoittui kuntavaaleissa Helsingin demarien listalla vasta kymmenenneksi. Sijoituksen pitäisi parantua aika tavalla, että eduskuntaura saisi jatkoa.
Ministerien putoaminen eduskunnasta ei ole aivan tavatonta. Esimerkiksi neljä vuotta sitten paikkansa menettivät kaikki ehdolla olleet sinisten ministerit. Myös vaalipiiriä vaihtanut Kimmo Tiilikainen (kesk) sai siivota työhuoneensa.
4. Miten käy upseerien ja Nato-änkyröiden?
Ukrainan sota ja Suomen Nato-hakemus eivät ole nousseet vaalitaistelussa kovin isoiksi puheenaiheiksi, sillä kaikki vakavasti otettavat puolueet ovat niistä suurin piirtein samaa mieltä. Turvallisuuspoliittisten asioiden kasvanut painoarvo näkyy sen sijaan ehdokaslistoilla, joilla on silmiinpistävän paljon sotilastaustaisia.
Sotilaiden vetovoimaan luottaa erityisesti kokoomus, joka on onnistunut saamaan ehdokkaikseen muun muassa kaksi kenraalia. Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg pyrkii eduskuntaan Helsingistä ja pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri Uudeltamaalta. Molempien läpimenomahdollisuuksia pidetään vähintään kohtuullisina. Espoolainen kyberturvallisuuteen erikoistunut reservin majuri Jarno Limnéll menestyi hyvin jo aluevaaleissa.
Oma mielenkiintonsa kohdistuu myös siihen, miten Nato-jäsenyyttä eduskunnassa vastustanut kuusikko menestyy.
Jäsenyyden hylkäämistä esittänyt Markus Mustajärvi (vas) ei ole enää ehdolla, mutta hänen ehdotustaan kannattaneet puoluetoverit Veronika Honkasalo, Katja Hänninen, Anna Kontula, Matti Semi ja Johannes Yrttiaho sekä VKK:n Ano Turtiainen tavoittelevat uudelleenvalintaa. Heistä Kontulan läpimenoa voi pitää melko varmana, kun taas Turtiaisen koko puoluetta uhkaa putoaminen pois eduskunnasta.
Keskustan riveissä paluuta tekevä Paavo Väyrynenkin on profiloitunut sotilaallisen liittoutumisen vastustajana. Lapin tulos siis ratkaisee, tuleeko myös keskustan ryhmään vaalien jälkeen oma Nato-änkyrä – tietysti edellyttäen, että Väyrynen lopulta jää sinne.
5. Minne menevät luopujien ja vaalipiiriä vaihtavien äänet?
Moni äänestäjä joutuu etsimään itselleen uuden ehdokkaan, sillä entinen on joko jättäytynyt pois tai vaihtaa vaalipiiriä. Yhteensä 31 kansanedustajaa luopuu vapaaehtoisesti, ja muutama on jättänyt eduskunnan jo kesken vaalikauden.
Vaikka luopujia ei ole erityisen paljon, heidän joukossaan on monia politiikan raskassarjalaisia. Esimerkiksi Oulun vaalipiirissä menee uusjakoon Juha Sipilältä (kesk) vapautuva yli 16 000 äänen potti. Sitä havittelevat muutkin kuin keskustalaiset ehdokkaat.
Vielä isompi äänisaalis odottaa ottajia Uudellamaalla, mistä Elina Valtonen (kok) on siirtynyt Helsinkiin. Vaikka kokoomuksella on Uudellamaalla nimekäs ehdokaslista, osa Valtosen vanhoista äänestäjistä saattaa tuntea vetoa myös liberaaleihin.
Toinen nimekäs vaalipiirin vaihtaja on Mikko Kärnä (kesk), joka ei halunnut olla Väyrysen kanssa Lapissa samalla listalla vaan siirtyi Helsinkiin. Kärnä on käynyt Helsingissä räväkkää kampanjaa ja tavoittelee tosissaan läpimenoa vaaliliitossa kristillisdemokraattien ja Korjausliikkeen kanssa. Kaksissa edellisissä vaaleissa keskustan kärkiehdokkaat Paula Lehtomäki ja Kimmo Tiilikainen epäonnistuivat Helsingissä surkeasti, mutta Kärnän mahdollisuuksia pidetään parempina, vaikka keskustan kannatuksessa ei muuten ole kehumista.
Liikkuvia äänestäjiä havittelevat niin ikään aluevaaleissa hyvin menestyneet sote-alan ehdokkaat, joista monet pyrkivät myös eduskuntaan.