Kuntavaalit: Millainen on vihreiden "vihreä liikahdus" Helsingissä?
Vihreät on yhä suurten kaupunkien puolue. Helsingissä se nousi toiseksi suurimmaksi ohi Sdp:n. Edellisen kerran vihreillä oli yhtä paljon voimaa vuoden 2000 kuntavaalien jälkeen. Myös silloin odotukset ”vihreästä vallankumouksesta” olivat korkealla. Lue mitä vihreät poliitikot silloin lupasivat tehdä Helsingissä. Miten on käynyt?
Vihreät juhlivat menestystään kunnallisvaalien vaalivalvojaisissaan Helsingin Tavastia-klubilla 27. lokakuuta 2008.
Vihreät saavutti tämän vuoden kuntavaaleissa kauan himoitsemansa etapin: puolue nousi ensimmäistä kertaa vaaleissa vasemmistoliiton ohi maan neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Kokonaisääniero oli lopulta 3860 vihreiden eduksi.
Vihreät on yhä suurten kaupunkien puolue. Puolueen kokonaisäänisaalis oli vajaat 228000. Tulos on 1,6 prosenttia parempi kuin neljä vuotta sitten. Kaupunkimaisista kunnista sille kertyi peräti 205500 ääntä. Taajaan asutuista kunnista ja maaseutumaisista kunnista ei kovin paljoa ääniä herunut.
Vihreiden saama yhteenlaskettu äänimäärä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa ja Oulussa oli peräti 70 prosenttia sen kokonaisäänimäärästä.
Kaikkein komein tulos vihreille tuli Helsingistä. Ääniä kertyi lähes 65000, missä oli kasvua edelliskertaisesta 3,4 prosenttia. Vihreitä valtuutettuja on nyt 21, kun kokoomuksella valtuutettuja on 26 ja demareilla 16.
Helsingissä vihreät saavutti myös toisen merkittävän tavoitteensa, kun se ohitti Sdp:n kaupungin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Sdp sai vain runsaat 49000 ääntä.
Myös Espoossa vihreät saavutti toiseksi suurimman puolueen aseman runsaan 2000 äänen erolla Sdp:hen. Oulussa puolue nousi kolmanneksi suurimmaksi kokoomuksen ja keskustan jälkeen, kun Sdp putosi neljänneksi.
Kunnallisvaalien äänikuningas vihreiden Osmo Soininvaara poistumassa puolueensa vaalivalvojaisista Helsingin Tavastia-klubilta yöllä 27. lokakuuta 2008.
Vihreistä tulee myös kuntavaalien ääniharava Osmo Soininvaara, joka sai reilut 8500 ääntä. Toiseksi eniten ääniä sai perussuomalaisten espoolaispuheenjohtaja Timo Soini.
Vihreä liikahdus
vuonna 2000
Edellisen kerran vihreät nousi Helsingin kakkospuolueeksi kuntavaaleissa 2000, jolloin puolue sai 21 edustajaa valtuustoon. Tuolloinkin Sdp romahti ja sai valtuutettuja vain 18. Kokoomus oli vuoden 2000 kuntavaalien jälkeen yhä suurin puolue (25 edustajaa), vaikka se menetti yhden paikan.
Suomen Kuvalehden toimittaja Reijo Vahtokari selvitti vuoden 2000 kuntavaalien jälkeen, millainen on vaalivoittajien ”vihreä liikahdus” Helsingissä: Muuttuuko kaupunki ja mihin suuntaan? Tuolloin taisteltiin makasiinien kohtalosta, jota ei vielä ollut sinetöity.
Neljä vuotta myöhemmin – siis vuoden 2004 vaaleissa – vihreät romahti, menetti kakkospaikkansa ja sai 17 paikkaa valtuustoon. Käykö nyt samalla tavalla? Nujertavatko arkirealismi ja politiikan lehmänkaupat puolueen innostuksen? Miten vihreiden suosion käy jatkossa? Pystyykö se lunastamaan paikkansa Helsingissä toiseksi suurimpana puolueena?
Vahtokari kirjoitti SK:hon jutun ”Vihreä liikahdus”, josta seuraavassa on otteita. Luvassa on vihreiden poliitikkojen lupauksia ja visioita. Juttu on julkaistu 3.11.2000 (SK 44/200). Mukana myös hävinneiden puolueiden edustajien kommentteja.
Koko juttu on luettavissa alla olevasta pdf-linkistä.
Voit kommentoida juttua, vuoden 2008 kuntavaalien tulosta ja ”vihreää liikahdusta” ennen ja nyt Viikon puheenaihe -blogissa: Mitä kuntavaalien jälkeen?
