Kaivosten verot ja vastuut syynissä
Ennen vaaleja kaivosverosta, sen suuruudesta ja teknisistä yksityiskohdista käydään kulisseissa kiihtyvää lobbausta.
Seuraavan hallituksen on ratkaistava, millaista kaivospolitiikkaa Suomi aikoo jatkossa toteuttaa kaivosten verotuksessa.
Sekavista kaivosverokannoista huolimatta lähes kaikki eduskuntapuolueet kannattavat kaivoksille jonkinlaista veroa, oli se sitten suora kaivosvero, louhintavero, kiinteistövero tai nettotuloksesta verotettava siivu.
Suomessa ei ole erillistä kaivosveroa. Kaivosyhtiöt maksavat maanomistajille korvauksia malminetsinnästä ja louhimansa metallin arvosta vuosittain 3–5 miljoonaa euroa.
Kaivosveron verotuotosta ei ole tarkkoja arvioita. Se voisi olla vuositasolla joitakin kymmeniä miljoonia. Vero todennäköisesti vaimentaisi kovaa kritiikkiä, joka alaan kohdistuu. Vaikka Talvivaaran ongelmista on vuosia, uutiset kaivosteollisuudesta kertovat usein kaivosten aiheuttamista ympäristöongelmista tai aggressiivisesta verosuunnittelusta.
Ennen vaaleja kaivosverosta, sen suuruudesta ja teknisistä yksityiskohdista käydään kulisseissa kiihtyvää lobbausta, johon osallistuu luonnollisesti myös alan etujärjestö Kaivosteollisuus ry. Suomen Kuvalehti tutustui Kaivosteollisuus ry:n laatimaan kannanottoon kaivosverosta. Sitä esitellään poliitikoille ennen vaaleja.
Kaivosteollisuuden tavoite on, että heidän näkemyksensä kirjataan hallitusohjelmaan. Edellisissä hallitusneuvotteluissa kaivosteollisuutta kuultiin. Juha Sipilän (kesk) hallitus kirjasi kaivostoiminnan verokohtelun takaisin matalampaan sähköveroluokkaan. Verohyöty oli ja on edelleen noin 25 miljoonaa euroa vuodessa, kuten muullakin teollisuudella.
Kaivosteollisuus ei tietenkään halua kaivosveroa rasitteekseen. Mutta jos poliitikot päätyvät veron kannalle, pitäisi verotuotto kohdistaa kuntaan, jossa kaivos sijaitsee. Suomessa on kymmenkunta kaivospaikkakuntaa.
Kaivosteollisuuden näkemys kaivosverosta on lähellä keskustan kaivosohjelman esittämää ”kuntamallia”, jossa vero perustuisi kiinteistöveron korotuksiin. Kaivosteollisuus korostaa, että kaivoksen liikevaihdosta on kustannusten lisäksi voitava vähentää rahoituskustannukset.
Julkisuudessa poistoja on arvosteltu aggressiiviseksi verosuunnitteluksi. Emoyhtiölle maksettujen korkokuluvähennysten jälkeen tuottoisan kaivoksen tulos saadaan tappiolliseksi. Tuloksen painuessa miinukselle tytäryhtiön ei tarvitse maksaa kunnalle lainkaan yhteisöveroa.
Kaivosyhtiöt ovat perustelleet kyseistä toimintaa investointien suuruudella ja sillä, että kaikki tehdyt vähennykset ovat olleet lain mukaisia. Kriitikoiden mielestä laissa on vikaa.
Kaivosveron lisäksi seuraavan hallituksen pitäisi päättää, kuka on vastuussa, jos kaivosyhtiö ajautuu konkurssiin eikä suoriudu kaivoksen jälkihoidosta.
Vastuuongelmasta alettiin keskustella julkisuudessa enemmän sen jälkeen, kun kanadalaisen Belvedere Miningin omistama Hituran kaivos ajautui konkurssiin Nivalassa vuonna 2015 ja jälkihoitoon tarkoitetut kahden miljoonan euron varat eivät riittäneet kaivosalueen siivoamiseen. Veronmaksajien rahaa on käytetty kaivosalueen kunnostamiseen 21 miljoonaa euroa.
Ympäristöministeriön tavoitteena on saada hallitusohjelmaan linjaukset jälkihoitovastuista. Veronmaksajien kontolle kaivosten konkursseja ja niistä seuraavia ympäristöongelmia ei enää haluta.
Teollisuus ei ole lämmennyt ajatukselle yhteisvastuujärjestelmästä, jolla rahoitettaisiin kaivosten jälkihoitoa.
Poliitikkojen pitääkin puntaroida, kumman perustelut ovat järkevämmät. Myös kaivosteollisuuden pitää tulevaisuudessa pystyä parempaan.
Yksi keino maineen puhdistukseen voisi olla metallien kierrätys ja jalostusasteen lisääminen nykyisestä. Esimerkiksi Fortum tiedotti pystyvänsä vähentämään sähköautoilun ympäristövaikutuksia kierrättämällä enemmän akkumetalleja. Se kuulostaa liiketoiminnalta, johon kaivosklusterilla löytyy osaamista.