Kreikka liittyy kunniakkaaseen seuraan, jos se jättää velkansa maksamatta
Valtioiden raju velkaantuminen ei ole mikään uusi keksintö. Voiko euromaa Kreikka jättää velkansa maksamatta? Ja jos voi, niin kuka ne lopulta maksaa? Saksa? Ranska? EU? Eurovaluutan maat yhdessä?
Krikan valtiovarainministeri George Papaconstantinou tiedotustilaisuudessa Ateenassa 20.huhtikuuta. Kuva Nikolas Giakoumidis / AP / Lehtikuva.
Joukkovelkakirjalaina on yksi rahoituksen historian nerokkaimmista oivalluksista. Ajatus syntyi 1100-luvulla Pohjois-Italian kaupunkivaltioissa, ja ensimmäisenä sen otti käyttöönsä Venetsia.
Joukkolainoilla on kautta vuosisatojen rahoitettu sotia. Sodat käydään voitto mielessä. Valtiot ovatkin myyneet lainojaan kansalaisilleen ja muille sijoittajille sillä taka-ajatuksella, että velan maksaa häviäjä.
Näiden lainojen nerokkuus perustuu siihen, että valtiot ja yritykset voivat niiden avulla ohittaa pankit ja lainata rahaa suoraan suursijoittajilta sekä tavallisilta ihmisiltä. Lainan liikkeeseenlaskija lupaa maksaa kiinteän vuotuisen koron sille, jonka hallussa velkakirja on.
Velka-ajan päättyessä velkakirjan viimeinen haltija saa koko lainasumman kerralla takaisin. On myös olemassa lainoja, joita ei ole koskaan tarkoitus maksaa takaisin.
Joukkovelkakirjalaina voi vuosien varrella kiertää kädestä käteen lukemattomia kertoja. Joku voi pitää sitä salkussaan koko laina-ajan. Ennen takaisinmaksuhetkeä lainan hinta nousee ja laskee niin sanotuilla jälkimarkkinoilla muun muassa sillä perusteella, kuinka luotettavana lainan liikkeeseenlaskijaa yleisesti pidetään.
Joukkovelkakirjamarkkinoiden avainsana onkin luottokelpoisuus, credibility. Sitä mittaamaan on perustettu luokitusyhtiöitä, jotka tosin rahamarkkinoiden kriisien iskiessä eivät juuri koskaan ole olleet tehtäviensä tasalla.
Esimerkiksi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankilla, Skopilla oli parhaat mahdolliset luottoluokitukset, kun se 1990-luvun alussa joutui Suomen Pankin haltuun.
Italian kaupunkivaltiot ottivat keskiajalla ja renessanssin vuosina velkaa pääasiassa omilta kansalaisiltaan. Suomen valtio ottaa nykyisin velkansa lähes 90 prosenttisesti ulkomaisilta sijoittajilta.
Italian pikkuvaltioilla oli lukuisia valuuttoja, ja valuuttojen väliset kurssierot olivat suuret. Suomi on yksi euron käyttöönsä ottaneista 16 maasta. Suomen velka ei siksi ole valuuttakeinottelijoille lainkaan niin kiinnostava kuin vielä 1990-luvun alussa markan devalvaation ja kellutuksen jälkeen.
Venäjä maksoi velat
Valtioiden raju velkaantuminen ei ole mikään uusi keksintö, Firenzen valtion menoista katettiin 1400-luvun alkupuolella noin 70 prosenttia velalla. Suomi joutuu vippaamaan tänä vuonna tarvitsemistaan rahoista ”vain” neljänneksen.
Finanssikriisin jäljiltä puhutaan siitä, voiko valtio mennä konkurssiin. Voiko euromaa Kreikan valtio jättää velkansa maksamatta? Ja jos voi, niin kuka ne lopulta maksaa? Saksa? Ranska? EU? Eurovaluutan maat yhdessä?
Joukkovelkakirjojen historian perusteella valtio voi jättää velkansa maksamatta. Sitä on tapahtunut loppujen lopuksi usein, Latinalaisessa Amerikassa se on ollut suorastaan tapa.
Jopa saman maan uudet vallanpitäjät voivat sanoutua irti edeltäjiensä velkasitoumuksista. Esimerkiksi tsaarin vallan kumonneet bolševikit tekivät niin.
Sen sijaan uudelleen syntynyt Venäjä on maksanut öljytuloillaan Neuvostoliiton vanhat lainat velkojille. Ekonomisti John Maynard Keynes väitti vallankumousjohtaja Leninin sanoneen, että ei ole varmempaa keinoa kumota yhteiskunnan perusta kuin turmella sen valuutta.
Laina ratkaisee sodan
Valtioilla on ollut hämmästyttävä kyky huijata velkojiaan. Kuka aikalainen olisi voinut kuvitella, että esimerkiksi Espanja, joka Kolumbuksen ”löytöretkien” jälkeen ryösti ja käytti hyväkseen Amerikoita mielin määrin, jätti 1500- ja 1600-luvulla lainansa maksamatta monta kertaa.
Joukkovelkakirjalainat ovat olleet sodan lopputuloksen kannalta usein jopa tärkeämpiä kuin aseet. Napoleonin joukot hävisivät lopulta Waterloossa, koska Ranskan vastustajilla olivat käytössään maailman joukkovelkakirjamarkkinat ja pankkiirien pankkiiri, Nathan Rotschild.
Rotschild puolestaan kartutti omaisuuttaan nykyrahassa 600-700 miljoonalla eurolla ostamalla valtavat määrät Britannian joukkovelkakirjalainoja silloin, kun niiden jälkimarkkinahinnat olivat alimmillaan 1815-1817.
Yhdysvaltain sisällissota päättyi siihen, että Etelävaltiot eivät kyenneet toimittamaan joukkovelkakirjalainojensa vakuutena ollutta puuvillasatoaan maailmanmarkkinoille, koska Pohjoisvaltioiden joukot olivat saartaneet sen vientisatamat.
Saksan ensimmäisen maailmansodan aikaiset sotajoukkovelkakirjat olivat sijoittajille ehkä taloushistorian traumaattisin kokemus. Isänmaan ja kunnian nimissä hankittujen velkakirjojen arvo romahti täysin hyperinflaatioon.
Saksassa leipäkaupassakin joutui 1920-luvun alussa maksamaan ostoksensa biljoonan eli tuhannen miljardin (12 nollaa) setelillä. Se loi otollisen maaperän Hitlerin sairaalle fanatismille ja maailmanhistorian toistaiseksi hirvittävimmälle teurastukselle.
Tällä hetkellä maailman velkaisin kehittynyt teollisuusvaltio on Japani. Sen velka on noin 2,3 kertaa niin suuri kuin maan bruttokansantuote. Kreikalla valtion velka on ”vain” 1,3 kertaa kansantuote.
Japani ei herätä maailmalla niin suuria epäluuloja kuin Kreikka, koska sen velkoja rahoittavat lähinnä maan omat kansalaiset ja instituutiot.
Kreikan velka on myös Euroopan unionin velkaa, koska esimerkiksi saksalaiset ja ranskalaiset pankit ovat jakaneet lainaa Kreikalle. Sen kuperkeikka aiheuttaisi tuntuvia tappiokirjauksia myös suomalaisille työeläkeyhtiöille. Sijoittaja, joka uskoo Kreikan selviytyvän, ja on siinä oikeassa, tekee vielä harvinaisen suuria voittoja valtion velalla.