Halpahintaista populismia
makasiineilla?
Vaalivoitto ja makasiinien keskeinen osuus siinä sai jotkut vuonna 2000 arvostelemaan vihreitä halpahintaisesta populismista, jossa todelliset ongelmat painetaan tyhjänpäiväisten kysymysten alle.
”Makasiinit ja niiden säilyttäminen oli Helsingin vihreiden vaaliohjelmassa jo edellisten vaalien alla, vaikka kukaan muu niistä ei silloin puhunutkaan. Se että tälläkin kertaa niitä puolustimme on johdonmukaista”, Otto Lehtipuu sanoi.
Tuolloin myös epäiltiin, kykenvätkö perinteisestä ryhmäkurista luopuneeet vihreät kantamaan vastuuta.
”Vaikka tässä on parikymmentä vuotta pyöritty, niin edelleen vihreät on se kummajainen ja kokoomus ja demarit luotettavia ja vastuullisia. Kuinka iso pitäisi olla, että meitä lakattaisiin pitämästä väliaikaisena ilmiönä, joka kohta katoaa”, ihmetteli SK:n haastattelussa vuonna 2000 Pekka Sauri, tuolloin kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui vuonna 2001 kevätkautensa ensimmäiseen kokoukseen 17. tammikuuta. Kokouksessa valtuusto sai uuden johtotroikan, jonka puheenjohtajaksi tuli vihreiden Pekka Sauri.
”Vaali vaalilta on menty siihen suuntaan, etteivät vihreät edustajat enää ole mitään vaihtoehtonuoria. Ihmiset tietävät etukäteen, että me emme ole mikään perusoppositio vaan vahva ja vastuullinen ryhmä.”
Muuttuuko
mikään?
Helsinkiä johtivat vuoden 2000 vaalien jälkeen – kuten nytkin – kolme suurta: kokoomus, vihreät ja sosiaalidemokraatit. Joko kaikkien kolmen yhteisymmärryksellä tai kahden liitolla.
Vihreät poliitikot sanoivat, etteivät pelkää, että heidän äänestäjänsä tuskastuisivat ”vihreää vallankumousta” odotellessaan.
”Mitä suurempia vihreät ovat, sitä suurempi osa kannattajistamme on ihmisiä, jotka tietävät, ettei muutos tapahdu yhdessä yössä”, Pekka Sauri filosofoi.
”Maakaasubussit, joukkoliikenteen matalalattiakalusto…” Sauri luetteli esimerkkejä, joissa vihreiden esillä pitämät teemat ovat vaikuttaneet valintoihin jo valmisteluvaiheessa.
Vihreät uskoivat vuonna 2000, että heidän vaalivoitostaan voisi syntyä itse asiassa enemmän kuin yksittäisiä voittoja: kunnallispoliittisen kulttuurin muutos.
”Muiden puolueiden on mietittävä toimintatapojaan uudelleen. Kansalaisten äänen kuuluville saaminen nousee myös niille projektiksi”, Minerva Krohn arveli.
Pekka Sauri uskoi, että Helsingin päätöksenteko muuttuu avoimemmaksi: asiat tulevat selvemmin julkiseen keskusteluun.
Otto Lehtipuu valitti sitä, etteivät valtuutetut pääse käsiksi asioihin, joihin haluaisivat.
”Asiat on delegoitu liian alas. Ne on päätetty jo ennen valtuustoa. Keskustelu valtuustosalissa ei toimi, koska mielipiteet muodostuvat muualla.”
Tuomas Rantanen aloitti vuoden 2000 vaalien jälkeen ensimmäisen valtuustokautensa. Hän huomautti SK:n haastattelussa, etteivät paljon puhutun politiikan kriisin ensimmäinen ongelma ole äänestäjät.
Tuomas Rantanen pyrki vihreiden ehdokkaana eduskuntaan vuoden 1998 vaaleissa.
”Asiat ovat vallitsevassa poliittisessa kulttuurissa peittyneet puoluevallan taakse. Vihreillä voi tässä suhteessa olla vaikutusta.”
Haastatellut vihreät kertoivat SK:n toimittajalle myös tulevaisuuden visionsa Helsingille. Niistä seuraavaksi.
Yhtenäinen
pääkaupunkiseutu
Pekka Saurin tulevaisuuden Helsinki oli vuonna 2000 SK:n haastattelussa ”noin tämän vuosisadan puolivälissä”.
”Tässä visiossa on selkeä pääkaupunkiseutu. Ei ole olennaista, onko kuntarajat poistettu vaan se, että tehdään yhteistyötä. Päätöksenteon pitää kyetä kattamaan koko tämä alue, jotta alueen kunnat eivät kilpailisi esimerkiksi työpaikoista.”
”Uuden teknologian työpaikkoja on paljon, joten tuotteen ’kilohinta’ on mahdollisimman korkea.”
”Monikulttuurisuus lisääntyy ja eri kulttuurien välinen yhteiselo on nykyistä luonnollisempaa.”
”Metro menee Kauklahteen ja yhtyy rantarataan, todennäköisesti myös Sipooseen mennään metrolla. Pohjoiseen pääradan varteen syntyy yhä yhtenäisempi nauhakaupunki. Junat tulevat edelleen Helsingin päärautatieasemalle asti, eivät pelkästään Pasilaan. Satama on Kirkkonummella.”
Saurin Töölönlahden alueella remontoitujen makasiinien yhteydessä toimii esimerkiksi city-kirjasto. ”Joku toiminto, joka on liitettävissä makasiineihin.”
”Radan varteen nousee varmasti lisää rakennuksia ja puistoalue. Musiikkitalo on alueella paikassa X.”
Metro yhdistää
korkeakoulut
Otto Lehtipuu ilmoitti haastattelussa lempilapsikseen ”isot joukkoliikenneratkaisut”.
”Metro pitäisi jatkaa sekä Tapiolan että Töölön, Pasilan ja Viikin suuntaan. Joka tapauksessa ehkä 20 vuoden kuluttua kaikki tärkeimmät korkeakoulukeskittymät, Otaniemi, keskustan alue, Kampin alue, Meilahti ja Viikki ovat myös metron varrella.”
Puheenjohtaja Satu Hassi ja varapuheenjohtaja Otto Lehtipuu Vihreän liiton kuntavaali-infossa 24. tammikuuta 2001.
”Pääkaupunkiseutu kasvaa edelleen. Vaikuttaa siltä, että Espoo ja Helsinki tekevät omat yleiskaavat. Uusi laki antaisi kuitenkin mahdollisuuden yhteiseen. Suunnan pitäisi olla se, että koko seudulla, myös Vantaa mukaan lukien, pitäisi olla yhteinen yleiskaava. Yhdessä sovittaisiin maankäytöstä ja liikenneratkaisuista.”
”Nykyisellä väestönkasvulla Vuosaaren satama on kohta keskellä kaupunkia. Satamalle pitäisi löytää uusi sijaintipaikka keskikaupungista länteen.”
”Minulle makasiineilla on suuri symboliarvo. Kaupungissa pitää olla muutakin kuin eliitin monumentteja. Vaikka olen musiikin ystävä, esimerkiksi kirjasto voisi sopia paremmin makasiinien yhteyteen, joskin se mahtuu Kamppiinkin. Musiikkitalo siis kauemmaksi.”
Kaupunki
verkostoituu
Minerva Krohnille Helsinki oli ”aika hieno kaupunki, ei sen niin hirveästi tarvitse muuttua”.
”Kaupungin tärkein tehtävä on pyörittää peruspalveluja, mutta ei kulttuurielämää ja sitä mitä kaduilla tapahtuu pidä väheksyä. Minusta kulttuurivuoden vapaan ilmapiirin pitäisi säilyä Helsingissä itse vuoden jälkeenkin. Vapaita teatteriryhmiä, vapaita musiikkiryhmiä…”
”Kaupunkikuvaan toivon lisää puita, kevyen liikenteen väyliä, kävelykeskustaa ja raideliikennettä.”
”Minulle ’miksi olet politiikassa’ -asia on verkostoituminen. Uskon että ihminen voi Helsingissä löytää oman verkostonsa.”
Vihreiden Minerva Krohn Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valtuuston kokouksessa 14. marraskuuta 2001 päätettiin Helsingin vuoden 2002 budjetista.
”Verkostoitumisen pitäisi näkyä kaupunginosien muuttumisena kyliksi. Joillakin asuntoalueilla se jo toimii. Kaupunginosalla on yhteinen sydän tai keskus.”
”Ryhmäneuvola voisi olla arkinen esimerkki. Kuusi äitiä, joilla on samanikäiset lapset, voisivat vaihtaa kokemuksia keskenään. Vastaanotot tietysti erikseen.”
”Kaupunki ei voi ruveta kenenkään verkostoksi, mutta se voi tukea tai ainakin olla häiritsemättä sitä, että saman alueen ihmiset löytävät yhteishengen.”
”Töölönlahden rantaviivaa ei pitäisi rakentaa liian hienoksi. Sillä on nyt hyvällä tavalla hoitamaton, luonnollinen tunnelma. Musiikkitalo sopisi johonkin toiseen kohtaan kuin on suunniteltu, sellainen musiikkitalo, jossa on yleisölle avoimia tiloja. Ehkä Sanomatalonkin alakerta tulisi tarkoitetulla tavalla ihmisten käyttöön, jos alueella olisi enemmän tiloja ihmisten mennä.”
Töölönlahti
uimapaikkana
Satu Väkiparta kertoi vuonna 2000 tulleensa politiikkaan ”lapsiperspektiivin” kautta: toimivatko poliitikkojen päätökset vielä 20 tai 50 vuoden kuluttua. Tällainen oli hänen Helsinki-visionsa:
”Kaupungin palvelut maksetaan verovaroilla, siksi on luotava hyvät edellytykset työn tekemiselle sekä sen järjestämiselle.”
”Ei esimerkiksi päivähoitojonoja tai 100 lasta 70 neliön tilassa, vanhuksille hyvä hoito. Kouluissa ja päiväkodeissa voisi olla luomuruoka. Sinänsä pieni asia, joka näkyisi lasten hyvinvoinnissa.”
”Makasiinit jäisivät osaksi pääkirjastoa. Kirjasto herättää kylläkin ajatuksen monumentista, mutta se olisi samalla oleilu- ja tapahtumakeskus. Musiikkitalo, jota kyllä tarvitaan, voisi olla vaikka lähempänä Finlandia-taloa.”
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli Töölönlahden kaavoitusasiaa 28. helmikuuta 2002: vihreiden Tuomas Rantanen ja Satu Väkiparta.
”Töölönlahdessa voisi tässä visiossa uida. Veden puhdistuksen rahoitusta voisi etsiä ulkopuolisistakin lähteistä.”
Parempi
kaupunkiympäristö
Tuomas Rantasen visiosta puuttui sosiaalisektori, mutta se ei hänen mukaansa ole merkki väheksymisestä. ”Harrastuneisuudesta johtuu, että näkemykset liittyvät kaupunkiympäristöön ja kulttuuriin.”
”Vaikka taloudellinen pohja onkin syytä pitää mielessä, ihmisten viihtyvyydellekin annetaan arvonsa. Esimerkiksi rakentamatonta rantaa ei lasketa menetetyksi tuotoksi vaan investoinniksi johonkin hyvin tärkeään.”
”Helsingin omaa aluepolitiikkaa tarkistetaan. Edelleen pitää miettiä, miten kunnalle saadaan isoja veronmaksajia kuten yrityksiä, mutta muuttoliikkeen paine on osin poliitikkojen itse aiheuttamaa. Kaupunki kasvaa tällä hetkellä epätervettä vauhtia, pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat keskenään.”
”Töölönlahden alue on mittakaavaltaan puutarhamaisempi, makasiinit ovat sopiva mittakaavallinen lähtökohta. Kaupungin suunnasta makasiinit ovat portti kansalaispuistoon.”
Kulttuuria myös
kaupungin laidoilla
Johanna Sumuvuori ei ollut vuonna 2000 suunnitellut itselleen pitkälle ulottuvaa poliittista tulevaisuutta.
Pohjanmaalta kotoisin olevat vihreiden Helsingin kaupunginvaltuutetut Elina Moisio (vas. ) ja Johanna Sumuvuori Helsingissä 22. maaliskuuta 2005.
”Tunnen nuoria, jotka parikymppisestä ovat tienneet ryhtyvänsä poliitikoiksi. Heillä tuntuu olevan valmiina kaikki mihin tähdätään. En halua tulla tällä tavoin valmiiksi. Pitää säilyttää itsekritiikki ja pystyä ottamaan kritiikkiä muualtakin. Tässä suhteessa kansalaisjärjestöt ovat henkireikä, josta saa nopeasti palautetta.”
Johanna Sumuvuoren visio Helsingistä on kodikas kaupunki, jossa julkinen liikenne toimii niin hyvin, ettei välttämättä tarvitse ostaa omaa autoa.
”Asuntoalueet ovat sekakaupunginosia, joissa erilaiset asumismuodot ovat limittäin. Kaupungissa on riittävästi viheralueita ja jo nyt vähiin käyneet, luonnontilaiset alueet on säilytetty. Kaupunki on myös turvallinen.”
”Töölönlahden kunnostettujen makasiinien ympärillä on puisto, paljon avaruutta ja liikkumatilaa. Itse lahden rantaviiva on säilytetty luonnollisena.”
”Musiikkitalon sijainnista en osaa sanoa. Ymmärrän että musiikkitiloista ja kunnon konserttisaleista on puute, mutta miksi asioita pitää käsitellä niin vaihtoehdottomasti. Voihan kaupungissa vähän reunemmallakin olla kulttuurikeskuksia.”
Sdp vuoden 2000 tappiovaalien jälkeen:
Omaa politiikkaa selkiytettävä
Helsingissä vuoden 2000 kuntavaalitulos antoi SK:n jutun mukaan kokoomukselle ja sosiaalidemokraateille opetuksen siitä, että politiikan pitää olla kouriintuntuvaa.
Sdp:n Arto Bryggarea huolestutti alhainen äänestysprosentti enemmän kuin vihreiden vaalivoitto.
”Mutta tietenkin vihreiden menestys merkitsee sitä, että meidän pitää selkiyttää omaa politiikkaamme, jotta ihmiset saavat selville meille tärkeät ratkaisut. Ne tahtovat noususuhdanteessa unohtua.”
Bryggare luonnehti vaaleja kaupunkisuunnitteluvaaleiksi, joissa ”erilaiset poliittiset erikoistarjoukset nousivat pintaan”.
Bryggarea pelotti ”tapa, jolla vihreät suhtautuvat kaupungin henkilöstöön tai kilpailuttamiseen”.
Vihreiden ”ydinporukan” suhteen Bryggarella ei ollut paljon huomauttamista. Hiukan itsekriittisestikin hän sanoo, että vihreissä ”taito miellyttää lehtimiehiä ja kerätä irtopisteitä on ollut meitä parempi”.
”Monet sellaiset asiat, joista meidän mielestämme pitää taistella, eivät näy julkisuudessa kuten makasiinit, jotka kuitenkin ovat yhteiskunnallisessa tärkeysjärjestyksessä aika taka-alalla.”
Helsingin kaupunginvaltuuston ryhmien edustajat kertoivat sopimuksestaan valtuuston puheenjohtajuuksista tiedotustilaisuudessa 10. marraskuuta 2000. Kuvassa vasemmalta demareiden Arto Bryggare, kristillisten Ilmari Helimäki, keskustan Martti Huhtamäki, RKP:n Birgitta Dahlberg, demareiden Kari Piimies, kokoomuksen Harry Bogomoloff, vihreiden Minerva Krohn sekä vasemmiston Jukka Lindeman.
”Mitä enemmän olen kuullut makasiinien museaalisesta merkityksestä, sitä enemmän arvelen, ettei niillä ole tulevaisuutta. Sen sijaan sillä kansalaistoiminnalla, jota makasiineissa on ollut, näyttää olevan mahtava tulevaisuus edessään. Pitää keskustella siitä, miten se pystytään turvaamaan.”
Kokoomus vihreiden voitosta vuonna 2000:
Pönötys on ohi
Kokoomuksen Harry Bogomoloff sanoi vihreiden vuoden 2000 vaalivoiton osoittavan, että nk. pönötyspolitiikan aika on ohi.
”Ei vain voida hallinnoida vaan pitää myös toimia aktiivisesti erilaisissa pienympäristöissä. Makasiinien ja Lapinlahden nouseminen esiin on tästä esimerkki. Politiikkaa on tuotu merkittävästi lähemmäksi kansalaisia ja sitä täytyy pitää hyvänä asiana.”
Vihreiden ryhmän vastuullisuudesta Bogomoloff sanoi, että tuskin olisi mahdollista harjoittaa vastuutonta populistipolitiikkaa niinkin suuren ryhmän turvin ja niinkin näkyvässä paikassa kuin Helsinki.
Makasiinien kohtaloa on Bogomoloffin mukaan vaikea ennustaa.
”Aikaisemminkin olen sanonut sen, että olen valmis hyväksymään musiikkitalon, mutta en ole valmis kaatumaan sen puolesta. Valtion rahoittama musiikkitalo olisi kuitenkin tervetullut.”
”Uskoisin että näiden asioiden yhdistäminen tavalla tai toisella on mahdollista. Tätähän arkkitehti Jan Söderlund on esittänyt. Tätä vaihtoehtoa katsotaan varmasti nyt entistä tarkemmin.”
Teksti
SK netin toimitus
Reijo Vahtokari
STT
Kuvat
Lehtikuva
Lue koko juttu ”Vihreä liikahdus” (pdf; SK 44/2000)
Keskustelu: Mitä kuntavaalien jälkeen?
Lisää kuntavaaleista
Suomen Kuvalehden politiikan toimittajien analyysi vaali-illan ja yön tapahtumista